Lossi- ja yhteysalusliikenteelle tiedossa vain vähäisiä haittoja, saaristoliikenteessä helppo kelirikkotilanne

Kuva: Jussi Helttunen

Suomessa selvittäneen keskimäärin normaalilla kelirikolla, mutta pohjoisimmassa Lapissa kelirikon ennakoidaan olevan vaikeampi. Rataverkolla haitallista routimista on odotettavissa suhteellisen vähän. Saaristoliikenteessä lossi- ja yhteysalusliikenteelle on tiedossa vain vähäisiä haittoja.

Eteläisimmällä rannikkoseudulla voidaan päästä normaaliakin helpommalla kelirikolla. Kelirikon lopullinen vaikeusaste riippuu kuitenkin vielä paljon kevään säistä. Esimerkiksi kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset voivat helpottaa tilannetta.

– Alkutalven sääolosuhteet olivat vielä varsin otolliset, mutta tammi-helmikuussa ne muuttuivat kelirikon kannalta huomattavasti haastavammiksi. Esimerkiksi etelässä on ollut talven aikana tulviakin, ja vettä on kevään sulamisvaiheessa vaihtelevat määrät eri puolilla maata, kertoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.

Tammikuun vesisateet pakkasjaksojen välissä aiheuttivat päällystevaurioita erityisesti eteläisessä Suomessa. Reikiintymisongelmia voidaan vielä nähdä kevään aikana ympäri maata, jos haasteellisia kelejä esiintyy. Päällysteiden kannalta sopii toivoa, että lumi ja jää sulavat tasaisesti hiljalleen.

Sorateillä esiintynee pintakelirikon lisäksi runkokelirikkoa, joka voi aiheuttaa haasteita erityisesti raskaalle liikenteelle. Tästä syystä raskaat kuljetukset kannattaa ajoittaa joko kelirikkoa edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan.

Runkokelirikon aiheuttamat paikalliset rungon pehmentymät, reiät ja kohoumat vaikeuttavat sorateillä kaikkia liikkujia. Pintakelirikko näkyy sorateillä pehmeänä tai liejumaisena pintakerroksena. Tienkäyttäjien on sopeutettava ajonopeutensa kelirikon edellyttämälle tasolle.

– Sorateillä saattaa monin paikoin esiintyä pintakelirikkoa ennen varsinaiselle runkokelirikolle altista aikaa. Tiet eivät sula aurinkoisilla ja varjoisilla tieosuuksilla samaan tahtiin, mikä voi aiheuttaa ongelmia pintakelirikon aikaan, Pirinen sanoo.

Tiestölle joudutaan asettamaan joka vuosi painorajoituksia kelirikon takia. Tänä vuonna on valtakunnallisesti odotettavissa menneisiin vuosiin verrattuna keskitason rajoitukset, noin 1 800 kilometriä painorajoitettua tietä. Keväällä 2022 painorajoituksia toteutui 1 400 kilometrillä.

Alennettuja nopeusrajoituksia tai kunnossapitotoimenpiteitä edellyttävää routimista ennakoidaan rataverkolla olevan noin 13–22 raidekilometrin matkalla, laajimmillaan huhti-toukokuun vaihteessa. Routimishaitat painottunevat pääosin rataosuuksille, joilla ratarakenteet tai kuivatusolosuhteet kaipaisivat perusparannustoimenpiteitä.

Osa talviajan nopeusrajoituksista voi aiheutua normaalin junaliikenteen tai ratarakenteen kunnon heikentymisen myötä lisääntyvistä raidegeometrian muutoksista, joten rajoitusten syynä ei aina ole routiminen.

– Kunkin rataosan kunnossapitäjät tarkkailevat jatkuvasti muutoksia routatilanteessa ja tekevät samalla tarvittavat kunnossapitotoimet, jotta nopeusrajoitusten asettamista voitaisiin välttää tai minimoida sekä määrältään että ajalliselta kestoltaan, kertoo radan geometrian asiantuntija Aki Hirvaskari Väylävirastosta.

Kuluneen talven jäätilanne on ollut helppo. Saaristomeren ja Läntisen Suomenlahden saaristoalueilla on ollut alueesta riippuen 5–15 senttiä paksua jäätä. Valtaosa Saaristomerestä on ollut koko talven avoin. Itäisellä Suomenlahdella on ollut 10–25 senttiä paksua kiintojäätä ja ulompana 1–15 senttiä paksua tiheää ajojäätä.

