Tuoreen tutkimuksen mukaan koronapandemian vaikutus kokonaiskuolleisuuteen Suomessa oli vähäinen WHO:n määrittelemänä pandemia-aikana, eli alkuvuoden 2020 ja kevään 2023 välisenä aikana. Ylikuolleisuutta havaittiin kuitenkin pandemia-aaltojen aikana.

EU-rahoitteinen jäsenmaiden yhteistyöverkosto EuroMOMO (the European Mortality Monitoring Network) on vastikään julkaissut tieteellisen artikkelin, jossa koronapandemian aikaista kuolleisuutta verrataan eri jäsenmaiden välillä sekä aikaisempien viiden influenssakauden ylikuolleisuuteen.

Raportin mukaan Suomessa ylikuolleisuus oli tutkimusaikana vähäistä, kuten oli myös Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Irlannissa ja Luxemburgissa.

Ylikuolleisuus tarkoittaa sitä, kuinka paljon kuolemia on enemmän kuin tilastollisesti odotettiin tietyllä aikavälillä.

– Vahvat kontaktirajoitukset estivät tehokkaasti ikääntyneiden kuolemia ensimmäisten aaltojen aikana Suomessa, sillä muutkaan virukset eivät kiertäneet väestössä. Tämä osaltaan näkyi kuitenkin ylikuolleisuutena tutkimuksen seuranta-ajan lopulla ja sen jälkeen, esimerkiksi vuoden 2023 lopulla, jonne tämä tutkimus ei yllä, sanoo THL:n tutkimusprofessori Tuija Leino tiedotteessa.

Suomessa ja Norjassa rajoitustoimet ja kansalaisten sitoutuminen niihin, rajoittivat kuolleisuutta voimakkaasti koronan kahdessa ensimmäisessä aallossa. Ruotsissa kuolleisuus oli korkeampi ensimmäisessä aallossa, mutta myöhäisempien aaltojen aikana ylikuolleisuus oli Ruotsissa pienempää Suomeen ja Norjaan verrattuna.

Koko Euroopan tasolla vain kaksi ensimmäistä korona-aaltoa aiheuttivat enemmän ylikuolleisuutta kuin influenssa tavanomaisesti aiheuttaa.

Englanti ja Ranska kärsivät ensimmäisessä aallossa, mutta ylikuolleisuus oli vähäisempää seuraavissa aalloissa. Slovakiassa, Portugalissa ja Unkarissa ylikuolleisuus oli korkeinta toisessa aallossa. Kolmanteen aaltoon voitiin jo vaikuttaa rokotuksin, mutta Kreikassa ja Virossa juuri kolmas aalto oli korkein.

Kaikkein korkein ylikuolleisuus koko seuranta-ajalta laskettuna oli Kreikassa, Unkarissa ja Italiassa, joissa se oli moninkertaista Suomeen verrattuna.

Suomessa hyvin iäkkäiden osuus on väestössä korkea. He ovat usein hauraita, ja korona-aikana kuolleisuutta esiintyi etenkin heidän keskuudessaan. On todennäköistä, että ilman pandemiaa osa heistä olisi kuollut vastaavana aikana jonkin muun infektion vuoksi.

Kokonaiskuolleisuus onkin koronakuolleisuutta parempi mittari pandemian seurauksille. Se ottaa huomioon myös kuolemat, jotka johtuvat esimerkiksi pandemian aikaisista rajoitustoimista tai muiden sairauksien hoidon heikkenemisestä pandemia-aikana.

– On tyypillistä, että pandemia lopulta sammuu, kun väestössä on riittävä immuniteetti. Vahvat rajoitustoimet estivät tehokkaasti infektioita, mutta aiheuttivat myös immuniteettivelkaa, eli vastustuskyky tauteja vastaan heikkeni väestössä, Leino sanoo.

– Suomessa pandemiatoimet olivat riittäviä ja viruskierto oli hyvin vähäistä. Kaikkein suurimmassa kuoleman riskissä olevien ikääntyneiden parista ei viruksia kuitenkaan voitu pitää poissa pysyvästi, eikä rokotussuojakaan heillä ollut yhtä hyvä kuin nuoremmilla.

Paras immuniteetti saadaan, kun on sekä saatu rokotukset että kohdattu virus. Ikääntyneiden voimakkailla kontaktirajoituksilla pandemian vaikutukset kuolleisuuteen saatiin maassamme minimoitua, mutta rajoitusten vuoksi vaikutukset myös hiukan pitkittyivät.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)