Turkulaisen ruokakulttuurin puolestapuhuja Heli Nieminen vuoden positiivisin
Turun seudun vuoden 2023 positiivisimmat henkilöt on valittu. Turun Positiivarit haluavat valinnallaan tuoda esiin henkilöitä, joiden iloinen ja innostava asenne sekä huomaavaisuus muita ihmisiä kohtaan ansaitsevat tunnustusta.
Vuoden positiivisimmaksi turkulaiseksi valittiin pitkän linjan viestinnän ammattilainen ja turkulaisen ruokakulttuurin puolestapuhuja Heli Nieminen. Naantalin positiivisin on palvelualan ammattilainen Anne Ruusumo-Kalevo. Raision positiivisin on taloushallinnon ja liikkeenjohdon parissa elämäntyönsä tehnyt Kauko Mannerjärvi. Rymättylän positiivisimmat ovat Dikseli-sillimuseon kantavat voimat, siskokset Maija Saarni-Tuuna ja Liisa Saarni.
Positiivarit korostavat valinnoissaan sitä, että positiiviset henkilöt auttavat muita onnistumaan, ovat innostuneita, palveluhenkisiä sekä pitkäjänteisiä. Turun seudun valitsijaraatiin on kuulunut aiempina vuosina seudulla positiivisimpina palkittuja henkilöitä. Raadin puheenjohtajana toimii kirjailija ja matkailuyrittäjä Pentti-Oskari Kangas.
Vuoden positiivisimman turkulaisen palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa taiteilija Michael Monroe (2013), tähtitieteen professori Esko Valtaoja (2014), kirkkoherra Jouni Lehikoinen (2015), työyhteisövalmentaja Anja Hyysalo (2016), baarimestari ja ravintola-alan kouluttaja Tanja Raunio (2017), yrittäjä, kondiittori Mikko Hietala (2018), kirjailija Niina Repo (2019), kalakauppias Johan Hellsten (2020), radiojuontaja, toimittaja Marianne ”Maisku” Holmström (2021) sekä veljesduo Matti ja Teppo Ruohonen (2022).
Vuoden Positiivisimman valinnan on ideoinut Positiivareiden Juhani Töytäri, ja valintoja on tehty jo vuodesta 1993. Positiivarit Oy valitsee vuosittain myös Vuoden positiivisimman suomalaisen sekä Vuoden positiivisimman pomon.
Heli Nieminen on pitkän linjan viestinnän ammattilainen ja median moniosaaja. Hän on ollut sitoutunut Turun alueen ruoka- ja ravintolaelämän kehittämiseen koko uransa ajan ja tehnyt tunnetuksi alueen yrityksiä ja osaajia. Niemisen valoisa persoona, hyvät verkostot ja intohimoinen suhtautuminen aiheeseen ovat olleet tärkeässä roolissa siinä, että Turku tunnetaan mielenkiintoisena ruokakaupunkina paitsi Suomessa, myös kansainvälisellä tasolla.
Moni tuntee Niemisen Turun Sanomista, jossa hän työskenteli lähes 20 vuotta, näistä kymmenen lehden ruokatoimittajana ja TS Ruoka -sivuston tuottajana. Suomen keittiömestarit palkitsivat hänet Vuoden ruokatoimittajana vuonna 2016. Nieminen on nimetty Turun ruokalähettilääksi ja hän kirjoittanut suositut, turkulaisesta ravintolaelämästä kertovat Turku lautasella 1–3 -kirjat. Korona-aikaan Nieminen perusti vapaaehtoistyönä Ruoka liikkuu -sivuston, jonka tarkoituksena oli tukea Turun alueen ravintoloita koronarajoitusten keskellä.
Vuoden 2022 alussa Nieminen siirtyi töihin Turun kaupungille luotsaamaan Michelin Host City -projektia ja kehittämään Turkua ruokakaupunkina.
Anne Ruusumo-Kalevo on asiakaspalvelun ammattilainen, joka työskentelee Naantalin K-Market PikkuKipparissa. Aiemmin hän on työskennellyt pitkään K-Kauppa M. Ruusumossa sekä Verkahovin kuntoutus- ja lääkäriasemalla ja Insinööritoimisto Matti Larkelassa.
Ruusumo-Kalevo harrastaa sienestystä, luontokuvausta ja konserteissa käymistä, ja hänelle on tärkeää viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa.
Kauko Mannerjärvi on työskennellyt lähes 40 vuotta taloushallinnon ja liikkeenjohdon tehtävissä. Hän on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri ja toiminut talousjohtajana pörssiyhtiössä, yrittäjänä työsuojain- ja palokalustoliiketoiminnassa sekä liikkeenjohdon asiantuntijana erityisesti telakkateollisuuden alihankintayrityksissä. Hän on ollut jäsenenä useiden yhtiöiden hallituksissa ja hallintoneuvostoissa.
66-vuotias Mannerjärvi on syntynyt Nousiaisissa, mutta ollut raisiolainen vuodesta 1996.
Mannerjärvi on ensimmäisen kauden valtuutettuna Raision seurakunnan kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa. Hän on ollut yli 20 vuotta mukana Raision Lions Club ry:ssä hyväntekeväisyystoiminnassa. Muita harrastuksia ovat lähinnä metsänhoito ja mökkeily.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















