Voi tuo Suomeen sähköpotkulautojen pysäköintitelineet

Skuuttien pysäköintitelineet on tarkoitus sijoittaa yksityisten yritysten, kuten kauppojen, piha-alueille, missä ne ovat kaikkien sähköpotkulautailijoiden käytössä.
Skuuttien pysäköintitelineet on tarkoitus sijoittaa yksityisten yritysten, kuten kauppojen, piha-alueille, missä ne ovat kaikkien sähköpotkulautailijoiden käytössä. Kuva: Elliot Nyhlin

Voi aikoo ensimmäisenä sähköpotkulautatoimijana Suomessa ottaa käyttöön sähköpotkulaudoille suunnitellut pysäköintitelineet. Ensimmäiset pysäköintitelineet ovat olleet jo kokeilussa Tukholmassa joulukuusta asti. Ne ovat saaneet paljon hyvää palautetta. Voi haluaa vastata kaupunkilaisten toiveisiin sähköpotkulautojen asiallisesta pysäköinnistä.

Kyseessä on pilottihanke, joka toteutettiin yhdessä yrityskumppaneiden kanssa.

– Sähköpotkulautojen pysäköinti katujen varsilla on noussut varsin voimakkaasti esiin julkisessa keskustelussa ja esimerkiksi poliittiset päättäjät ovat toivoneet asiaan sääntelyä. Me Voilla haluamme tuoda asiaan ratkaisun, ja olemme siksi suunnitelleet kaupunkien käyttöön uudet sähköpotkulautatelineet, joihin skuutin voi jättää muita häiritsemättä parkkiin, Voin maajohtaja Alpo Panula kertoo.

Telineet on Suomessa tarkoitus sijoittaa Tukholman mallin tapaan yksityisten yritysten, kuten kauppojen, piha-alueille, missä ne ovat kaikkien sähköpotkulautailijoiden käytössä. Uudet telineet tuodaan Suomeen maaliskuussa, ja alkuun niitä on tarkoitus sijoittaa kymmenen vilkkaasti liikennöidyille alueille.

Voi on saanut jo mukaan ensimmäiset kumppanit, mutta ottaa mukaan mielellään lisää toimijoita, jotka haluavat sijoittaa telineitä omien liikkeidensä eteen ja näin saada uusia asiakkaita.

– Uskomme, että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisempiä, kun sähköpotkulautojen pysäköintihaasteet saataisiin ratkaistua. Suomalaisilla yrityksillä on nyt mahdollisuus tehdä vastuullinen kaupunkiteko ja ottaa tilojensa eteen uusi teline, Panula sanoo.

Voi on jo aikaisemmin merkinnyt sovellukseensa tietyt alueet, joihin pysäköimällä käyttäjä saa palkinnoksi alennuksen tulevaa ajoaan varten.

– Sähköpotkulaudat ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisissa kaupungeissa, ja viime vuoden aikana tehtiin useita miljoonia matkoja kahdeksan kuukauden aikana. Sähköpotkulaudat vastaavat kaupunkilaisten toiveisiin nopeasta ja ympäristöystävällisestä tavasta liikkua. Uutena liikkumismuotona meillä on kuitenkin tiettyjä haasteita ratkaistavana, ja erityisen tärkeänä pidämme sitä, että kaupunki on turvallinen paikka liikkua meille kaikille, Panula toteaa.

Panula vetoaa myös kaupunkeihin, jotta ne antaisivat tilaa sähköpotkulautojen pysäköinnille.

– Ymmärrämme, että autojen parkkiruudut ovat merkittävä tulonlähde kaupungille. Yhteen parkkiruutuun pystyisi kuitenkin pysäköimään noin 20 sähköpotkulautaa. Kun autoa käyttää usein vain yksi henkilö, palvelee sähköpotkulauta päivittäin kymmentä henkilöä. Kaupungin ilmanlaadullekin olisi parempi, jos turvautuisimme yksityisautoilun sijaan useammin sähköpotkulautoihin, Panula sanoo.

