Varma kevään merkki ovat keskustan kaupunkikuvaan ilmestyvät yhteiskunnan ja sosiaalisten turvaverkostojen ulkopuolella elävät nautintoaineiden väärinkäyttäjät. Ennen heitä saatettiin kutsua ryhmänimittäjillä juopot, narkkarit, hanttapulit, puliveivarit tai laitapuolen kulkijat. Korrektissa nykymaailmassa tällaisten nimitysten käyttäminen olisi ihmisarvoa loukkaavaa.

Vielä hetki sitten heitä olisi voinut kutsua neutraalisti syrjäytyneiksi, mutta sekin on hiljattain julistettu epäkorrektiksi ilmaisuksi. Ei voi kuin hiljaa mielessään miettiä, missä nämä omiin jengeihinsä ryhmittäytyvät ihmiskohtalot ovat piileskelleet yli kylmän talven. Oletuksia tästä ei kannata ääneen lausua, sillä sekin saatettaisiin ymmärtää väärin ja tulkita ihmisten tuomitsemiseksi.

Viime viikolla kuuntelin korvansyrjällä päiväkodin portilla, miten lapsiryhmä ohjaajineen leikkiä nimeltä Kuka pelkää biisonia? Mieleen tulvi omat esikouluajat, jolloin kysymyksenasettelu koski mustaa miestä. Samojen vuosilukemien tienoilla altistuimme sokerin vaaroille pilaamalla hampaamme Laku Pekka -lakritsipötköillä ja Mustafa-jäätelöpuikoilla. Pieniin lapsen päihimme ei silloin juolahtanut, miten rasistista tai loukkaavaa leikkimme tai herkkuhetkiemme mainosgrafiikka oli. Hetkinen, pitäisiköhän painaa deleteä, ettei ilmaisua pienistä lasten päistä pidetä lasten älykkyyden vähättelynä?

Elämme supersensitiivisyyden aikaa ja usein tuntuu, että jokaisen sanansa asettelussa tulee harjoittaa äärimmäistä varovaisuutta. Keskittyä kieli keskellä suuta, ettei tule jollain tavalla loukanneeksi jotakuta. Ja silti tuntuu, että sanoi mitä tahansa, myrsky vesilasissa on mahdollinen. Etenkin musta huumori on vaarallinen laji.

Rasistisuus ja poliittinen epäkorrektius eivät tietenkään ole missään muodossa hyväksyttyä, mutta sillä ettei mitään voi tai uskalla sanoa, on kääntöpuolensa. Kaikki ne sanomatta jääneet sanat syövät ihmistä ja ihmissuhteita, sekä rajoittavat vapautta olla oma itsensä. Joskus vaikenemista parempi vaihtoehto on vain sanoa se sana, vääräkin sellainen.

Hannele Sivonen