Kodin energiatehokkuus ei huoleta suomalaisia asukkaita

Vaikka asumisen kustannusten noususta on puhuttu viime aikoina paljon, eivät vastaajat ole huolissaan energiatehokkuuden vaikutuksesta asunnon jälleenmyyntiarvoon. Vaikka asumisen kustannusten noususta on puhuttu viime aikoina paljon, eivät vastaajat ole huolissaan energiatehokkuuden vaikutuksesta asunnon jälleenmyyntiarvoon. Kuva: Marttiina Sairanen

Valtaosa OP Ryhmän kyselyyn vastanneista ei tiedä oman kotitalonsa energialuokkaa, eikä energiatehokkuuden vaikutus asunnon jälleenmyyntiarvoon huolestuta vastaajia.

Energiatodistus kertoo kiinteistön tai taloyhtiön energialuokan, joka ilmaistaan kirjaimilla A–G. Energialuokkaan A kuuluva talo tai taloyhtiö on energiatehokkain, eli se kuluttaa vähiten energiaa. Energiatodistusta tarvitaan asunnon myynnin tai vuokrauksen yhteydessä.

84 prosenttia OP Ryhmän Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastanneista ei tiennyt oman kiinteistönsä tai taloyhtiönsä energialuokkaa. Energiatodistus on siis jäänyt suomalaisille varsin vieraaksi asiakirjaksi.

– Energiatodistus nähdään usein asuntokaupassa pakon sanelemaksi asiaksi, eikä siitä koeta saatavan suurta hyötyä. Ajatus energiatodistuksen taustalla on kuitenkin tärkeä. Todistus antaa kiinteistön omistajalle ymmärrystä toimenpiteistä, joilla energiatehokkuutta voi parantaa. Kiinteistön ostamista harkitsevalle se mahdollistaa energiatehokkuuden vertailun muihin mahdollisiin ostokohteisiin, kommentoi OP Kodin johtaja Lasse Palovaara.

– Jos osakkaat kävisivät asunto-osakeyhtiössä läpi energiatodistusta, se varmasti herättäisi miettimään pitkän tähtäimen tavoitteita energiansäästämisen suhteen. Toivottavasti tuleva talvi näkyy niin, että yhtiöissä aletaan suunnitella energiatehokkuuden parantamista, OP Kodin Isännöinnin kehityspäällikkö Henrik Tuhkanen sanoo.

Vaikka asumisen kustannusten noususta on puhuttu viime aikoina paljon, eivät vastaajat ole huolissaan energiatehokkuuden vaikutuksesta asunnon jälleenmyyntiarvoon. 21 prosenttia vastaajista kertoi, että energiatehokkuusasiat mietityttävät vähän, kohtalaisesti tai paljon. 60 prosenttia vastaajista aihe ei pohdituttanut, lisäksi 19 prosenttia ei ollut tullut ajatelleeksi energiatehokkuuden vaikutusta jälleenmyyntiarvoon.

– Tämä on yllättävää, sillä tällä hetkellä asuntomarkkinoilla näkyy selvästi, kuinka energiatehokkuus vaikuttaa myytävän asunnon hintaan ja kiinnostaa ostajia enemmän. Tämä toki konkretisoituu vasta siinä vaiheessa, jos kodin myynti tulee ajankohtaiseksi, Palovaara jatkaa.

– Energialuokan parantamista kannattaisi edistää, sillä se hyödyttäisi sekä nykyisiä että tulevia osakkaita. Muutosten tekemistä helpottaisi, jos taloyhtiöllä olisi selkeä näkymä siihen, kuinka paljon energialuokan parantaminen maksaisi ja miten energiatehokkuutta voitaisiin omassa taloyhtiössä parantaa, Tuhkanen sanoo.

Kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa lokakuussa 16–79-vuotiaita suomalaisia (n=2 369) valtakunnallisesti edustavasti. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP:n toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään 2,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Isäksi tullaan yhä vanhempana

Ensimmäistä kertaa biologiseksi isäksi tulleet olivat viime vuonna keskimäärin 32,4-vuotiaita. Isien keski-ikä on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana.

