Jäteveroa korotetaan ja veropohjaa laajennetaan
Jäteveron ympäristöohjauksen tason säilyttämiseksi veroa korotetaan vuodesta 2023 alkaen 70 eurosta 80 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Veropohjan laajentaminen toteutetaan kahdessa vaiheessa. Jäteveroa maksetaan vuodesta 2023 alkaen rakentamisessa ja purkamisessa syntyvästä kipsijätteestä sekä vuodesta 2027 alkaen viherlipeäsakasta. Nämä jätteet ovat nykyisin jäteveron ulkopuolella, mutta niillä on todettua hyötykäyttöä. Veronmuutokset kasvattavat jäteveron tuottoa yhteensä vuositasolla noin kahdeksan miljoonaa euroa.
Digitaalisen alustatalouden toimijat eli alustaoperaattorit ovat vuoden 2023 alusta lähtien velvollisia keräämään tietoja alustojen välityksellä harjoitetusta myynti- ja vuokraustoiminnasta sekä ilmoittamaan kerätyt tiedot vuosittain tammikuun loppuun mennessä Verohallinnolle. Tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvat huoneistojen ja kiinteän omaisuuden sekä liikennevälineiden vuokraus, tavaroiden myynnit ja henkilökohtaiset palvelut. Tiedot on ilmoitettava Verohallinnolle ensimmäisen kerran vuoden 2024 tammikuun loppuun mennessä vuoden 2023 tapahtumista.
Tiedonantovelvollisuus perustuu virka-apudirektiiviin tehtyyn muutokseen. Suomi tulee vaihtamaan alustaoperaattoreilta saatuja tietoja muiden jäsenvaltioiden kanssa. Suomi tulee vastaavasti saamaan muilta jäsenvaltioilta tietoja Suomessa verovelvollisten henkilöiden ja yritysten myynti- ja vuokraustoiminnasta ulkomaisilla alustoilla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