Yhteysalusliikenne on hoidettu pääsääntöisesti yhteysaluksilla talviaikataulujen mukaisesti. Jäiden lähtöjen ei oleteta aiheuttavan haittoja yhteysalusliikenteeseen.

Kemijärven Räisälässä on ollut käytössä kantavuudeltaan 17 tonnin virallinen jäätie. Hailuodon jäätietä ei ole pystytty avaamaan heikon jäätilanteen vuoksi, joten liikenne on hoidettu koko talven maantielautoilla. Maantielauttaliikenne on hoitunut lähes normaalisti koko talven, Bergön lauttapaikalla on ollut liikennehäiriöitä ahtautuvasta jäästä johtuen.

Maantielauttaliikenteessä vedenpintojen korkeusvaihtelut voivat ajoittain haitata lossiliikennettä etenkin Järvi-Suomen lauttapaikoilla. Meri-Suomen lauttapaikoilla vedenkorkeudesta johtuvia haittoja ei oleteta syntyvän. Jäiden lähdöstä johtuvat jääkenttien liikkeet voivat aiheuttaa hetkellisiä häiriöitä lauttaliikenteeseen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ympäri Suomea

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verenluovutuksessa kävi 37 485 ihmistä, joista uusia luovuttajia oli 4 908.

Veripalvelun tavoitteena on tänä vuonna saada 22 000 uutta verenluovuttajaa. Suomen huoltovarmuuden kannalta tarvitaan laaja luovuttajakunta, jonka ei tarvitsisi käydä tiheästi luovuttamassa verta. Suuronnettomuuksissa verentarve kasvaa äkillisesti ja esimerkiksi pandemiatilanteessa iso osa verenluovuttajista on sairaana.

Raitiotie eteni kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuuston päätettäväksi

Kaupunginhallitus hyväksyi maanataina raitiotien investointipäätöksen ja vaunuhankinnan etenemisen edellyttämän määrärahavarauksen sekä rakentamisvaiheen vuosien 2026–28 työt ennen valtion rahoituksen varmistumista.

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Rollaattorimarssilla marssitaan hyvän vanhuuden puolesta

Rollaattorimarssi on monessa kaupungissa kasvanut elämänmakuiseksi mielenilmaukseksi, joka muistuttaa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja ikäystävällisten palvelujen merkityksestä. Turussa tapahtuman järjestävät perjantaina 8. toukokuuta kello 14 Turun kaupungin vanhusneuvosto, Turun Seudun Vanhustuki ry ja Turun Seudun Nivelyhdistys ry.

Toisenlaiset sävelet soivat vapunpäivänä Raision kirkossa

Arttu Selonen.

Vapunpäivänä 1. toukokuuta kello 14 Raision kirkossa kuullaan monipuolista musiikkia Raision kanttorin Arttu Selosen uruilla esittämänä. Ohjelmassa on klassikoita niin opiskelijoiden kuin työväenkin vapunvietosta sekä ei-niin-kirkollista urkumusiikkia. Noin 45 minuuttia kestävän konsertin jälkeen seurakunta tarjoaa munkkeja ja simaa Wanhan pappilan pihamaalla. Huonon sään sattuessa munkit ja simat nautitaan kirkossa.

Huhkolan asukkaat pääsevät äänestämään eläinpormestarivaaleissa

Huhkolan asuinalueella järjestetään toukokuussa täysin leikkimielinen kilpailu, jossa alueen asukkaat pääsevät äänestämään Huhkolan omaa eläinpormestaria. Ehdokkaaksi sai ilmoittautua kaikki Huhkolassa asuvat lemmikit karvoihin katsomatta. Ehdokkaiksi ilmoitettiin kissoja ja koiria yhteensä 11. Ehdokkaiden vaaliteemat vaihtelevat laidasta laitaan, aina turvallisuudesta juustoveroon, joten luvassa on taatusti hyvän mielen demokratiaa.

Uusi tapa kokea kirjamessut – kirjailijat lukevat uutta tuotantoaan

Kjell Westö.

Logomossa 2.–4. lokakuuta järjestettävät Turun Kirjamessut tarjoavat kävijöilleen aivan uudenlaisen kirjamessukokemuksen. Logomon Pysäkki-lavalla LUGEMOSSA kävijä pääsee istahtamaan pitkäksi toviksi kirjailijan tuotannon äärelle. LUGEMO, jossa kirjailija lukee yleisölle teoksestaan omalla äänellä, on kaivattu tilaisuus unohtaa hetkeksi häly ja uppoutua kirjan maailmaan.

