OP: Reaalitulojen nousu kääntää yksityisen kulutuksen kasvuun

OP Ryhmän ekonomistit arvioivat Suomen talouden kasvuennusteen kuluvalle vuodelle pysyvän ennallaan nollassa prosentissa. Suhdanne-ennuste povaa arvioitua voimakkaampaa talouden käännettä parempaan kuluvan vuoden aikana.

Samalla ensi vuoden bruttokansantuotteen kasvuennuste nousee 1,4 prosenttiin 1,2 prosentista. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku piristävät myös maailmantaloutta loppuvuonna.

OP:n ekonomistit arvioivat suhdanne-ennusteessaan talouden näkymien hieman kirkastuneen viime syksystä. Suomen talouden kasvuennusteen odotetaan pysyvän 0,0 prosentissa, mutta ennusteeseen yltäminen edellyttää hieman aiemmin arvioitua voimakkaampaa talouden käännettä.

– Suomen talous ei suinkaan ole vielä kuivilla, mutta edellytykset käänteelle parempaan ovat muodostumassa. Kaikkien talouteen kielteisesti vaikuttaneiden syiden jälkeen saamme olla hyvin tyytyväisiä, jos pääsemme näin lievällä taantumalla, eikä riskejä realisoidu, toteaa OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Suomen talous painui viime vuonna ennakoidusti maltilliseen taantumaan. Toistaiseksi merkkejä pikaisesta elpymisestä ei juuri ole. Suhdannetilanne ei silti vaikuta enää huonontuneen, ja näkymät ovat hidastuneen inflaation ja laskuun kääntyneiden korkojen seurauksena hieman kohentuneet syksystä.

– Taantumasta huolimatta Suomen suhdannekehitystä voi kuvailla pehmeäksi laskuksi. Monien Suomen talouteen kielteisesti vaikuttaneiden tekijöiden olisi voinut odottaa painavan talouden syvempäänkin laskuun.

Suomen tavaraviennin määrä kehittyi viime vuonna verrattain vakaasti, vaikka maailmankaupan kehitys oli heikkoa. Palveluviennin kehitys oli yllättävän verkkaista. Lähiajan näkymät ovat vaisut, mutta näkymät kirkastuvat vähitellen vuoden loppua kohti. Viime vuonna yksityinen kulutus väheni hieman ja säästämisaste nousi. Reaalitulojen nousu kääntää yksityisen kulutuksen tänä vuonna kasvuun, joka vahvistuu vuonna 2025.

Investoinnit olivat kysynnän heikoin lenkki viime vuonna. Investoinnit vähenevät myös tänä vuonna, mutta kääntyvät vuoden aikana parempaan suuntaan. Pisimpään käänne ottaa asuinrakennusinvestoinneissa.

Inflaatio hidastui merkittävästi jo viime vuoden lopulla ja jää parin prosentin tuntumaan lähivuosina. Työmarkkinat alkoivat heikentyä viime vuoden aikana odotetusti, ja tämän vuoden alkupuolella työmarkkinoiden suunta on edelleen kohti heikompaa. Vuoden jälkipuoliskolla kehitys alkaa kuitenkin vakautua. Ensi vuonna työllisyys hieman kohenee eikä työttömyysaste enää nouse.

Talouden rahoitustasapaino koheni vaihtotaseella mitattuna viime vuonna. Edellisenä vuonna tuonti oli poikkeuksellisen voimakasta, ja viime vuonna näitä varastoja purettiin. Samalla kotitalouksien säästäminen lisääntyi. Julkisen sektorin tasapaino heikkeni merkittävästi, ja säilyy heikkona.

– Suomen talouden suurimmat haasteet eivät ole suhdanneluontoisia vaan rakenteellisia. Näistä selkein ja helpoimmin korjattavissa on julkisen sektorin suuri rakenteellinen vaje, joka syrjäyttää korkeamman tuottavuuden toimeliaisuutta yksityisellä sektorilla, arvioi Heiskanen.

Maailmantalous kasvoi viime vuonna noin kolme prosenttia. Kasvu oli viime vuoden alussa odotettua vahvempaa, mutta loppuvuonna talouden vauhti vaimeni. Myös tänä vuonna maailmantalouden kasvun odotetaan jäävän keskivertoa vaisummaksi. Talous alkaa kuitenkin piristyä loppuvuonna, kun inflaatio hidastuu ja korot laskevat.

Euroalueen talouskasvu jäi viime vuonna vaisuksi, ja talous painui loppuvuonna taantumaan. Kehitys jatkuu yhä heikkona, mutta näkymät kohenevat vuoden loppua kohti mentäessä, kun inflaatio hidastuu ja korot alkavat laskea myös euroalueella.

