Pyhiinvaelluksen perinne kytkeytyy seitsemään sanaan: kiireettömyys, vapaus, huolettomuus, hengellisyys, jakaminen, yksinkertaisuus ja hiljaisuus. Pyhiinvaellusten toinen aalto sitten keskiajan alkoi elpyä Euroopassa noin 30 vuotta sitten ja Suomessa se konkretisoituu Turun tuomiokirkossa kesäkuussa 2021 avattuna pyhiinvaelluskeskuksena.

Pyhiinvaelluskeskus kaupungin ja kirkon yhteisenä hankkeena on uraauurtava ja ylpeydenaihe valtakunnallisestikin. Turku, kirkon pääkaupunki on luontainen sijaintipaikka keskukselle myös historiallisena pyhiinvaellusreittien risteyskohtana.

– Mielenkiintoinen ja antoisa näköalapaikka kaupunkiin ja kirkkoon, kuvaa työtään Turun pyhiinvaelluskeskuksen projektipäällikkö Annastiina Papinaho.

Keskuksella on kumppaneina tiedeyhteisöjä, matkailutoimijoita ja palveluiden tuottajia, joten Papinaho pitelee käsissään monia kotimaisten ja ulkomaisten verkostojen lankoja. Kaikkien Suomessa järjestettävien pyhiinvaellusten koordinointi ja tiedotus on keskitetty tänne.

Pyhiinvaelluskeskus on avoinna joka päivä niin kuin kirkkokin. Siellä voi oleskella omassa rauhassa, hankkia pyhiinvaellustietoutta ja se on monen pyhiinvaelluksen alku- ja päätepiste, Papinaho kertoo.

Pyhiinvaellusperinne on saanut uusia muotoja. Miten on otettu vastaan ratsain, pyörällä tai meriteitse tehtävät vaellukset?

– Pyhiinvaellus on kaikista maailmanuskonnoista tuttu perinne. Se on kulttuurimatkailua, vastakulttuuriakin, sitä uusinnetaan ja päivitetään nykyaikaan hankkeiden, koordinointien ja tuotteistamisen kautta, luodaan sille ikään kuin tukirakenteita. Digiaikana tiedotus tapahtuu netissä ja vaelluksen apuna voi olla esimerkiksi Nomadi-karttasovellus, Papinaho selvittää.

Turun pyhiinvaelluskeskusta ei olisi syntynyt ilman arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen määrätietoisuutta. Hänelle itselleen lapsuudessa syntynyt vahva yhteys luontoon ja kestävän elämäntavan etsiminen ovat johtaneet pyhiinvaelluksen arvostamiseen.

– Kirkkojen eettinen vastaus pandemian synnyttämään hätään on ollut avata ovensa pyhiinvaeltajille ja kaikille ihmisille rauhoittumiseen ja pysähtymiseen. Aina ei tarvita vaellustakaan, kokemus pyhästä ei synny tietyssä paikassa matkan päätteeksi vaan voi kietoutua yllättäviin tavallisiin hetkiin, Leppänen muistuttaa.

– Joskus vaellukselta löytää sen mitä etsi, joskus jotakin muuta. Pyhiinvaellus on aina kuitenkin rauhoittumista, vaellusta omaan mieleen ja merkityksellistä kulkemista, on matka lyhyt tai pitkä. Ihmisen elämä on pitkä kotimatka. Jokainen matkan alku muistuttaa kaiken alusta ja matkan loppu perille pääsemisestä, kotiin paluusta, Leppänen kuvailee pyhiinvaelluksen merkitystä.

Merja Marjamäki