Käyttämättä jätetystä opiskeluterveydenhuollon ajasta perittävä maksu nousee 56,70 euroon

Käyttämättä jätetystä opiskeluterveydenhuollon ajasta perittävä maksu nousisi ehdotuksen mukaisesti 56,70 euroon vuonna 2024. Terveydenhoitomaksu ja siihen liittyvä viivästymismaksu pysyisivät ennallaan. Asetusluonnoksesta voi antaa lausunnon viimeistään 11. marraskuuta.

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon maksujen suuruudesta säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Ehdotettavan asetuksen mukaan opiskelijakohtainen terveydenhoitomaksu olisi 73,60 euroa vuodessa eli 36,80 euroa lukukautta kohden vuonna 2024. Viivästymismaksu olisi 5,00 euroa. Maksut olisivat saman suuruisia kuin tänä vuonna.

Asetusluonnoksen mukaan käyttämättä jätetystä ajasta perittävä maksu nousisi kuluvan vuoden 40,00 eurosta 56,70 euroon vuonna 2024. Maksu olisi saman suuruinen kuin muissakin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Perumatta jääneiden aikojen määrä on kasvanut viime vuosina erityisesti suun terveyden palveluissa. Kun samaan aikaan opiskeluterveydenhuollon palveluissa on ruuhkaa ja palveluprosesseissa viiveitä, olisi tarkoituksenmukaista korottaa käyttämättä jääneistä ajoista perittävää maksua palvelujen käytön tehostamiseksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Paimio 700 -juhlavuosimuraali valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Juhlavuosimuraalin julkistus.

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä. Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Jukka Hakanen .

Kakkostyypin diabetes lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Miehillä diabeteksen aiheuttama munuaissairaus kasvattaa suolistosyövän riskiä jopa yli 50 prosenttia muihin diabeetikkoihin verrattuna.

Leipäviikolla puhutaan täysjyväviljan puolesta

Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Leipäviikkoa vietetään 8.–14. syyskuuta teemalla Hyvää täysjyvää. Eri leivissä on eri määriä täysjyväviljaa ja kuitua. Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Aluehallintovirasto löysi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Turun raitiotien alustavat katusuunnitelmat julkaistu – kaupunkilaisten kommentteja kerätään kyselyllä

Havainnekuva raitiovaunusta Eerikinkadulla.

Turun raitiotien alustavia katusuunnitelmia voi kommentoida karttapohjaisessa kyselyssä 8.–28. syyskuuta. Alustavat katusuunnitelmat kuvaavat, miten raitiotien reitin varrella olevat kadut muuttuisivat, jos Turkuun rakennetaan raitiotie. Suunnitelmat on julkaistu raitiotien koko 12 kilometrin reitiltä sataman, keskustan, Kupittaan ja Varissuon välillä. Suunnitelmia esitellään tilaisuuksissa syyskuun aikana.

Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia

Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Helsinginkadulla tehdään viherrakennustyötä Pispalantien ja Tuomaansillan välillä 8.–19. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Tyhjillään ollut puutalo tuhoutui tulipalossa Pöytyällä

Tyhjillään ollut pieni, noin 75-neliöinen yksikerroksinen puurunkoinen talo tuhoutui asuinkelvottomaksi Pöytyällä.

Varikoissa yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin

Varissuon Varikon tarjoilutehtävissä diakoni Katja Laaksonen.

Turun keskustassa, Varissuolla ja Kaarinassa javautuvat maanantaina 15. syyskuuta uudet kohtaamispaikat eli Varikot. Tarjolla on yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin.

Uusi tutkimus: Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät turvapaikkatutkinnat perustuvat vain osittain vakiintuneeseen psykologiseen tietoon

Seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainoa pakenevat turvapaikanhakijat ovat vaarassa kohdata epäsuoria stereotyyppisiä käsityksiä, kun heidän uskottavuuttaan arvioidaan. Viranomaisilla on tapana olettaa, että rehelliset hakijat voivat antaa yksityiskohtaista tietoa seksuaali-identiteetistään, mutta turvapaikkapuhutteluissa esitetyt kysymykset eivät aina kannusta kuvaamaan kokemuksia vapaasti ja oikein, kertoo tuore Åbo Akademin väitöskirja .

Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole

Markku Into.

Kulttuuriyhdistys Riskiryhmä esittää: Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole . Elokuvat Hurjan pojan koti (1987) ja Yön kevyt polttoöljy (1991) nähdään perjantaina 12. syyskuuta kello 15 Kino Killassa (Nunnankatu 4).

Lihavuuden ehkäisy lapsuudessa keskeistä sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä

Tuoreiden suomalaistutkimusten mukaan runsas reipas ja rasittava liikunta, hyvä fyysinen kunto ja terveellinen ruokavalio tukevat valtimoiden terveyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Erityisesti reipas ja rasittava liikunta sekä lihavuuden ehkäisy ovat avainasemassa sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä.

Kiertuli Turun Kansantanssin Ystävien uusi lasten harrastusryhmä

Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa.

Kiertuli on Turun Kansantanssin Ystävien uusi 4–7-vuotiaiden lasten harrastusryhmä. Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa. Tämä ja moni muu kansantanssiin liittyvä nimitys opitaan yhdessä tanssien.

Joka kuudes jatkaa alkoholin käyttöä raskausaikana

Suomessa syntyy vuosittain satoja tai jopa tuhansia lapsia, joilla on alkoholivaurio. Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9. syyskuuta Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

Linnankatu suljettu liikenteeltä maanantaista alkaen

Linnankatu on suljettu liikenteeltä Vallihaudankadun ja Toisen poikkikadun välillä maanantaista 8. syyskuuta alkaen. Liikenne on opastettu kulkemaan Vallihaudankadun ja Satamakadun kautta. Sulku kestää ensi kesään asti.

Palkkasumma laski heinäkuussa

Tilastokeskuksen mukaan koko talouden työpäiväkorjattu palkkasumma oli heinäkuussa 0,2 prosenttia pienempi kuin 2024 heinäkuussa. Koko talouden kausitasoitettu palkkasumma väheni heinäkuussa 1,2 prosenttia edellisestä kuukaudesta.

Vauvojen urkufestarit Turun tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia.

Vauvat ja taaperot voivat vaihtaa vapaalle urkumusiikin tahtiin, kun neljän konsertin festivaalisarja tutustuttaa perheen pienimmät urkujen äänimaailmoihin. Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia, joiden teemat vaihtelevat kuukausittain. Konsertit ovat keskiviikkoisin kello 10, ja luvassa on niin urkumusiikkia, -muskaria kuin äänikylpyäkin.

Noin puolet suomalaisista ei huomioi, mitä käyttökelpoista heittää roskiin

65 prosenttia suomalaisista on itse sitä mieltä, että omistaa liikaa tavaraa. Naisista niin ajattelee 72 prosenttia. Miehistä 58 prosenttia.

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.