Inflaatio on hidastunut kehittyneissä maissa laajalti lähelle yleisesti tavoiteltua kahden prosentin vauhtia. Työmarkkinat ovat kuitenkin vahvat, ja palkkojen nousu monissa maissa nopeampaa kuin kahden prosentin tavoite edellyttää, mikä pitää yllä riskejä. Inflaatio-odotukset ovat palautuneet noin kahden prosentin tasolle, mikä on myönteistä pidemmän ajan näkymille.

Keskuspankit eivät voi vielä huokaista helpotuksesta. Inflaation asettuessa parin prosentin tuntumaan niin Euroopan kuin Yhdysvaltain keskuspankit voivat alkaa keventää politiikkaansa vuoden kuluessa. Talouksien piristyessä, ja kehittyessä kohtalaisesti keskuspankeilla ei kuitenkaan ole syytä nopeaan korkojen laskuun.

– Palkkojen liian nopea nousuvauhti estää keskuspankkien nopeat koronlaskut. Rahapolitiikka on kuitenkin edelleen suhteellisen kireää, mikä hidastaa talouskasvua ja palkkapaineita. Ennemmin tai myöhemmin kuluvan vuoden aikana keskuspankit laskevat korkojaan, toteaa johtava ekonomisti Tomi Kortela.

Suotuisan perusennusteen riskit ovat tavanomaista suuremmat. Talouden piristyessä tilanteessa, jossa työmarkkinat ovat vahvat, inflaatioriskit ovat ilmeisiä. Toisaalta monet indikaattorit puoltavat yhä monen kehittyvän talouden ajautuvan taantumaan tai pysyvän siellä.

Selkeitä merkkejä paremmasta ei sen sijaan ole. Suomen talouden riskit liittyvät suurimmaksi osaksi vientimarkkinoiden kehitykseen. Kotimaassa rakentamisen heikko tilanne, ja konkurssien korkeahko taso lisäävät riskejä työmarkkinoiden osalta. Myös työmarkkinoiden kiristynyt tilanne lakkoineen voi ainakin lähiaikoina painaa kehitystä.

– Taloushistoria ei juuri tunne pehmeitä laskuja. Mikäli kielteisiä riskejä ei realisoidu, ja globaali suhdanne painuu ennakoidusti pehmeään laskuun, olemme epätavanomaisessa tilanteessa. Tyypillisesti talous vaipuu korkeasuhdanteesta suhteellisen lyhyeen taantumaan, jota seuraa pitkä nousukausi. Olisi rohkeaa ajatella, että pehmeän laskun jälkeen nähtäisiin pitkä keskivertokasvua vahvempi nousukausi, Heiskanen sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Poikkeuksellisen lämmin maaliskuu lisännyt tuulilasivahinkoja

Maaliskuun nopea lämpeneminen on kiihdyttänyt tuulilasivahinkojen määrää koko maassa. Kiveniskemien ripeä korjaaminen estää isompia vaurioita kehittymästä.

Kaukolämpö edelleen suosituin lämmitysmuoto

Kaukolämmöllä lämpenee kerrostaloista lähes 80 prosenttia ja rivitaloista noin puolet.

Kaukolämpö on edelleen kerros- ja rivitalojen yleisin lämmitysmuoto. Maalämpö on viime vuosina kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä.

Turun pormestari Piia Elo hakee jatkoa SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana

Turun pormestari Piia Elo hakee jatkoa SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana Tampereen puoluekokouksessa toukokuussa. Elo valittiin tehtävään Jyväskylässä kesällä 2023.

Veistostaide ja paperitaide vuoropuhelussa

Kauko Nissilä, Kehiöt.

Maarit ja Kauko Nissilän näyttely Yhtä matkaa on esillä 2.4.–13.5. Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa.

Tyhjillään olleessa asuinrakennuksessa tulipalo Peltolantiellä

Noin 400 neliömetrin kokoisessa tyhjillään olevassa kaksikerroksisessa asuinrakennuksessa syttyi tulipalo perjantaina illalla Peltolantiellä.

Mitä menneisyys on meille opettanut?

Panu Johansson, Wherever Street Piece, still 3.

Panu Johanssonin teos Wherever Street Piece on esillä Turun taidemuseon Pimiössä 27.3.–17.5. Avajaisia vietetään torstaina 26. maaliskuuta kello 17–19. Taiteilija on läsnä.

Eurojackpotin potti nousi 49 miljoonaan euroon – Turkuun 187 000 euron voitto

Eurojackpotin perjantain arvonnassa kierroksella 12/2026 ei löytynyt täysosumia. Ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 49 miljoonaa euroa.

Suolavedet vie 1980-luvulle ja Turun ulkosaaristoon

Wilhelmiina Palonen.

Wilhelmiina Palosen toinen romaani Suolavedet (Gummerus) kuvaa rakkauden vaikeutta sekä saaristolaiselämän ankaruutta ja iloja aikana, jolloin Itämerta ei vielä tunnettu maailman saastuneimpana merenä. Romaani ilmestyy 10. huhtikuuta.

Kuinka vapaasti kannattaa fantasioida?

