Turun telakan osakkeet Meyerin perhesäätiöön
Meyerin perheen toiminta on kasvanut pienestä paikallisesta telakasta Papenburgista Saksasta maailman markkinajohtajaksi erikoistuneella risteilyalusten, lauttojen ja erikoisalusten markkina-alueella. Meyerin perheen telakoita on kolme kahdessa eri maassa. Meyerin perheyritys on toiminut vaikeilla ja kansainvälisesti kilpailluilla laivanrakentamisen markkinoilla jo 221 vuotta. Laivojen kysyntä on aina ollut vaihtelevaa ja teknologisen muutoksen vauhti on kasvanut.
Selvitäkseen näillä markkinoilla Meyerin perhe on omaksunut pitkäjänteisen tavan kehittää telakoidensa teknologiaa ja työntekijöidensä osaamista sekä investoida yhtiöidensä voittoja. Tämän kaiken perustana on vakaa omistajuus – myös tulevilla sukupolvilla.
Uusi Meyerin suvun sukupolvi on astumassa mukaan liiketoimintaan: Tohtori Jan Meyer (39) on ollut mukana suvun liiketoiminnassa vuodesta 2008 ja on toiminut Meyer Turun toimitusjohtajana vuodesta 2014. Kesäkuun alussa 2016 Tim Meyer (34) on astunut mukaan liiketoimintaan ja toimii yhtenä Meyer Werftin (Papenburg) toimitusjohtajista. Lisäksi tohtori Paul Meyer (33) on ottanut vastuun kaikkien Meyerin perheen telakoiden IT-toiminnoista tietohallintojohtajana.
Vastatakseen uusiin haasteisiin Meyerin perhe on päättänyt sijoittaa telakkayhtiöidensä osakkeet kahteen perhesäätiöön. Ensimmäinen säätiöistä on jatkossa Meyer Turku Oy:n pitkäaikainen omistaja ja toinen omistaa Meyerin Saksan telakoiden osakkeet. Siirrolla ei ole vaikutusta telakoiden operatiiviseen johtoon.
– Perhesäätiöt ovat meille paras tapa säilyttää yksi vakaa telakoidemme omistaja niin Turussa, Papenburgissa kuin Warnemündessäkin – myös tuleville sukupolville. Näillä toimilla haluamme myös varmistaa menestyksemme tärkeimmän tekijän ja perheyhtiön luonteen säilymisen, korostaa Bernard Meyer.


















