Turun rakennusvalvontaan lisätään henkilöstöä käsittelyaikojen lyhentämiseksi
Turun rakennusvalvontaan suunnitellut henkilöstölisäykset ovat toteutumassa ripeässä aikataulussa. Maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle esitetään rakennusvalvonnan vakanssijärjestelyihin liittyvän paketin hyväksymistä. Rakennusvalvonnan henkilöstöä on lisätty aikaisemmin myös jo muilla päätöksillä.
Rakennusvalvonnan ruuhkautuneeseen asiakaspalveluun kiinnitettiin huomiota maaliskuun alussa, jolloin päätettiin myös tehostettujen toimenpiteiden käynnistämisestä. Keskeinen osa toimenpiteitä on työntekijöiden määrän lisääminen rakennusvalvonnassa.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että rakennusvalvontaan perustetaan uusi lupainsinöörin virka, ja että mittausteknikon virka muutetaan tarkastusinsinöörin viraksi. Rakennustarkastajan virka esitetään muutettavaksi rakennusvalvontapäällikön viraksi ja viran kelpoisuusvaatimuksiin esitetään myös muutosta. Lisäksi yhden lupa-arkkitehdin virka muutetaan lupainsinöörin viraksi.
Aikaisemmin on jo päätetty lupasihteerin ja lupaneuvojan toimien perustamisesta sekä yhden määräaikaisen lupaneuvojan toimen muuttamisesta vakituiseksi. Uusien vakanssien rekrytointi on alkamassa tällä viikolla. Parhaillaan rakennusvalvonnassa on auki myös kolme lupa-arkkitehdin virkaa.
Työvoiman lisäämisellä rakennusvalvontaan pyritään nopeuttamaan ennen kaikkea ruuhkautunutta rakennuslupien käsittelyä. Tavoitteena on, että 80 prosenttia luvista voidaan jatkossa käsitellä keskimäärin 30 vuorokaudessa.
– Käsittelyajan lyhentämistavoite on kova mutta realistinen. Jo päätetyt ja päätettäväksi tulevat henkilöresurssien lisäykset on laskettu sen mukaan, että niiden jälkeen tavoitteisiin on mahdollista päästä, sanoo valvontajohtaja Leena Salmelainen.
Työvoiman lisäämisen ohella rakennusvalvonnan asiakaspalvelua sujuvoitetaan myös muilla toimenpiteillä. Rakennusjärjestyksen päivittäminen ja lupaprosessien keventäminen on jo aloitettu. Lisäksi jatkossa panostetaan entistä enemmän sähköisten palveluiden tuottamiseen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)