Panula mainitsee hyvänä esimerkkinä sähköpotkulautayritysten ja kaupunkien yhteistyöstä Pariisin, jonka kaduille on maalattu 2 500 aluetta mikromobiilivälineiden pysäköintiä varten. San Diegossa Yhdysvalloissa autojen parkkiruutuja on annettu sähköpotkulautojen käyttöön, ja Oslossa monet toimistotalot ovat luoneet pysäköintialueita sähköpotkulaudoille. Oslon kaupunki on myös vuokrannut 16 aluetta Voille sähköpotkulautojen pysäköintitelineitä varten.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yrittäjät: Merkittävä ratkaisu EU-tuomioistuimelta – julkisten kilpailutusten kiertämistä rajoitetaan

Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) antoi torstaina ratkaisun hollantilaisten ennakkoratkaisupyyntöön hankintadirektiivin tulkinnasta. Ratkaisulla on merkittäviä vaikutuksia myös Suomeen.

Maksuhäiriöisten kuluttajien määrän kasvu hidastui

Maksuhäiriöisiä kuluttajia on nyt 382 000, kun vielä vuosi sitten heitä oli 369 000. Vaikka maksuhäiriöisten kuluttajien kokonaismäärä kasvoi vuoden aikana 13 000 henkilöllä, loppuvuosi toi mukanaan varovaisia valonpilkahduksia: kasvuvauhti hidastui merkittävästi vuoden 2024 lukemista.

Sää lauhtuu – tiet ja jalkakäytävät muuttuvat liukkaiksi

Pitkään jatkunut korkeapainesää on väistynyt, ja Suomi sijaitsee lähipäivinä laajan Atlantin matalapaineen ja Venäjän korkeapaineen välissä. Suomeen virtaa etelästä lauhempaa ilmaa ja sateet yleistyvät. Tämän seurauksena kulkuväylät muuttuvat paikoin erittäin liukkaiksi.

Turun taidemuseossa 2000-luvun ennätysvuosi

Valokuvataiteilija Nelli Palomäe Otteita-näyttelyssä nähtiin  mustavalkoisia muotokuvia.

Turun taidemuseossa vieraili viime vuonna yhteensä 85 712 näyttely- ja tapahtumakävijää, mikä on museon koko 2000-luvun ennätys. Kävijämäärä kasvoi yli 17 prosenttia jo menestyksekkäästä edellisvuodesta.

Ajoneuvon luminen rekisterikilpi voi johtaa sakkoon

Luminen talvisää luo autoilijoille sakkoriskin, jos auton rekisterinumero jää peittoon lumen tai lian vuoksi. Jos rekisterikilpi ei ole luettavissa, ajoneuvo on tunnistamaton ja se voi olla syy rikesakolle.

Nainen henkirikoksen uhrina Turussa – tekijäksi epäilty vangittu

Lounais-Suomen poliisi tutkii Turussa yksityisasunnossa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi teosta epäillyn miehen torstaina.

Turun tuomiokirkossa testataan taidetta

Tuomiokirkossa järjestettävään Kamarikuoro Key Ensemblen konserttiin tulee neljän päivän aikana lähes tuhat kahdeksasluokkalaista taidetestaajaa Varsinais-Suomen alueen kouluista.

Sydämen sivistystä 750 vuotta -juhlavuosi on alkanut. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin perustamisesta on kulunut 750 vuotta, ja osana juhlavuotta nostetaan esiin Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pitkän historian vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan. Se on Suomen ensimmäinen pysyvä hallintoelin ja vanhin virasto, joka loi perustan suomalaiselle koulutukselle, kulttuurille ja julkiselle hallinnolle.