Joskus sanotaan, että ihmisillä pitää voida olla vapaasti fantasioita esimerkiksi oman seksuaalisuuteensa suhteen. Fantasiat kun ovat vain fantasioita. Mutta missä oikeasti menee raja fantasioiden suhteen, vaikka niistä ei muille kertoisi?

Hyvä arki -tapahtuma tuo tekemistä ja terveystietoa koko perheelle

Lapsiperheille suunnattu hyvinvointipäivä täyttää kauppakeskus Skanssin lauantaina 28. maaliskuuta kello 12–16. Turun ammattikorkeakoulu ja Turun Lääketieteenkandidaattiseura kumppaneineen kokoavat saman katon alle terveyden ja hyvinvoinnin palveluja, tiiviitä asiantuntijakatsauksia sekä koettavaa ja nähtävää.

Isännöintipalkkiot nousseet yleistä kustannuskehitystä nopeammin

Isännöinnin kiinteän kuukausipalkkion mediaani on noussut noin kymmenen prosenttia vuodesta 2023.

Taloyhtiöiden maksamat isännöintipalkkiot ovat nousseet ripeästi, kertoo Kiinteistöliiton teettämä Isännöintipalkkiot 2026 -tutkimus. Isännöinnin kiinteän kuukausipalkkion mediaani on noussut noin kymmenen prosenttia vuodesta 2023. Erillisveloitettavat palkkiot ovat nousseet vielä enemmän eli reilusti yli kymmenen prosenttia kolmen vuoden takaiseen verrattuna.

Kysely: Hoitoonpääsy heikentynyt sote-uudistuksen jälkeen

Luottamuksen rapautuminen on saanut ihmiset turvautumaan vakuutuksiin, ja LähiTapiolan sairauskuluvakuutuksen korvausmeno on kasvanut lähes 50 prosenttia vuodesta 2022. Terveysvakuuttamisen kehitysjohtajan Laura Miettusen mukaan varautuminen on ymmärrettävää, mutta se ei poista tarvetta ratkaista julkisen perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn ongelmia.

TPS kohtaa Classicin miesten F-liigan puolivälierissä

TPS kohtaa pulivälierissä runkosarjan voittaneen Classicin.

F-liigan miesten runkosarja pelattiin loppuun, minkä jälkeen oli vuorossa puolivälieräparien valinta. Runkosarjan voittaja sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5–8, minkä jälkeen valitsi kakkonen ja sitten kolmonen.

Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä

Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.

Turun yliopiston tutkijoiden uusi sivusto ilmestyy nyt myös ruotsiksi

Turun kauppatori vuonna 1959.

Turun yliopiston arkeologit ja historioitsijat aloittivat viime syyskuussa Turun lähestyvän juhlavuoden kunniaksi sivuston 800 tarinaa Turun historiasta . Tammikuussa käynnistyi myös ruotsinkielinen sivusto 800 berättelser ur Åbo stads historia .

Varha kysyy: Miten haluat osallistua sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen kehittämiseen?

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päivittää osallisuussuunnitelmaansa. Varsinaissuomalaiset kutsutaan antamaan oma näkemyksensä ja vastaamaan asukaskyselyyn . Varhan osallisuussuunnitelmassa asetetaan tavoitteet ja kuvataan keinot, joilla alueen asukkaiden ja Varhan asiakkaiden osallistumismahdollisuudet toteutuvat.

Turkulaisyliopistojen vuoden dosentiksi valittu biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylä

Vuoden dosentti on biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylä Turun yliopistosta.

Turun yliopistojen dosenttiyhdistys on valinnut vuoden 2026 dosentiksi biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylän Turun yliopistosta. Valinta julkistettiin Turun yliopiston ja Åbo Akademin yliopistoyhteisöjen Akateemisen päivän yhteydessä 19. maaliskuuta.

Joka neljäs työikäinen saanut NouHätä!-turvallisuusopetusta

Paloturvallisuus, hätätilanteet ja onnettomuuksien ehkäisy olivat nuorten turvallisuuskilpailun teemoja tällä viikolla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija peräänkuuluttaa jokaisen oikeutta saada paloturvallisuusopetusta. Jo joka neljäs työikäinen suomalainen on saanut NouHätä!-turvallisuusopetusta.

Näköislehti

Urheilu

TPS kohtaa Classicin miesten F-liigan puolivälierissä

TPS kohtaa pulivälierissä runkosarjan voittaneen Classicin.

F-liigan miesten runkosarja pelattiin loppuun, minkä jälkeen oli vuorossa puolivälieräparien valinta. Runkosarjan voittaja sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5–8, minkä jälkeen valitsi kakkonen ja sitten kolmonen.

Puukkokatsomo: Tepsille iso vahvistus

Matej Hradecký.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan paluun tekevä TPS teki maaliskuun alussa merkittävän sopimuksen, kun Palloseura kiinnitti Matej Hradeckýn (kuvassa) kaksivuotisella sopimuksella.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.