41 prosenttia joululahjansa myyneistä suomalaisista ei kerro siitä antajalle

Käytetyn tavaran kaupan yleistyminen näkyy joulun molemmin puolin. Joka kolmas saamiaan joululahjoja myynyt suomalainen on tehnyt sen salaa. Kertomatta asiasta kenellekään.

41 prosenttia joululahjansa joulun jälkeen myyneistä suomalaisista ei ole kertonut siitä lahjan antajalle. Kaikkiaan 33 prosenttia aikuisista on myynyt saamiaan joululahjoja joulun jälkeen. Määrä on kasvanut viime vuosina.

Myymiseen liittyy epäkohtelias mielikuva ja osa kokee sen tahdittomaksi. 37 prosenttia suomalaisista kokee, ettei saatuja joululahjoja saa myydä eteenpäin. Toisaalta 34 prosenttia kokee myymisen järkeväksi.

Pukin poistumisen jälkeen suomalaisten suurin mielenkiinto on kohdistunut tietokone- ja konsolipelaamiseen. Eniten on etsitty pelitietokoneita ja PlayStation 5 -pelikonsolia. Joka kymmenes on myynyt saamansa joululahjan rahan takia.

Tiedot selviävät Torin marraskuussa tekemän kyselyn vastauksista. Kyselyyn vastasi 1 706 vastaajaa.

41 prosenttia joululahjansa joulun jälkeen myyneistä suomalaisista ei ole kertonut siitä lahjan antajalle. 33 prosenttia myi tyystin salassa, ei kertonut kenellekään.

Salailijoita piisaa, sillä 33 prosenttia aikuisista on myynyt saamiaan joululahjoja joulun jälkeen. Heidän määränsä on kasvanut viime vuosina vauhdilla käytetyn tavaran kaupan jatkuvasti yleistyessä.

– Syy lahjan myymisen salaamiseen on selkeä; myymiseen liittyy epäkohtelias mielikuva ja osa kokee sen tahdittomaksi. Joka kolmas suomalainen pahastuu, jos näkee antamansa lahjan myynnissä joulun jälkeen, Torin johtaja Jenni Tuomisto kertoo tiedotteessa.

– 37 prosenttia suomalaisista kokee, ettei saatuja joululahjoja saa myydä eteenpäin. Toisaalta 34 prosenttia kokee myymisen järkeväksi, Tuomisto lisää.

Tiedot selviävät Torin marraskuussa tekemän kyselyn vastauksista. Kyselyyn vastasi 1706 vastaajaa. Vastaajista 7 prosenttia on nuoria aikuisia, 26 prosenttia ruuhkavuosissa, 23 prosenttia keski-ikäisiä, 25 prosenttia myöhäiskeski-ikäisiä ja 18 prosenttia eläkeiässä.

Pukin poistumisen jälkeen suomalaisten suurin mielenkiinto on kohdistunut tietokone- ja konsolipelaamiseen. Jouluaattoiltana ja joulupäivänä Torista on etsitty eniten pelitietokoneita ja PlayStation 5 -pelikonsolia.

Myös myyntiin on jouluaattoillan jälkeen laitettu eniten elektroniikkaa. Se on poikkeuksellista, sillä tavanomaisesti suomalaiset myyvät eniten vaatteita ja sisustustavaraa.

Antamisen juhla jatkuu joulun jälkeen

Jos saatu joululahja ei ole mieluisa, 41 prosenttia suomalaisista ei myy sitä, vaan antaa eteenpäin.

– Kestävää kuluttamista on se, että hankittu tavara menee käyttöön. Vaikka joululahja osoittautuisi saajalle hudiksi, aina se jollekulle on tarpeen. Antamalla voi jatkaa antamisen juhlaa joulun jälkeen, Tuomisto toteaa.

Myytävää tai annettavaa piisaa, sillä 89 prosenttia aikuisista on saanut hutilahjoja, joita ei ole käyttänyt. Noin joka viides suomalainen saa sellaisia useina jouluina.

