Raisiolainen Entti Group Oy kasvaa yritysostolla
Entti Group Oy kasvaa yhdeksi Suomen suurimmaksi viheralan toimijaksi ostettuaan Greener Group Oy:n osakekannan. Raisiolaisen yrityksen lehtikatto levittäytyy pitkälle yli Pirkanmaan ja pääkaupunkiseudun.
Puolitoista vuotta valmisteltu kauppa lyötiin lukkoon torstaina 8. helmikuuta Greener Group Oy:n ja sen omistaman lifestyle-brändi GardenLiving Oy:n nykyiset omistajat jatkavat Entti Groupin vähemmistöomistajina.
30-vuotiaan perheyrityksen, Entti Group Oy:n, strategiaan kuuluu pyrkimys suunnannäyttäjäksi vihertyvässä Suomessa. Kaupan myötä Entin luonnonvoimajoukot kaksinkertaistuvat ja liikevaihto nousee noin kuudesta miljoonasta noin 14,5 miljoonaan.
Entti Group Oy valittiin viime talvena Raision vuoden yritykseksi. Raision Yrittäjien jury huomioi erityisesti Entin modernin johtamistyylin. Lean-metodit ovat viheralalla toistaiseksi harvinaisia, ja yrittäjä, toimitusjohtaja Jaakko Hanhiniemi on kehittänyt työkalua lisäämällä siihen hyvinvointimittareita ja tulospalkkiojärjestelmän.
– Saimme mukaan saman arvomaailman omaavan porukan. jonka kanssa lähdemme nyt rakentamaan jotain mitä Suomessa ei ole ennen nähty, kuvailee Hanhiniemi tiedotteessa.
Kauppojen neuvottelijana oli Martin Grotenfelt Jatkaja Oy:stä, joka nimensä mukaan etsii toiminnanjatkajia yrityksiin, joiden johto on siirtymässä eläkkeelle tai muihin tehtäviin.
Greener Group Oy on aiemmin Vihertaso Oy:stä ja Viherpalvelu Greeneristä muodostuva 40-vuotias viherrakentamisen veteraani, joka hoitaa ja kunnostaa viheralueita Pirkanmaalla ja tekee viherrakennusta Uudellamaalla.
GardenLiving Oy on tv:stä tutun maisemasuunnittelija Eva Wuiten perustama uudenlainen viheryritys, joka tarjoaa suunnittelun ja hoitopalveluiden lisäksi kasvimaailman asiantuntija-apua kuten floristeja, vihersisustusta ja kasvibiologeja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















