188 Kukkavirta -kulkue saa seurakseen seminaarin
Kansallismielisten liittouma järjestää tänä vuonna koko päiväksi ohjelmaa Turun seudulla lauantaina 20. elokuuta. Perinteinen 188 Kukkavirta -kulkue lähtee kello 12 Puutorilta. Kulkueen jälkeen kaikille avoin Operaatio Kotkanpesä -seminaari järjestetään lähiseudulla alkaen noin kello 15. Tarkemmat ohjeet jaetaan lähempänä ajankohtaa ainoastaan ilmoittautuneille.
Marokkolaisen jihadistin terroristi-iskusta on 18. elokuuta kulunut viisi vuotta. Hänen rangaistustaan on jäljellä noin yhdeksän vuotta.
Muistokulkueen teema on vuosien varrella laajentunut koskemaan Turun uhrien lisäksi terrori-iskujen uhreja kaikkialla Euroopassa. Hiljaisen kulkueen jälkeen lasketaan kukat Aurajoen virtaan. Järjestäjä edellyttää osallistujilta hyvää ja kunnioittavaa käyttäytymistä ja siistiä pukeutumista. Ohjeistuksessa muistutetaan myös tilaisuuden päihteettömyydestä. Oma järjestyksenvalvonta poistaa paikalta päihtyneet ja huonosti käyttäytyvät henkilöt.
Puhujina on aiempina vuosina ollut kansanedustajat Mauri Peltokangas (ps.) ja Vilhelm Junnila (ps.), Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru ja Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki. Tänä vuonna muistopuheen tulee pitämään Sinimustan Liikkeen aktiivijäsen Tapio Rantanen. Rantanen on aiemmin toiminut Muutos 2011 -puolueessa sekä taannoin kielletyssä Suomen vastarintaliikkeessä.
Kaikille avoimessa seminaarissa on puhujana on muun muassa Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru. Yleisö saa tutustua "Ruotsalaisten taloon". Svenskarnas hus on Det fria Sverige -yhdistyksen ylläpitämä kiinteistö, joka on nimensä mukaisesti ruotsalaisten käytettävissä oleva talo. Det fria Sverige on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nationalistinen yhdistys, joka toimii ruotsalaisten kulttuurin ja omaleimaisuuden etujärjestönä.
Ruotsalaisten talosta, sen historiasta ja toiminnasta kertoo Det fria Sverige -yhdistyksen puheenjohtaja Dan Eriksson.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)