Muiden rahoituslaitosten myöntämien uusien yrityslainojen keskikorko yli yhdeksän prosenttia
Vuoden toisella neljänneksellä suomalaiset yritykset nostivat muista rahoituslaitoksista uusia yrityslainoja 1 990 miljoonan euron edestä. Uusien yrityslainojen keskikorko oli 9,4 prosenttia. Eri rahoitusmuotojen keskikoroissa on kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi tavanomaisten yrityslainojen keskikorko oli 5,5 prosenttia ja factoringrahoituksen 15,6 prosenttia.
Vuoden toisella neljänneksellä yrityksistä eniten lainanostoja muista rahoituslaitoksista tekivät mikro- ja pienyritykset. Uusien nostettujen yrityslainojen yleisin lainatyyppi oli factoring (405 miljoonaa euroa); rahoitusleasing oli toiseksi yleisin (350 miljoonaa euroa). Tavanomaisia yrityslainoja myönnettiin lainatyypeistä kolmanneksi eniten (235 miljoonaa euroa).
Kesäkuun lopussa muiden rahoituslaitosten suomalaisille yrityksille myöntämien lainojen kanta oli 5,8 miljardia euroa ja kannan keskikorko 4,4 prosenttia. Toimijoiden välillä on isoja eroja yrityslainojen koroissa. Esimerkiksi korkeampikorkoisia yrityslainoja myöntävien yritysrahoitusyhtiöiden lainoissa keskikorko oli lähes 40 prosenttia. Näiden lainojen osuus lainakannasta oli alle prosentin. Muista rahoituslaitoksista pankkien rahoitusyhtiöillä oli suurin osuus (57 %) yrityslainakannasta. Pankkien rahoitusyhtiöiden yrityslainakannan keskikorko oli 4,0 prosenttia.
Yrityslainakannasta yleisin lainatyyppi oli rahoitusleasing (3,3 miljardia euroa) ennen tavanomaisia yrityslainoja (2,2 miljardia euroa). Kesäkuun lopussa toimialoista eniten lainoja oli myönnetty energia- ja teollisuustoimialoille. Näiden toimialojen lainakanta oli yli miljardi euroa.
Kesäkuussa muiden rahoituslaitosten yrityslainakannan vuosikasvuvauhti oli 2,8 prosenttia, kun se vuosi sitten vastaavana aikana oli 12,4 prosenttia. Myös luottolaitosten (pankit) myöntämien yrityslainojen kasvuvauhti on hidastunut. Kesäkuussa pankkien myöntämien yrityslainojen kanta oli 62,5 miljardia euroa ja sen vuosikasvuvauhti 0,8 prosenttia. Vuosi sitten vastaavana aikana vauhti oli 6,5 prosenttia.
Kesäkuussa pankkien yrityslainakannan keskikorko (4,4 %) oli vastaava kuin muiden rahoituslaitosten yrityslainakannan. Muiden rahoituslaitosten yrityslainakannan keskikorko on noussut hieman hitaammin kuin pankkien yrityslainakannan. Sitä osaltaan selittää kiinteäkorkoisten yrityslainojen suurempi osuus (34 %) muiden rahoituslaitosten yrityslainakannasta; pankkien vastaava osuus oli kymmenen prosenttia. Muiden rahoituslaitosten yrityslainoista 64 prosenttia oli sidottu euriborkorkoihin, kun vastaava osuus pankkien yrityslainoissa oli 86 prosenttia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)