Vesi inspiraation lähteenä

Slillkuva videosta Matka, 2026.

Helinä Hukkataipaleen ja Merja Tanhuan näyttely on Galleria Askissa 13.–29. marraskuuta.

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät valmistuvat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön

Pyhän Katariinan tien ja Kalakylän alikulkukäytävät otetaan marraskuussa osaksi kävelyn ja pyöräilyn väylää. Alikulkukäytävät sijaitsevat nykyisen maantien levennysalueella. Uudet alikulut otetaan käyttöön 12. marraskuuta. Käyttöönoton myötä jalankulun ja pyöräilyn reitit saadaan siirrettyä vanhoille reiteilleen. Samalla Kurkelantien ylittävät tilapäiset suojatiet poistuvat käytöstä.

Mies pelastettiin joesta Läntisellä Rantakadulla

Mies putosi tuntemattomasta syystä Aurajokeen Läntisellä Rantakadulla sunnuntaina aamulla. Sivullinen huomasi tapahtuneen ja soitti hätäkeskukseen 112.

Joulukinkku ei maistu vielä marraskuussa

Kinkun suosio säilyy, koko on pienentynyt vähitellen.

Jouluvalot saavat syttyä marraskuussa, joulupöytä saa vielä odottaa vuoroaan. Yli puolet hyväksyy jouluvalot marraskuun pimeyteen, mutta joka neljäs arvioi marraskuisten jouluintoilijoiden ärsyttävän muita. Jouluruoat jo marraskuussa tai ympäri vuoden hyväksyy yhteensä 15 prosenttia.

Yksi loukkaantui vakavasti kerrostalopalossa Itäisellä Pitkälläkadulla

Kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnossa tulipalo Itäisellä Pitkäkadulla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät palavasta asunnosta yhden henkilön, joka pelastettiin asunnosta.

Liian aikainen talvisuojaus voi vahingoittaa kasveja

Syksy on värien aikaa puutarhassa.

Marraskuun saapuessa moni puutarhaharrastaja valmistautuu suojaamaan kasvejaan talven pakkasilta. Liian aikainen suojaaminen voi kuitenkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puutarhaliitto muistuttaa, että erityisesti maan kosteus, lämpötilojen vaihtelut ja talvisuojausten oikea ajoitus vaikuttavat kasvien talvehtimiseen. Ensimmäiset yöpakkaset eivät vielä tarkoita, että kaikki kasvit tarvitsevat suojaa.

Loton potti kohoaa jo 12 miljoonaan euroon

Loton kierroksen 45/2026 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti nousee ensi viikolla 12 miljoonaan euroon.

Kuka huolehtii taloyhtiöiden omaisuudesta?

Asuntolaina ei pienene sillä, että kodin arvo laskee, muistuttaa kirjoittaja.

Otit 200 000 euroa asuntolainaa. Jätitkö kotisi arvosta huolehtimisen sille naapurille, joka vielä suostui?

LineDeck Marine uusi Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden jälleenmyyjä Turun alueella

LineDeck Marine myy myös täysin uusia Buster L-malleja.

Inhan Tehtaat Oy Ab on solminut uuden jälleenmyyntisopimuksen LineDeck Marine Oy:n kanssa. LineDeck Marine aloittaa Buster-, Cross- ja Yamarin-veneiden myynnin Turun talousalueella. Uusi venemyymälä avautuu Kaarinan Krossin alueelle helmikuussa 2027.

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät

Saaristoasiain neuvottelukunta SANK järjestää saariston superpäivät eduskunnassa 10.–11. marraskuuta jo toista kertaa. Superpäivät antavat puheenvuoron saariston turvallisuustoimijoille, ja tapahtuman tavoitteena on nostaa esille vapaaehtoistoiminnan, paikallistuntemuksen sekä viranomaisten ja paikallisyhteisöjen tiiviin yhteistyön kaltaisia saaristoalueiden turvallisuusteemoja.

