Joulukeräyksillä tuetaan erityisesti lapsia ja lapsiperheitä
Pelastakaa Lapset -järjestön joulukeräyksen lahjoituksilla tuettiin viime vuonna yli 75 000 vähävaraista ja syrjäytymisvaarassa olevaa lasta Suomessa. Keräykseen lahjoitettiin ennätykselliset 3,8 miljoonaa euroa.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti järjestävät Hyvä Joulumieli -keräyksen tänä vuonna jo 29. kerran. Tämän vuoden tavoitteena on jakaa 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja 18 000 vähävaraiselle lapsiperheelle. Viime vuoden keräys auttoi 18 000 lapsiperhettä.
Joulupuu-keräyksellä kerätään joululahjoja lapsille ja nuorille, jotka saattaisivat muuten jäädä kokonaan ilman joululahjaa. Vuonna 2024 keräyksellä saatiin yli 52 000 lahjaa yksityishenkilöiltä ja organisaatioilta, ja lahjoituksia lahjojen hankintaa varten saatiin yli 690 000 euroa.
Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksen tavoite tänä vuonna on miljoona euroa. Kerätyillä varoilla annetaan jouluapua lapsiperheille, vanhuksille ja kodittomille sekä järjestetään joulujuhlia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















