Joulukonserteissa käymisestä tullut entistä suositumpaa
Tekijänoikeusjärjestö Gramex selvitti, mitkä joululaulut soivat jouluna 2021 eniten yksityisissä radioissa. Soitetuin joululaulu oli Wham!-yhtyeen Last Christmas 631 soittokerralla.
Toiseksi sijoittui Mariah Careyn All I Want For Christmas Is You (549 soittokertaa). Vuoden 2020 listaykkönen eli John Lennonin ja Yoko Onon kappale Happy Xmas (War Is Over) sijoittui tällä kertaa kolmanneksi 503 soittokerralla. Neljänneksi soitetuin oli Band Aid kappaleella Do They Know It's Christmas? (460 soittokertaa).
Viidentenä ja samalla ensimmäisenä kotimaisena kappaleena oli Katri Helenan Joulumaa 412 soittokerralla. Gramex on laatinut tilaston radioilta saamiensa soittotietojen perusteella. Tilastojen mukaan joululaulujen soittaminen kestää kaupallisilla kanavilla noin kuukauden.
Tilastokeskuksen vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan joulukonserteissa käymisestä on tullut entistä suositumpaa. Vuonna 2017 joulumusiikin konserteissa kertoi käyneensä 18 prosenttia vastaajista, kun vuonna 2002 luku oli kymmenen prosenttia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)