Kierrätä kuusipuusi oikein
Omakotitaloissa asuvien on helppo hävittää koristeistaan riisuttu kuusipuu oikeaoppisesti kotikonstein. Kuivahtaneen kuusen voi polttaa paloina takassa tai leivinuunissa. Hyvin säilyneitä kuusenoksia voi vielä hyödyntää kasvien talvisuojana.
– Jos omakotiasujalta löytyy kotoa haketin, voi joulukuusen hakettaa ja käyttää kateaineena puutarhassa pensaiden ja puiden juurella. Vaihtoehtoisesti kuusen oksat voi pilkkoa oksasaksilla ja laittaa lehtikompostoriin tuomaan kuohkeutta, neuvoo Lounais-Suomen Jätehuollon ympäristöneuvoja Lotta Salminen.
Joulukuusen kuljettamisen yhteydessä tapahtuvaa neulasten varisemista voi vähentää jätesäkkikikalla. Pilko varovasti oksasaksilla kuusen oksat pois kokonaan tai osittain ja pussita ne sitä mukaa. Jätesäkin voi korvata paperipussilla tai vanhalla lakanalla. Oksien katkomisen jälkeen kuusen runko on helpompi viedä ulos, koska se mahtuu ovesta vaivatta.
Lämmin ja kuiva ilma saa kuusenneulaset karisemaan. Toisaalta neulasten varisemisessa on luontaista, puukohtaista vaihtelua, jota ei voida välttää hyvälläkään hoidolla.
Joulukuusta ei pidä pistää kiinteistön jäteastioihin, ei edes pilkottuna. Kuusi vie paljon tilaa, jolloin jäteastia tukkeutuu helposti. Se myös painaa paljon ja hankaloittaa siten roskiksen tyhjentämistä. Kuusta ei kannata laittaa muovipussiin, koska silloin se tulkitaan helposti kaatopaikalle päätyväksi sekajätteeksi. Muoviset tekokuuset sen sijaan ovat usein PVC-muovia, joten ne kuuluvat nimeomaan kaatopaikalle. Jos joulukuusen valosarja on rikkoutunut, sen voi viedä isompien kauppojen, erikoisliikkeiden tai jätekeskusten sähkölaitekeräykseen.
Lounais-Suomen Jätehuollon alueella ei ole erillistä LSJH:n järjestämää joulukuusien keräystä, mutta moni taloyhtiö tai kunta on voinut järjestää oman keräyksen. Salminen kertoo, että esimerkiksi Liedossa kunta osoittaa paikat, jonne voi viedä joulukuuset. Kunnan puutarhapuoli hakettaa kuuset ja käyttää ne hyödyksi kateaineena.
Joulukuuset voi viedä LSJH:n jätekeskuksiin ja lajitteluasemille niiden aukioloaikoina. Kuuset otetaan vastaan risuina ja näin ollen kuusen tuominen on asiakkaalle maksutonta. Salminen muistuttaa, että kuusesta on otettava koristeet ja valot talteen ennen sen tuomista kierrätykseen.
Hän myös ehdottaa, että kokeilunhaluinen voi ensi vuonna vaihtaa kuusen tilalle vaikka männyn tai koivun.
– Ja onpa joku kasannut kodin kirjoistakin hienon kirjakuusen.
Linnea Lahtinen