Nimpparisankari: Hyviä kaimoja idoleina
Sigin kosketinsoittaja Juha Oksanen ei ole koskaan juhlinut nimipäiväänsä. Kun nimipäivä osuu juhannuksen tienoille, nimipäivät ovat olleet työntäyteisiä.
– Varmaan puolet nimipäivistä ovat menneet tavalla tai toisella työn merkeissä. Varsinkin aikanaan, kun festarit keskittyivät juhannukseen, oli juhannusaatto käytännössä vuoden pääkeikkapäivä. Nykyään festareita on normaalioloissa pitkin kesää, mutta 1980-luvulla tilanne oli toinen, Oksanen toteaa.
– Nimipäivällä ei ole koskaan ollut minulle kovin suurta merkitystä, mutta onhan se sillä tavalla hienoa, että se on koko Suomelle yhteinen juhlapäivä, hän naurahtaa.
Tänä vuonna 60 vuotta täyttäneen Oksasen syntymän aikaan 1960-luvun alulla Juha oli aikansa muotinimiä. 60-luvun alussa vuosittain pari tuhatta suomalaista sai Juhan kutsumanimekseen. 1961 Juha oli toiseksi suosituin pojan kutsumanimi.
Myös Oksanen on törmännyt nimensä yleisyyteen.
– Juhia tietysti on paljon, mutta sekin on jännä juttu, että Turun seudulla on ainakin neljä Juha Oksasta. Olemme suunnilleen samanikäisiäkin, mutta ainakaan tietääkseni emme kuitenkaan ole sukua toisillemme. Moneen kertaan olemme kyllä menneet sekaisin eri yhteyksissä.
Vaikka Juha oli aikansa muotinimiä, on Oksanen aina ollut tyytyväinen nimeensä.
– Nimi on ollut hyvä. Se on ollut hyvä senkin takia, että kiusallisempia mielleyhtymiä nimestä ei ole tullut. Jos nimeni olisi ollut Jorma, olisi tilanne voinut olla toinen.
– Juha Mieto ja Juha Väätäinen olivat nuoruudessani sellaisia idoleita, joiden vuoksi omasta nimestä saattoi tuntea ylpeyttä, Oksanen muistelee.
Vuosien varrella Oksastakin on kutsuttu monilla lempinimillä. Osa niistä on hakenut innoituksensa tunnetuilta kaimoilta.
– Jussi ja Jusa ovat varmaan olleet kaikkein yleisimmät. Pitkään meni niin, ettei oikeaa etunimeäni juuri edes käytetty. Myös Big-Jusa ja Julma-Jusa ovat sellaisia lempinimiä, jotka ovat jääneet mieleen. Sitä en edes muista, mistä se Big-Jusa tuli. Julma-Jusa tuli totta kai Väätäisen kautta, Oksanen toteaa.
Juhan nimipäivä on 24. kesäkuuta.
Ilkka Lappi
