Uusi kilpailu hakee kasvua ja uudistumista Varsinais-Suomen pk-yrityksille

Varsinais-Suomessa haetaan kasvua ja uudistumista tilanteessa, jossa teollisuuden rakennemuutos, investointipäätösten epävarmuus ja kiristyvä kilpailu haastavat pk-yrityksiä uudistamaan toimintaansa. Hallituspartnerit Turku ry käynnistää uuden Hansa Nuija -kilpailun nostaakseen esiin yrityksiä, joissa hallitustyö on ollut keskeinen tekijä menestyksen, kasvun tai uudistumisen taustalla. Kilpailu on suunnattu varsinaissuomalaisille pk-yrityksille, joiden hallitukseen on otettu mukaan vähintään yksi riippumaton jäsen ja joissa hallitus osallistuu aidosti yhtiön strategiseen kehittämiseen. Taustalla on valtakunnallinen Hallituspartnerit ry:n Kultainen Nuija -kilpailu, johon alueellisen kilpailun voittaja etenee ehdokkaaksi.

Jäät, ladut ja luisteluvuorot valmiina käyttöön Raisiossa

Talviliikuntamahdollisuudet ovat nyt poikkeuksellisen hyvät.

Talviurheilun ystäviä hemmotellaan Raisiossa tänä vuonna poikkeuksellisen hyvillä olosuhteilla. Nyt kelpaa hiihtää, luistella ja iloita talvesta.

Turkuun avattiin uusi bisnesryhmä

Turkuun avattiin 13. tammikuuta uusi bisnesryhmä, BNI Turku Klubben XVII. Ryhmä käynnistyi heti 36 liikekumppanin voimin. Suomen BNI-ryhmien keskiarvoon verrattuna ryhmä on selvästi normaalia suurempi.

Keskiaikaisen Maarian kirkon kaivauksissa lähes tuhat löytöä

Tutkijat Tuija Kirkinen, Ronan O’Sullivan, Anniina Laine ja Ulla Nordfors ottavat näytteitä muumioituneista vainajista.

Maarian kirkon touko–kesäkuussa tehtyjen arkeologisten tutkimusten raportointi on valmistunut. Keskiaikaisen kivikirkon lattian alta löytyneen hautausmaan kaivauksissa tuli esiin kaiken kaikkiaan 963 löytökokonaisuutta.

Osaamistason lasku heikentää poikien koulutuspolkuja

Poikien sukupuolittunut haavoittuvuus tulisi ottaa huomioon koulutuksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelussa. Sukupuolineutraaliudesta on siirryttävä sukupuolisensitiiviseen valmisteluun, jossa tunnistetaan sukupuolten väliset erot ja erityisyydet, todetaan tuoreessa selvityksessä. Selvityksessä esitetään, että osaamistason nosto ja väkivallan ehkäisy nimetään koko lapsi- ja nuorisotyön yhteisiksi kansallisiksi tavoitteiksi.

Väitös: Rahapeliriippuvuus näkyy aivojen neurobiologisina muutoksina

Albert Bellmunt Gil.

Turun yliopistossa tehty väitöskirjatutkimus osoittaa, että rahapeliriippuvuuteen liittyy muutoksia aivojen itsehillintä- ja palkitsemisjärjestelmissä. Useita aivokuvantamismenetelmiä yhdistävä tutkimus tarjoaa uutta tietoa rahapeliriippuvuuden biologiasta ja mahdollisuuksia hoidon kehittämiseen.

Suomi irti Ottawan sopimuksesta

Suomi voi taas käyttää sakaramiinaa maanpuolustuksessaan.

Suomen irtisanoutuminen Ottawan jalkaväkimiinasopimuksesta tuli voimaan 10. tammikuuta. Puolustusvoimat aloittaa toimenpiteet jalkaväkimiinojen hankkimiseksi ja kouluttamiseksi. Jalkaväkimiinojen koulutus aloitetaan sotilashenkilöstölle alkuvuodesta 2026 ja varusmiehille tammikuun 2026 saapumiserästä alkaen.

