Jälkipeli: Aaltonen upotti puolijumalat – Milanon ihmeestä kolmekymmentä vuotta

Maalivahti Dan-Ola Eckerman (vas.) oli uransa huipulla, kunnes kohtalo puuttui peliin.
Maalivahti Dan-Ola Eckerman (vas.) oli uransa huipulla, kunnes kohtalo puuttui peliin. Kuva: TS
(PÄIVITETTY )

Sen piti olla täydellinen teurastus. Köyhät amatöörit vastaan Milanon miljonäärit. Daavid vastaan Goljat. Mutta kuinkas kävikään!

Lokakuussa vuonna 1987 tehtiin turkulaista palloiluhistoriaa. Uefa Cupin eli nykyisen Eurooppa Liigan toisella kierroksella TPS:n Mika Aaltosen kierteinen kaukolaukaus viuhui Inter Milanin maalin yläkulmaan. Ottelun 11. minuutilla tehty vierailijoiden unelmamaali jäi sensaatiomaisesti ottelun ainoaksi.

"Aaltonen upotti puolijumalat", kertoi Turun Sanomat seuraavana päivänä Urheilusivuillaan.

Turkulaisten omaksi ilokseen pelaavien amatöörijalkapalloilijoiden sankaritekoa hehkutettiin usein mediassa sanoin ”San Siron ihme”, vaikka todellisuudessa Inter Milan pelaa Giuseppe Meazza -stadionilla. San Siro on paikallisvastustaja AC Milanin kotikenttä. Kyseessä on kuitenkin yksi ja sama legendaarinen Milanossa sijaitseva jalkapallopyhättö.

Dan-Ola Eckerman, Petri Sulonen, Juha Laaksonen, Esa Johansson, Ari Heikkinen, Mika Aaltonen, Kim Suominen, Tommi Paavola, Tomi Jalo, Juha Halonen, Marko Rajamäki ja vaihtopelaaja Vesa Salmela. Tässä ovat niiden nuorten kloppien nimet, jotka olivat Milanon ihmeellisen voiton tekijät. Heistä Dan-Ola Eckerman, Juha Laaksonen ja Tomi Jalo seuraavat pelejä nykyisin pilvenreunalta.

Vastassa Milanon illassa oli huippuammattilaisia. Interin pelaajalista kuulostaa kolmenkymmentä vuotta myöhemminkin kunnioitettavalta: Walter Zenga, Daniel Passarella, Salvatore Nobile, Riccardo Ferri, Giuseppe Baresi, Enzo Scifo, Adriano Piraccini, Gianfranco Matteoli, Andrea Mandorlini, Alessandro Altobelli ja Aldo Serena.

Vastakkain olivat myös eräs 1980-luvun maailman tunnetuimmista valmentajista Giovanni Trapattoni sekä tuntematon Paraisilla syntynyt Tommy Lindholm. Ennen Milanon ihmeottelua Uefa Cupin avauskierroksella TPS pudotti jatkosta itävaltalaisen Admira Wackerin. Inter Milan oli pudottanut turkkilaisen Besiktasin, Tommy Lindholmin aikoinaan edustaman joukkueen.

Italialaiset olivat varmoja kuolinkellojen soivan turkulaisille Milanon hämärtyvässä illassa. Valmentaja Lindholm oli asiasta eri mieltä pumpaten porukkaansa talvisodan henkeä. Vastaanpanematta meitä ei voiteta, suomalaisista löytyi sisua jo 50 vuotta sitten, totesi Tommy ottelua edeltävänä päivänä. Niin sanottu aluepeli olisi myrkkyä italialaisille.

Kotijoukkueen suunnitelmissa oli tehdä ensimmäinen maali mahdollisimman nopeasti. Ylimielisyys kostautui ja milanolaisyleisökin kääntyi omiaan vastaan. Kotijoukkueelle buuattiin. Ottelun toisella puoliajalla Interin tasoitus oli useasti lähellä. Pallo kävi kerran maaliviivalla ja takatolpassa, mutta ei kertaakaan Dan-Ola Eckermanin vartioimassa maalissa.

– Tämä on ilon päivä! Turun palloseura on voittanut Internazionalen 1–0 San Siron noidankattilassa! Tämä on kerta kaikkiaan huikeaa! Enemmän kuin olisi koskaan voinut toivoa, selostaja Juha-Pekka Jalo hehkutti hurmioituneena.

Suomalaisista toimittajista mukana matkalla olivat Heikki Kulta Turun Sanomista ja Eero Toivola Iltasanomista.