Joka kymmenes on myynyt lahjan rahan takia

Yleisin syy joululahjan myymiselle on väärä koko tai tarpeettomuus. Toiseksi yleisin on se, että lahjan saaja omistaa jo vastaavan esineen. Kolmanneksi yleisin syy myymiselle on tilanpuute.

– Rahan takia myyminen on vasta 4. yleisin tausta joululahjan myymiselle. 11 prosenttia on myynyt rahan takia, Tuomisto kommentoi.

Käytetyn tavaran suosio joululahjana on noussut vuosi vuodelta. Vuonna 2022 49 prosenttia suomalaisista oli saanut käytetyn lahjan. Viime vuonna osuus oli kasvanut 59 prosenttiin. Nyt 60 prosenttia on saanut käytetyn lahjan. Samoin on yleistynyt myös joululahjojen myyminen.

– Joulu on muuttunut pukin vierailun molemmilla puolilla. Jos pukin paketeista jokin ei osu tarpeisiin, enää joka neljäs suomalainen lykkää tavaran varastoon, Tuomisto sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Piispa Mari Leppäselle Alfred Kordelinin palkinto

Mari Leppänen.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on saanut Alfred Kordelinin palkinnon yhteiskunnallisesti vaikuttavasta toiminnastaan. Palkinnon arvo on 50 000 euroa. Turussa Leppänen tunnetaan myös keskustelijana, joka on ottanut kantaa muun muassa nuorten pahoinvointiin, lähisuhdeväkivaltaan, transihmisten oikeuksiin ja sateenkaariparien asemaan kirkossa.

Naiseutta kahden taiteilijan tapaan Raision kirjastossa

Raision kirjaston Aulagalleriassa avautuu lokakuussa kahden taiteilijan yhteisnäyttely, jossa on esillä maalauksia ja keramiikkaa. Marjo Oinosen ja Seija Peltosen Toinen todellisuus – Se joka jää jäljelle -näyttely on esillä lokakuun ajan, ja se tarkastelee naiseutta kokemusten, voiman, haavoittuvuuden ja muuttumisen kautta.

Aurajoen ikäpuiden kunto arvioitu – kahdelle kaatotuomio

Lehmusvanhus romahti kesällä Aurajoen rannassa.

Turku on teettänyt tarkemman kuntoarvion Aurajokivarren puuriville välillä Tuomiokirkkosilta–Auransilta kesällä Vähätorilla romahtaneen lehmuksen vuoksi. Kartoitus laajennettiin koskemaan koko puuriviä, jotta puiden kunto saatiin varmistettua. Tutkittavia puita oli siltojen välisellä alueella 98, lähinnä puistolehmuksia ja muutama vuorijalava.

Pohjoistuuli sai kurjet liikkeelle

Pohjoiseen kääntynyt tuuli sai kurjet ja monet muut linnut liikkeelle. Tällä viikolla taivaalla on riittänyt katsottavaa.

Pentti Viherluoto -laulukilpailussa kisataan lokakuussa viidettä kertaa

Pentti Viherluoto -laulukilpailu järjestetään tänä syksynä viidennen kerran. Kilpailu käydään lauantaina 10. lokakuuta Raision Martinsalissa.

Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa

Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa. Luonnon taikaa -näyttely aukeaa 2. lokakuuta ja on auki 29. lokakuuta saakka Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa. Näyttely koostuu valokuvien lisäksi maalauksista.

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Näköislehti

Kaupunki
Lehmusvanhus romahti kesällä Aurajoen rannassa.
Kape Aihinen.
Urheilu

Mika Kuronen hyvästelee vapaaotteluhäkin marraskuussa

Mika Kuronen (päällä) ja Jyri Mikkilä kohtasivat häkissä jo kolme vuotta sitten. Marraskuussa on uusintaottelun aika.

Jokaiselle kamppailu-urheilijalle tulee hetki, jolloin tietää, että oma aika on koittanut. Hamara MMA:n promoottorinakin tunnetun Mika Kurosen kohdalla aika koittaa marraskuussa, kun Hamara 10 otellaan Kupittaan palloiluhallissa 7. marraskuuta. Tuolloin Kuronen kipuaa viimeisen kerran vapaaotteluhäkkiin ottelijana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.