OP Varsinais-Suomi aloitti toimintansa, hallinnon ja johdon kokoonpanot vahvistettu

OP Varsinais-Suomi aloitti toimintansa 1. tammikuuta, kun OP Lounaisrannikko, OP Lounais-Suomi, OP Turun Seutu ja OP Vakka-Auranmaa yhdistyivät. Uuden pankin hallintoneuvoston, hallituksen ja johtoryhmän kokoonpanot on nyt vahvistettu.Sami Peura

Masku helpottaa tilojen käyttöä – kirjastosta yhteinen olohuone

Eija Pelkonen ja Noora Vesterinen vastaavat hankkeiden kokonaisuuksista.

Masku kehittää kirjastoja. Kaksi hiljattain käynnistynyttä hanketta keskittyvät kirjastojen palvelujen laajentamiseen ja tuovat tiloja helpommin käytettäviksi kuntalaisille. Kirjasto on kylätila -niminen hanke selkeyttää tilavarausjärjestelmää, monipuolistaa tilojen käyttömahdollisuuksia ja parantaa tilojen saavutettavuutta sekä lujittaa yhdistysyhteistyötä. Rinnalla kulkeva omatoimikirjastohanke laajentaa erityisesti Maskun pääkirjaston käyttöaikoja ja -tapoja. Kumpikin hanke on valtion rahoittama.

Aarne Lehtonen jatkaa MTK Varsinais-Suomen puheenjohtajana

MTK Varsinais-Suomen johtokunta järjestäytyi tiistaina 13. tammikuuta. Puheenjohtajana jatkaa Aarne Lehtonen ja varapuheenjohtajana Juha Wikström . Alkavan vuoden teemana korostuu varsinaissuomalaisen ruoantuotannon toimintaedellytysten turvaaminen.

Pohjolan lääketieteen palkinto Pentti Huoviselle

Pentti Huovinen.

Suomen Lääketieteen Säätiö myöntää kaksi merkittävää palkintoa ansioituneille lääkäritutkijoille. Perinteikkään Pohjolan lääketieteen palkinnon saa turkulainen bakteeriopin professori ja kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Pentti Huovine n, joka on tehnyt uraauurtavan elämäntyön antibioottiresistenssin ja suoliston mikrobiston tutkijana. Palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa.

Näköislehti

Urheilu

Rikhard Nurro vapaaottelun PM-kisoihin

Finnfighters’ Gymin Rikhard Nurro on valittu Suomen vapaaottelumaajoukkueeseen, joka osallistuu aikuisten ja junioreiden PM-kisoihin tammikuun puolivälissä. Nurro ottelee miesten 93-kiloisten sarjassa.

Puukkokatsomo: Tuto pitkälle polulle

Pekka Virta.

Tuto Hockey kertoi viime viikolla suuntaviivoistaan jääkiekon sarjajärjestelmäuudistusta silmällä pitäen. Ensi kaudella Tuton tavoitteena on sijoittua Mestiksen runkosarjassa neljän joukkoon, mikä toisi suoran paikan kauden 2027–28 B-liigaan. Tätä silmällä pitäen Tuton joukkueenrakennus on jo pitkällä. Ensi kaudeksi joukkueella on 16 pelaajasopimusta, muun muassa TPS:stä siirtynyt Rene Nummelin . Myös päävalmentaja Samuli Marjetan pestiä on jatkettu kevääseen 2028 saakka.

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.

Jorge Marugán TPS:n jalkapallomiehistön maalivahtivalmentajaksi

Jorge Marugán.

Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen uutena maalivahtivalmentajana on aloittanut Jorge Marugán , 38. Espanjalaisvalmentajan sopimus TPS:n kanssa kattaa kaudet 2026 ja 2027.

Roller derbyn kevätkausi alkaa Kupittaalla

Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa sunnuntaina 18. tammikuuta.

Kupittaan palloiluhallin täyttää sunnuntaina 18. tammikuuta rullaluistinten kolina, kun Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa.

Pau Juvanteny PK-35:sta TPS:aan

Pau Juvanteny.

Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun espanjalainen Pau Juvanteny liittyy joukkueen vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella. Juvanteny, 25, siirtyy TPS:ään Ykkösliigaa pelaavasta PK-35:stä.