- Tommi Lindholm vakuutti minulle, että kannattaa lähteä mukaan. Hän oli laatinut tarkan suunnitelman ruotsalaisen valmentaja Gunder Bengtssonin avustamana. Italian päässä oli apuna Pertti Lepistö, joka kielitaitoisena auttoi käytännön asioissa, muun muassa tulkkaamalla, mitä Italian lehdet kirjoittivat ottelusta. Katsojia ei ollut kuin alle 20 000, koska TPS ei ollut mikään tunnettu joukkue. Turkulaisia faneja oli useampi paikalla, muun muassa Pekka Ruola, joka oli tuonut komean TPS:n mustavalkoisen lipun stadionille, kertoo pitkän toimittajauran huippuhetkestään Eero Toivola.

Mika Aaltosen unelmamaali ei ollut Toivolan mielestä onnenkantamoinen.

- Edellispäivän harjoituksissa samalla stadionilla Aaltonen veteli juuri samanlaisia vetoja kaukaa maalin yläkulmaan.

Mika Aaltosen maali jäi historiaan, mutta harva muistaa turkulaisen opiskelijapojan maukkaan tempun, jossa hän höynäytti Interin tähtipelaajaa Enzo Scifoa. Ensin Mika pisti pallon Scifon haarojen välistä, jonka jälkeen seurasi spontaani iloinen tuuletus.

21-vuotias Mika Aaltonen oli noussut nopeasti Uefa Cup -otteluiden ansiosta täysin tuntemattomuudesta kansainvälisten pelaajamarkkinoiden kuumaksi nimeksi. ”Miljoona-Mikaa” vietiin kovaa vauhtia ulkomaille. Tarjouksia tuli Itävallasta, Ruotsista, Belgiasta ja Italiasta.

Jos Aaltonen olisi jatkanut TPS:ssä, oletettiin tarjouksen olevan kovempi kuin kellään muulla turkulaisella jalkapalloilijalla. Ennakoitiin, että lahjakkuudesta tulisi ”jalkapallo-TPS:n Virta”, jääkiekkopuolen palkkahaitarin piikkinä olevan Hannu Virran mukaan.

Otteluparin toinen osaottelu pelattiin pari viikkoa myöhemmin Turussa marraskuun koleana ja pimeänä iltana. Kupittaalle ahtautui kaikkien aikojen ennätysyleisö, arviolta 15 000-16 000 katsojaa.

Ottelun viemistä Helsingin Olympiastadionille harkittiin. Lipputulot olisivat olleet suuremmat. TPS oli kauden 1987 jälkeen taloudellisissa vaikeuksissa. Inter Milan -ottelulla saatiin seuran kassavajetta korjattua. Vaikka tarjolla olisi ollut isompi potti, ottelu haluttiin pelata Turussa.

Vanhalle Kupittaalle mahtui 3 000 katsojaa istumaan ja 7 000 seisomaan. Kun tilat eivät olisi riittäneet, kaupunki lupasi rakentaa lisäkatsomon. Putkikatsomon avulla saatiin muutama tuhat paikkaa lisää. Todellisuudessa kaikki lipun lunastaneet eivät nähneet ottelua ihmismeren takaa.

Inter Milanin pelaajat saapuivat lentokoneella Turkuun ottelua edeltävänä iltana. Seuran omistaja, Ernesto Pellegrini, tuli Suomeen omalla yksityiskoneellaan. Suurseuran miljonäärit majoittautuivat Hamburger Börsiin. Pelaajien mukana tulivat myös oma kokki, omat makaronit ja punaviinipullot. Jälkimmäisten juominen estyi Suomen alkoholilainsäädännön ansiosta.

Ennen ratkaisevaa toista osaottelua TPS pelasi harjoitusottelun Suomen mestari HJK:ta vastaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan HJK:n piti pelata samalla taktiikalla kuin Inter Milan. Ihan toive ei toteutunut, sillä junioripitoinen HJK vetäytyi puolustukseen. Kenraaliharjoitus päättyi tasapeliin 1-1.

Valmentaja Lindholm vei joukkueensa ennen tärkeää cup-ottelua viimeistelyleirille Paimion motelliin. Uuteen jymypaukkuun valmistauduttiin huolella, jopa syömällä viimeisellä illallisella kalaa, kuten aikaisemmin Milanon illassa.

Etukäteen oli pelkona, että Kupittaan kenttä olisi jäässä. Näin ei kuitenkaan otteluiltana ollut. Nurmi viheriöi, vaikka maalinedustat muistuttivat perunapeltoa. Vaikka olosuhteet olivat ajankohtaan nähden kelvolliset, oli marraskuinen arki-ilta kolea, kuten moni paikalla ollut yhä muistaa.

Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen Enzo Scifo vei vierailijat 1-0 johtoon ottelun 49. minuutilla. Maali oli omituinen, sillä sitä edelsi Alessandro Altobellin selvä käsivirhe. Altobelli otti pallon lähes syliinsä, koska luuli joukkueensa saavan työntämisestä vapaapotkun. Vihellystä ei kuulunutkaan ja Enzo Scifo laukaisi pallon yllättäen maaliin 25 metristä samalla, kun turkulaiset olivat jo lopettaneet pelaamisen.

Suurseuran jatkopaikka varmistui Alessandro Altobelli maalatessa ottelun 72. minuutilla. Tosin Inter Milan putosi jatkosta jo heti Cupin seuraavalla kierroksella häviämällä Barcelonan Espanyolille.

Vaikka Kupittaan Daavidin ja Goljatin taistelu päättyi Goljatin voittoon, oli ottelu tasainen. Altobellilla oli vain kaksi maalipaikkaa, joista toisesta hän teki maaliin. Myös TPS:llä oli omat mahdollisuutensa. Kotijoukkue oli kentällä tasavertainen, mutta jäi maalinteossa toiseksi.

Poliisi oli varautunut mellakointiin, mutta suuremmilta konflikteilta vältyttiin. Portilla takavarikoitiin ennätysmäärä nestettä, jolla oli tarkoitus virkistäytyä syyskylmyydessä. Muutama häirikkö poistettiin katsomosta. Hirressä roikkunut Inter-nukke sai olla paikoillaan.

Kun Milanossa paukkuivat pommit ja kenttä täyttyi savuverhoon ja vessapaperiin, ei Kupittaalla räjäytelty. Inter Milaninkin fanit käyttäytyivät siististi.

Isokenkäisiä istui Kupittaan katsomossa, muun muassa maaherrat Pirkko Työläjärvi ja Jakob Söderman sekä tietysti eräs Lokalahdella syntynyt sen aikainen kansliaministeri.

Yksi haamumaali teki Mika Aaltosesta ammattilaisen Inter Milanin joukkueeseen. Hänestä tuli ensimmäinen sopimuksen tehnyt suomalainen pelaaja Italian pääsarjassa. Mikalle kertyi Interin sinimustapaidoissa vain yksi harjoitusottelu, ennen siirtymistä vuokralle Sveitsin AC Bellinzonaan ja sieltä edelleen Bologna FC:hen.

Aaltonen pelasi vielä kauden Saksan 2. Bundesliigan Hertha Berlinissä ennen paluutaan takaisin Turkuun. Ura jatkui vielä kerran ulkomailla, Israelin liigassa.

Mika Aaltonen pelasi urallaan yli 200 ottelua, joista vain 40 ulkomailla. Vaikka haamumaalista alkanut ammattilaisura jäi vaatimattomaksi, on tohtori Aaltonen kerännyt enemmän meriittejä akateemisessa maailmassa.

TPS:n vuoden 1987 joukkueessa pelasi myös Juha ”Juije” Laaksonen. Laitapakkina pelannut Laaksonen edusti koko peliuransa ajan Turun Palloseuraa. Otteluita (192) olisi kertynyt enemmänkin, mutta sairastuminen syöpään lopetti peliuran. ”Juije” selätti syövän ja siirtyi Mika Aaltosen tavoin akateemiselle uralle. Hän väitteli tohtoriksi suu- ja leukakirurgiasta. Sairauden uusiutuminen vei meritoituneen tiedemiehen voimat. Laaksonen kuoli 2013 vain 49-vuotiaana.

Kesä 1987 oli TPS-vahti Dan-Ola Ekermanille rikkonainen polvivaivojen ansiosta. Syksyn hienot Cup-ottelut antoivat uralle uutta nostetta. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin. Eckerman pelasi TPS:ssa kausina 1983-91 yhteensä 175 ottelua, kunnes hän menehtyi leukemiaan vain 30-vuotiaana. Eckerman edusti Suomea neljässä A-maaottelussa.

TPS:n kapteeni Tomi Jalo muistetaan joukkueen hienona kapteenina, joka on jäänyt muistona monien sydämiin. Isoveli Juha-Pekka Jalo selosti radioon Milanon ihmettä ja peliuran TPS:ssä jo päättänyt kaksoisveli Timo Jalo kannusti katsomossa. Pitkän peliuransa päätteeksi Tomi Jalo toimi vuosia vielä valmennustehtävissä. Hän pelasi Suomen toistaiseksi viimeisessä Olympiaturnaukseen osallistuneessa jalkapallojoukkueessa Moskovassa 1980. Tomi Jalo kuoli vuonna 2009.

