Kunnaneläinlääkäriä kaivataan Turkuun kipeästi
Turussa kunnaneläinlääkärin toimeen liittyvää kuntalaisaloitetta puuhannut Linda Ahmeti on nähnyt työssään Operaatio Ruokakassin parissa, miten paljon moni vähävarainen rakastaa omaa lemmikkiään. Hän on huomannut, että moni laittaa oman lemmikin hyvinvoinnin jopa itsensä edelle.
– Joku voi ihmetellä, että miksi ottaa lemmikin, jos sen hoitoon ei ole varaa. Olen kohdannut monia ihmisiä ruokajonossa, jotka toivovat mieluummin omalle lemmikilleen ruokaa kuin itselleen. Lemmikki on monelle ihmisille mahdollisesti se ainut ystävä, ja oman varallisuustilanteen ei tulisi olla este lemmikinpidolle, Ahmeti toteaa.
Monelle ihmisille lemmikki on perheenjäsen, joka tulisi voida viedä tarvittavaan eläinlääkärin hoitoon myös tilanteessa, jos jää vaikka yhtäkkiä työttömäksi tai oma varallisuus on muuten alhainen. Esimerkiksi koira vie ihmistä myös lenkille, joten sen omistaminen on myös ennaltaehkäisevää ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.
Viime viikon maanantaina luovutettiin kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä kymmenen päivän aikana ennätykselliset 3 835 allekirjoitusta saanut kuntalaisaloite, joka vaatii kunnaneläinlääkärin toimen aloittamista Turussa.
– Kun luovutimme aloitteen Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskolalle, niin jätin sen todella luottavaisin mielin. Hän sanoi, että lemmikinhoito ei saa olla missään nimessä ihmisen kukkaron paksuudesta kiinni, kertoo Ahmeti, joka on aloitteen vastuuhenkilö.
Kunnaneläinlääkärin toimi mahdollistaisi sen, että vähävaraisilla olisi mahdollisuus pitää hyvää huolta karvaisesta perheenjäsenestään. Esimerkiksi lemmikin eutanasiakulut ovat nousseet monelle aivan liian korkeiksi päivystyksessä, jota tuotetaan ostopalveluna Turun kaupungille, sillä kaupunki on velvollinen vastaamaan pieneläinpäivystyksestä alueella.
– Missään nimessä emme ole yksityisiä klinikoita vastaan. Pointti on se, pitää löytyä myös edes tämä yksi edullisempi vaihtoehto. Tuskin kukaan haluaa, että ne lemmikit jäävät ilman hoitoa. Ja ne lemmikit ovat se tärkein asia, ja ne tässä tilanteessa kärsivät eniten. Meillä ihmisillä on kuitenkin suuri vastuu kantaa eläimistä huolta, Ahmeti sanoo.
Eläinsuojelijat ovat puhuneet jo pitkään kunnaneläinlääkärin tarpeesta Turussa. Ahmeti alkoi miettiä, että jotain pitäisi tehdä tällaisen asian puolesta, ja otti yhteyttä eläinsuojelijoihin.
– Ja näin lähdimme etenemään yhdessä aloitteen parissa.
1. syyskuuta päivystävän eläinlääkärin hintaan lisättiin päivystyspalkkio, mikä nosti hintoja entisestään.
– Useimmiten eläin joudutaan lopettamaan kuitenkin päivystyksessä. On ollut tapauksia, että päivystyksessä kissan lopettamisen hinta on noussut yli 400 euroon ja koiran yli 500 euroon. Nyt on ollut huolena, että millä kyseenalaisilla tavoilla ihmiset voivat päätyä lopettamaan omia lemmikkejään, Ahmeti kertoo.
Ahmetin lisäksi apuna kuntalaisaloitteen eteenpäin viemisessä ovat Britt-Marie Juup, Taru Säteri, Heidi Leyser-Kopra ja Anu Björkbacka sekä Mirka Muukkonen.
Marianne Rovio