Avaimet ja merkinnät veistoksellisen ajattelun tiivistymiä

Eero Merimaan näyttely Avaimia ja merkintöjä on esillä Galleria Joellassa 12.11.–5.12.

Influenssarokote vähentää merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon

Influenssarokotteen hyödyt ulottuvat influenssaan sairastumisen ehkäisyä laajemmalle. Laaja, 165 tutkimuksen meta-analyysi osoittaa, että influenssarokote vähentää vakavan taudin riskiä ja pienentää influenssaan liittyvän sairaalahoidon riskiä arviolta 42 prosenttia. Influenssa voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita ja lisätä sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä etenkin ikääntyneiden keskuudessa, mutta tauti aiheuttaa ylikuolleisuutta jo yli 50-vuotiailla.

Faso Kan soittaa afrikkalaista perinnemusiikkia Martinsalissa

Faso Kan esiintyy Raisiossa.

Afrikkalaista perinnemusiikkia soittava yhtye Faso Kan esiintyy Martinsalissa tiistaina 10. marraskuuta kello 18 alkaen. Vuonna 2006 perustetun Faso Kanin musiikki ammentaa inspiraatiota Länsi-Afrikan rikkaasta musiikkiperinteestä. Musiikki on melodista ja vauhdikasta. Lavalla nähdään useita afrikkalaisia perinnesoittimia, kuten djembe, dundun ja balafon.

Veneilykausi päättyi – matalaväyläkanavien liikennemäärät putosivat viime vuodesta

Väyläviraston ylläpitämien matalaväyläkanavien liikennekausi päättyi 31. lokakuuta. Sulutusten määrät kanavilla putosivat keskimäärin noin 18 prosenttia vuosien 2024–25 keskiarvoon verrattuna.

Turku Jazz Festival kasvaa kymmenpäiväiseksi – vuoden artistina Roope Kantonen

Roope Kantonen on Turku Jazz Festivalin vuoden artisti 2027.

Vuodesta 1969 järjestetty Turku Jazz Festival tuo jälleen kansainväliset jazzhuiput ja kotimaiset kärkinimet Turkuun. Festivaali laajenee kymmenpäiväiseksi 5.–14. maaliskuuta ja levittäytyy uusiin ja tuttuihin konserttipaikkoihin. Näyttävä avausviikonloppu järjestetään ensimmäistä kertaa uudessa Turun musiikkitalo Fuugassa, ja festivaalin kansainväliset päätöskonsertit kuullaan Logomon Teatro-salissa.

Raision Kirjastotalo kiinni maanantaina

Raision Kirjastotalo on poikkeuksellisesti kiinni maanantaina 9. marraskuuta henkilökunnan koulutuspäivän takia. Raision museo Harkko on myös kiinni, eli koko Kirjastotalo on suljettu lehtiosaston omatoimialuetta lukuun ottamatta.

Topinojan risteyssiltaa peruskorjataan – yksi ajokaista pois käytöstä Pitkäsaarenkadulla

Topinojan risteyssillalla tehdään peruskorjaustöitä. Sillan kannen korjaustöiden vuoksi Pitkäsaarenkadulla risteyssillan kohdalla on yksi ajokaista pois käytöstä. Paikalla on työnaikainen liikennevalo-ohjaus. Pitkäsaarenkadulla on alennettu nopeusrajoitus 30 km/h.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen U17-maajoukkueeseen

Joel Ahen.

TPS:n Joel Ahen ja Interin Otso Saikkonen on valittu jalkapalloilun alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen, joka matkustaa ensi viikolla Albaniaan EM-karsintaturnaukseen. Suomi kohtaa 11.–17. marraskuuta Skotlannin, Ruotsin ja Albanian. Lohkon kaksi parasta maata etenee jatkokarsintoihin. Ikäluokan EM-lopputurnaus järjestetään Latviassa vuonna 2027. EM-kisoissa pelaa Latvian lisäksi seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.