Jere Pensikkalaa esitetään Turun kulttuurijohtajaksi
Turun kaupungin kulttuurijohtajan virkaan esitetään Turun Taiteen talon toimitusjohtajaa, kulttuurituottaja (YAMK) Jere Pensikkalaa. Kaupunginhallitus käsittelee valintaesitystä kokouksessaan 19. lokakuuta.
Kulttuurijohtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 72 henkilöä. Anonyymin ansiovertailun perusteella haastateltavaksi kutsuttiin kymmenen hakijaa, joista toiselle kierrokselle valittiin neljä hakijaa.
Pensikkala arvioitiin ansioituneimmaksi ja sopivimmaksi Turun kulttuurijohtajan virkaan. Hänen näkemyksensä Turun kulttuuripalvelujen kehittämisestä ja segregaation vähentämisestä kulttuurin keinoin vakuutti haastattelijat.
Pensikkalalla on monipuolinen työhistoria kulttuurialalta. Ennen nykyistä tehtäväänsä Turun Taiteen talon toimitusjohtajana hän on työskennellyt muun muassa Suomen Kansallisoopperan ja -baletin tuotantopäällikkönä, Turun kaupunginteatterin tuotanto- ja hallintopäällikkönä sekä tuotantotehtävissä Turku 2011 -säätiössä ja Tehdas Teatteri -yhdistyksessä.
Kulttuurijohtaja johtaa noin 400 työntekijän Turun kulttuurin palvelukokonaisuutta ja vastaa oman toimialueensa seudullisesta ja valtakunnallisesta yhteistyöstä sekä edunvalvonnasta. Kokonaisuuteen kuuluvat kulttuurin edistäminen, kirjastopalvelut, kaupungin museot, Turun filharmoninen orkesteri ja WAM nykytaiteenmuseo. Kulttuurin palvelukokonaisuus vastaa myös yhteistyöstä vapaan taidekentän yhteisöjen kanssa.
Aamuset-kaupunkimedis (AKM)

















