Soten eli sosiaali- terveyspalvelujen uudistuksen avainkysymys on, miten palvelut järjestetään. Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) joutuu yhtä aikaa sopeuttamaan toimintaansa eli säästämään ja kehittämään eli tehostamaan toimintaansa. Nämä eivät välttämättä lyö korvalle toisiaan. Kehittäminen on edellytys sopeuttamiselle, sillä samat palvelut pitää jatkossakin järjestää mutta ei enää samalla tavalla kuin aiemmin.

Suomessa on 1970-luvulta saakka keskitetty julkinen perusterveydenhuolto terveyskeskuksiin. Hallinnollinen nimi on matkan varrella vaihdellut mutta kansa puhuu edelleen terveyskeskuksista. Miten niiden käy? Onko joka kunnassa enää jatkossa omaa terveyskeskusta tai terveysasemaa? Tuskin. Varsinais-Suomi on kompakti alue, jossa etäisyydet eivät ole kovin suuria. Varha vähentää seinien määrää eikä jokaiseen taajamaan voida taata täyden palvelun lääkärikeskusta.

Täyden palvelun talo on yliopistollinen sote-keskus eli yliopistosairaala Tyks, jossa on myös tutkimustoimintaa. Laajan palvelun sote-keskuksia on suurimmissa kaupungeissa. Niissä on aina tarjolla laaja kirjo perusterveydenhuollon palveluja. Näiden lisäksi on sote-asemia ja sote-pisteitä.

Sote-piste on fyysinen tila, joka on avoinna 1–5 päivää viikossa. Se tarjoaa joitakin palveluja ja voi olla vaikkapa apteekin takahuoneessa, jos niin sovitaan.

Sote-asemilla ja sote-keskuksissa tarjotaan kaikkien ikäryhmien tavanomaisia palveluja. Joissakin toimipaikoissa voi olla erikoistunutta osaamista ja palveluja.

Sote-piste on nokkela oivallus. Moni pieni kunta joutuu tyytymään sellaiseen. Palveluja on tarjolla mutta rajallisesti sekä ajaltaan että alaltaan. Myös etä- tai digipalveluilla ja liikkuvilla palveluilla on oma merkittävä roolinsa jatkossa. Kun palvelua tarvitsevia on vähän, palvelu joko viedään lähelle asiakasta tai asiakas tuodaan palvelun ääreen.

Niin tai näin, päätös palveluverkosta aiheuttaa joka tapauksessa suurta pulinaa ja tyytymättömyyttä.

Lasse Virtanen