Valinnanvapauskokeilun lääkärillä voi käydä missä vain Suomessa

Oletko täyttänyt 65 vuotta? Tiesitkö, että voit käydä yksityisellä yleislääkärillä edullisesti myös, kun olet kotimaassa kesällä reissussa tai mökillä? Edellytyksenä on, että yleislääkäri on mukana valinnanvapauskokeilussa.

Turku selvittää ulkoilusaarten kehittämismahdollisuuksia

Selvityksessä tarkastellaan Turun ulkoilusaarten palveluita, käyttöä, infrastruktuuria, saavutettavuutta ja luontoarvoja sekä sopimusmalleja ja kaupungille aiheutuvia kustannuksia.

Turun kaupungilla on kolme ulkoilusaarta: Vepsä, Maisaari ja Pähkinäinen. Saarten tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia kartoitetaan laajalla selvityksellä, jonka tavoitteena on muodostaa ajantasainen kokonaiskuva saarten nykytilasta sekä määritellä pitkällä aikavälillä kestävät ja toimivat ratkaisut niiden operointiin, palveluihin ja ylläpitoon.

Gallup: Enemmistö turkulaisista vastustaa yhä raitsikkaa

Raitiotien rakentamiselle Turkuun on selvästi enemmän vastustajia kuin kannattajia. Tuoreen gallupin mukaan yhdessäkään puolueessa kannatus ei nouse enemmistöksi. Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan 51 prosenttia turkulaisista vastustaa raitiotien rakentamista, kun taas 33 prosenttia kannattaa sitä. Loput 14 prosenttia suhtautuu hankkeeseen neutraalisti. Taloustutkimus toteutti gallupin Ratikkavaalit.fi-työryhmän toimeksiannosta.

Impivaaran uimahallissa alkaa peruskorjaus

Impivaaran uimallin remontti käynnistyy toukokuussa. Sen arvioidaan valmistuvan lokakuun loppuun mennessä.

Impivaaran uimahalli siirtyy mittavaan peruskorjaukseen, jonka tavoitteena on parantaa hallin toimivuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Remontin aikana uudistetaan keskeisiä rakenteita ja järjestelmiä, jotta uimahalli voi palvella käyttäjiään entistä paremmin tulevina vuosikymmeninä.

Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna seitsemän prosenttia

Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli seitsemän prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Linnankatu suljetaan läpiajolta

Turun sataman ympäristön liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi tiistaina 28. huhtikuuta. Ajo Turun satamaan Linnankadun kautta katkaistaan, ja Tuontikatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä Pahaniemen sillan alittavalta osuudelta.

Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.

Taito-kampuksen rungon rakentaminen käynnistyy Kupittaan kärjen alueella

Havainnekuvassa näkyma Taito-kampuksen kampusaukiolta.

Turun Tiedepuistoa kehittävä Kupittaan kärjen kumppanuushanke käynnistää Taito-kampuksen rungon asennustyöt työmaa-alueella maanantaina 27. huhtikuuta. Työvaiheen arvioitu kesto on vuoden vaihteeseen saakka.

Veroilmoituksen määräpäivä tiistaina 1,8 miljoonalla suomalaisella

Viimeistenkin suomalaisten pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot viimeistään tiistaina 28. huhtikuuta. Lakimuutoksen myötä verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain OmaVeroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut vielä paperipostilla.

Synnytysten määrä kasvoi Tyksissä nopeammin kuin koko maassa

Tyksissä hoidettiin viime vuonna 3 864 synnytystä ja 3 962 vastasyntynyttä vauvaa.

Synnytysten määrä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa kasvoi kahdessa vuodessa kahdeksan prosenttia, kun koko Suomen syntyvyys nousi alle viisi prosenttia. Kasvavat synnytysmäärät ovat positiivinen ja hieman poikkeava ilmiö aiemmasta väestöennustuksesta alueellamme. Palvelutarpeen normalisoituminen aiempien vuosien tasolle edellyttää panostamista synnyttäjien, vastasyntyneiden sekä lasten ja nuorten hoidon sujuvuuteen.

Kuntaliitto: Kuntapolitiikka yhä harvenevan ja ikääntyvän väestön käsissä

Kuntavaalit nojaavat yhä harvempaan ja iäkkäämpään joukkoon ehdokkaita ja äänestäjiä, ilmenee kuntatutkijoiden tuoreesta Kuntavaalitrendit 2025 -raportista.

Näköislehti

Urheilu

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.