Yrityslainakanta supistui edelleen kesällä
Pankkien myöntämien yrityslainojen kanta supistui kesäkuusta ja oli 57,6 miljardia euroa heinäkuun lopussa. Heinäkuussa suomalaisten yritysten lainakanta oli pienempi kuin koronapandemian alussa eli vuoden 2020 maaliskuussa.
Pandemian alussa lainakanta kasvoi nopeasti, ja sen jälkeen se on supistunut. Nopeinta kannan vuosikasvuvauhti oli toukokuussa 2020 (14 %). Yrityslainakanta on supistunut huhtikuusta, ja heinäkuussa se pieneni −3,6 prosentin vuosivauhtia.
Suomalaiset yritykset ovat nostaneet uusia lainoja tavanomaista vähemmän pandemian alkukuukausien jälkeen. Viimeisten 12 kuukauden aikana lainoja nostettiin 16,9 prosenttia vähemmän kuin edellisellä vastaavalla ajanjaksolla. Uudet yrityslainanostot piristyivät kesäkuussa (2,0 miljardia euroa), kun taas heinäkuun lainanostot olivat tavalliseen tapaan maltilliset (1,0 miljardia euroa). Uusien lainanostojen keskikorko oli 1,99 prosenttia heinäkuussa. Pankkien luotonannon seurantakyselyn mukaan yrityslainojen kysynnän kasvun odotetaan jatkuvan kolmannella neljänneksellä.
Suomalaisten yritysten hoitamattomien lainojen kanta on kasvanut pandemian aikana. Hoitamattomia lainoja yrityksillä oli yhteensä 1,3 miljardia euroa heinäkuun lopussa, mikä oli 2,3 prosenttia koko lainakannasta. Euromääräisesti eniten hoitamattomia lainoja oli kiinteistöalan toiminnassa (340 miljoonaa euroa ja 3,3 % lainakannasta). Hoitamattomien lainojen kannan kasvu on ollut suurempaa esimerkiksi koronapandemian koettelemalla majoitus- ja ravitsemistoimialalla, jossa hoitamattomia lainoja oli 60 miljoonaa euroa, 7,1 prosenttia lainakannasta. Majoitus- ja ravitsemistoimialan lainojen osuus koko yrityslainakannasta Suomessa on suhteellisen pieni.
Yritysten talletukset eivät ole kasvaneet juurikaan viimeisen vuoden aikana. Kasvua yritysten talletuksissa on kuitenkin selvästi pandemian alkua edeltävään aikaan verrattuna. Heinäkuun lopussa yrityksillä oli talletuksia 44,0 miljardia euroa Suomessa toimivissa pankeissa. Talletusten keskikorko oli −0,07 prosenttia heinäkuussa.
Suomalaiset kotitaloudet nostivat heinäkuussa uusia asuntolainoja 1,8 miljardin euron edestä, mikä on 87 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Uusista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 8,7 prosenttia. Asuntolainojen kanta oli heinäkuun lopussa 105,3 miljardia euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 4,4 prosenttia. Sijoitusasuntolainojen osuus asuntolainakannasta oli 7,9 prosenttia. Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli heinäkuun lopussa kulutusluottoja 16,6 miljardia euroa ja muita lainoja 17,8 miljardia euroa.
Asuntoyhteisöt nostivat uusia lainoja heinäkuussa 298 miljoonaa euron edestä. Uusien nostettujen asuntoyhteisölainojen keskikorko nousi kesäkuusta ja oli 1,41 prosenttia heinäkuussa. Asuntoyhteisöille myönnettyjen lainojen kanta oli heinäkuun lopussa 38,3 miljardia euroa.
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli heinäkuun lopussa 108,4 miljardia euroa ja talletusten keskikorko 0,03 prosenttia. Talletuskannasta oli yön yli -talletuksia 98,8 miljardia euroa ja määräaikaistalletuksia 2,8 miljardia euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat heinäkuussa 39 miljoonan euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli heinäkuussa 0,20 prosenttia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)