Edesmennyt Tomi Jalo oli Milanon ihmeen toteuttaneen joukkueen kapteeni.
Edesmennyt Tomi Jalo oli Milanon ihmeen toteuttaneen joukkueen kapteeni. Kuva: TS
San Siro tunnetaan myös nimellä Stadion Meazza, Giuseppe Meazzan mukaan. Hän oli legendaarinen italialainen jalkapalloilija, kaikkien aikojen numero Uno. Stadionin rakentaminen aloitettiin vuonna 1925 San Siron kaupunginosaan, joka antoi sille alkuperäisen nimen. Alkuaikoina stadion kuului Milanon toiselle ylpeydelle AC Milanille, mutta toisen maailmansodan jälkeen stadionin omistus siirtyi Milanon kaupungille. Sen myötä myös Inter Milan alkoi pelata kotiottelunsa siellä.
San Siro tunnetaan myös nimellä Stadion Meazza, Giuseppe Meazzan mukaan. Hän oli legendaarinen italialainen jalkapalloilija, kaikkien aikojen numero Uno. Stadionin rakentaminen aloitettiin vuonna 1925 San Siron kaupunginosaan, joka antoi sille alkuperäisen nimen. Alkuaikoina stadion kuului Milanon toiselle ylpeydelle AC Milanille, mutta toisen maailmansodan jälkeen stadionin omistus siirtyi Milanon kaupungille. Sen myötä myös Inter Milan alkoi pelata kotiottelunsa siellä. Kuva: Hannu Tuominen

Tieverkostossa liikaa reikiä

Huonot tiet hidastavat liikennettä ja vahingot maksavat paljon, muistuttaa kirjoittaja.

Tieverkostossa on liikaa reikiä. Mielestäni melkein jokaisessa tiessä, joita kuljen, on reikä. Kuopat vaarantavat kulkemista ja häiritsevät ihmisiä.

Kauppatorin sulanapitojärjestelmän korjauskustannuksista sovintoesitys – kaupunki maksaa Tori Energia Oy:lle 75 000 euroa ja arvonlisäverot

Turun kaupunginhallitukselle esitetään maanantaina 9. marraskuuta sovintosopimuksen hyväksymistä Tori Energia Oy:n kanssa. Sovinto koskee Turun kauppatorin sulanapitojärjestelmän lämmitysputkien vaurioista aiheutuneita korjauskustannuksia ja niihin liittyviä erimielisyyksiä.

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen.

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.

Veroprosentti ei muutu Turussa – investointeja 309 miljoonalla eurolla

Pormestari Piia Elon (sd.) vuoden 2027 talousarvioesityksessä esitetään erityispanostuksia oppimiseen, työllisyyden edistämiseen ja elinvoimaan sekä vastataan kasvavan kaupungin palvelutarpeisiin. Turku valmistautuu ensi keväänä suoritettavaan pormestariohjelman puolivälitarkasteluun, jossa etsitään keinoja kaupungin taloudellisen aseman ja kestävyyden varmistamiseen tulevina vuosina.

Syksyn kylvöjen onnistumisella merkitystä rukiin riittävyydelle

Rukiin sato jäi tänä vuonna keskimääräisestä.

Luonnonvarakeskuksen syyskuussa laatiman viljasatoarvion mukaan ruissato oli kuluvana syksynä yli neljänneksen edellistä vuotta heikompi. Satoennuste on vuotuista kulutusta pienempi, edellisen satovuoden varastoa on lisäksi käytettävissä.

Poliisi: Asejäljitelmän hallussapito yleisellä paikalla voi olla rikos

Pyhäinpäivä ja samoihin aikoihin vietettävä halloween innostivat ihmisiä juhlimaan. Kaikilla juhliminen ja siihen liittyvä pukeutuminen eivät kuitenkaan sujuneet yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti.

Maailman laajin yksittäisten puiden tietojärjestelmä Suomessa

Metsäkannasta voi tarkastella yksittäisten puiden tarkkoja tietoja.

Tutkimuskokeiluna alkanut Metsäkanta kattaa nykyään 8,5 miljardin puun tiedot 29 miljoonan hehtaarin alueelta. Lähes koko maan laajuiseksi kasvanut tietokanta osoittaa, että yksittäisten puiden tietoa voidaan tuottaa laajassa mittakaavassa.

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Musiikkitalo Fuugan Jazzpäivää vietetään viiden konsertin taktiikalla

Jazzliiton kiertueyhtye Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu esiintyy Fuugassa lauantaina.

Turun uusi musiikkitalo Fuuga täyttyy jazzista lauantaina 7. marraskuuta, kun Jazz City Turku ry järjestää talossa monipuolisen Jazzpäivän. Ohjelmassa on viisi tapahtumaa soolokonsertista rapin ja big band -jazzin kohtaamiseen ja koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlista viininmaistelukonserttiin. Päivä huipentuu maksuttomiin yöjameihin viinibaari Finossa.

Lähes joka neljäs tutkintaan johtanut tapaturma rakennustyömaalla

Suomessa noin 2,5 miljoonasta työllisestä alle kymmenen prosenttia työskentelee rakennusalalla. Siitä huolimatta rakennusalan osuus työsuojeluviranomaisen tutkintaan johtaneista työtapaturmista on huomattavan suuri.

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn

Aivot puhdistuvat erityisesti unen aikana ja nyt aivojen puhdistumista voidaan tehostaa myös hereillä ollessa.

Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Talven sähkönhintoihin ennustetaan nousua, mutta kodeissa ehtii vielä varautua hintavaihteluihin

Sähkön hinta voi talvella nousta ja hintavaihtelut voimistua. Kotona hintavaihteluihin voi varautua ajoittamalla sähkönkäyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Monet kodin parannukset ja investoinnit ehtii toteuttaa vielä ennen talvikuukausia, ja niiden avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskussa.

Nuoret tanssijat ja muusikot kohtaavat Baletin päivän juhlanäytöksessä Sigyn-salissa

Ruusuilla tanssijat ry järjestää lauantaina 7. marraskuuta Turun Sigyn-salissa kolmatta kertaa Piruetteja ja preludeja -näytöksen. Tapahtuma kokoaa yhteen tanssin ja musiikin oppilaita, opiskelijoita sekä tulevia ammattilaisia. Näytöksen kantavana ajatuksena on taiteenalojen ja oppilaitosrajojen ylittävä yhteistyö, jossa tanssi ja elävä musiikki yhdistyvät elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Risteyskolarissa Pitkämäessä loukkaantunut postinjakaja on kuollut

Henkilöauton ja Postin jakeluajoneuvon kolarissa Pitkämäenkadun ja Vehkaniitunkadun risteyksessä torstaina 29. lokakuuta loukkaantunut viisikymppinen mies on kuollut sairaalahoidossa. Onnettomuus tapahtui aamupäivällä noin kello 10.20, kun henkilöauto ja postin nelipyöräinen sähköajoneuvo törmäsivät toisiinsa. Kuolonuhri oli Postin jakeluajoneuvon kuljettaja.

Metsähallitus esittää ranta-asemakaavan laatimista Nauvoon

Metsähallitus on jättänyt Paraisten kaupungille kaavoitusaloitteen ranta-asemakaavan laatimiseksi Nauvoon. Kaavoitusaloite koskee Nauvon Pärnasissa, Saariston rengastien varrella ja lauttarannan yhteydessä sijaitsevaa aluetta. Kaava-alueen pinta-ala on noin 13,5 hehtaaria.

Turku Energia kuvauttaa koko kaukolämpöverkkonsa helikopterista

Helikopteri lähdössä kuvaamaan kaukolämpöverkkoa.

Turku Energia toteuttaa jälleen koko kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Kuvaukset on tarkoitus tehdä 5.– 11. marraskuuta, jos keliolosuhteet sen sallivat. Helikopterilennot tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin maanpinta on tasalämpöinen ja liikenne vähäistä.

Ulosottovelallisten määrä jatkaa kasvuaan – kulutusluottoja ja laskusaatavia peritään aiempaa enemmän

Ulosoton asiakkaana oli syyskuun loppuun mennessä lähes 570 000 eri velallista. Määrä on hieman yli neljä prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 vastaavana ajankohtana. Velallismäärä kasvaa Ulosottolaitoksen ennusteen mukaan tänä vuonna noin 628 000 eri velalliseen, mikä merkitsisi noin kolmen prosentin kasvua viime vuodesta.

Valon polku loistaa itsenäisyyspäivän viikonloppuna Turussa

Grand Cœur (Big Heart).

Valon polku -valotapahtuma tuo väriä ja elämyksiä pimeisiin iltoihin 3.–6. joulukuuta. Suuren suosion saavuttanut kansainvälinen tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.