Uusi eläinlääkintähuoltolaki voimaan ensi vuoden alussa

Ensi vuoden alusta Suomessa sovelletaan uutta eläinlääkintähuoltolakia, joka korvaa vuonna 2009 säädetyn nykyisen eläinlääkintähuoltolain.

Eläinlääkintähuoltolaissa säädetään kuntien velvollisuudesta järjestää perustason eläinlääkäripalveluja. Perustason eläinlääkäripalvelujen määritelmää on tarkennettu, ja niihin katsotaan sisältyvän sellaiset palvelut, joilla on keskeinen merkitys eläinten terveyden tai hyvinvoinnin taikka kansanterveyden kannalta.

Kaikkien kuntien on järjestettävä ensiavun luonteista kiireellistä eläinlääkärinapua varten oleva päivystyspalvelu kaikille eläimille sekä muita kuin kiireellisiä peruspalveluita elintarvike- ja turkistuotannossa käytettäville eläimille. Kunnan on tiettyjen edellytysten täyttyessä järjestettävä muita kuin kiireellisiä peruspalveluita myös seura- ja harrastuseläimille. Edellytykset liittyvät palveluiden alueelliseen saatavuuteen ja kunnan palvelukokonaisuuden toimintaan.

Uusi eläinlääkintähuoltolaki mahdollistaa sen, että kunnat voivat sisällyttää seura- ja harrastuseläinten hoidosta perittäviin asiakasmaksuihin aiempaa laajemmin niitä kustannuksia, joita kunnille aiheutuu eläinlääkäripalvelujen tuottamisesta.

Kunta voi myös tarjota lakisääteisiä palveluja täydentäviä palveluja, kunhan palvelut hinnoitellaan kunta- ja kilpailulaissa edellytetyllä tavalla markkinaperusteisesti. Jos muita kuin kiireellisiä peruspalveluja, esimerkiksi rokotuksia, tarjotaan muiden kuin kunnassa vakinaisesti asuvien henkilöiden kotitaloudessaan pitämille seura- ja harrastuseläimille, on nekin hinnoiteltava markkinaperusteisesti kunta- ja kilpailulain edellyttämällä tavalla.

Uusi eläinlääkintähuoltolaki tulee joissakin kunnissa nostamaan seura- ja harrastuseläinten hoidosta perittäviä asiakasmaksuja em. säännösten seurauksena. Asiakasmaksujen tulee kuitenkin olla palvelujen käyttäjien kannalta kohtuullisia.

Palvelujen tarkentaminen selkeyttää kuntien vastuita. Samalla rajataan julkisesti tuettuja palveluja suhteessa yksityisten tarjoamiin palveluihin ja helpotetaan yksityisten palveluiden tarjontaa.

Kunnat järjestävät muutamia suuria kaupunkeja lukuun ottamatta eläinlääkäripalveluja yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueilla. Samassa eläinlääkintähuollon kokonaisuudessa kunnaneläinlääkärit voivat hoitaa myös viranomaistehtäviä, millä on merkitystä etenkin eläintautivalmiuden ja kiireellisten eläinsuojelutehtävien hoitamisen sekä esimerkiksi eläinten siirtoihin liittyvien todistusten myöntämisen kannalta. Uusi eläinlääkintähuoltolaki mahdollistaa tämän järjestelmän jatkuvuuden ilman, että kuntien tarvitsee yhtiöittää osaa kokonaisuudesta. Uuden lain mukaan kunnat voivat kuitenkin edelleen järjestää palveluja myös siten, että ne sopivat yksityisen eläinlääkäripalvelujen tuottajan kanssa niiden tuottamisesta.

Eläinlääkintähuoltolaissa säädetään Helsingin yliopiston Yliopistollisen eläinsairaalan perustasoisille palveluille lakisääteinen julkisten palvelujen asema. Tavoitteena on turvata eläinsairaalan nykyinen rooli eläinlääkäripalvelujen tuottajana sen toiminta-alueella. Palvelutuotanto on tärkeä opetus- ja tutkimustoiminnan edellyttämän potilasaineksen saannin kannalta. Palvelut rahoitetaan asiakasmaksujen lisäksi kuntakorvauksilla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Piispa Mari Leppäselle Alfred Kordelinin palkinto

Mari Leppänen.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen on saanut Alfred Kordelinin palkinnon yhteiskunnallisesti vaikuttavasta toiminnastaan. Palkinnon arvo on 50 000 euroa. Turussa Leppänen tunnetaan myös keskustelijana, joka on ottanut kantaa muun muassa nuorten pahoinvointiin, lähisuhdeväkivaltaan, transihmisten oikeuksiin ja sateenkaariparien asemaan kirkossa.

Naiseutta kahden taiteilijan tapaan Raision kirjastossa

Raision kirjaston Aulagalleriassa avautuu lokakuussa kahden taiteilijan yhteisnäyttely, jossa on esillä maalauksia ja keramiikkaa. Marjo Oinosen ja Seija Peltosen Toinen todellisuus – Se joka jää jäljelle -näyttely on esillä lokakuun ajan, ja se tarkastelee naiseutta kokemusten, voiman, haavoittuvuuden ja muuttumisen kautta.

Aurajoen ikäpuiden kunto arvioitu – kahdelle kaatotuomio

Lehmusvanhus romahti kesällä Aurajoen rannassa.

Turku on teettänyt tarkemman kuntoarvion Aurajokivarren puuriville välillä Tuomiokirkkosilta–Auransilta kesällä Vähätorilla romahtaneen lehmuksen vuoksi. Kartoitus laajennettiin koskemaan koko puuriviä, jotta puiden kunto saatiin varmistettua. Tutkittavia puita oli siltojen välisellä alueella 98, lähinnä puistolehmuksia ja muutama vuorijalava.

Pohjoistuuli sai kurjet liikkeelle

Pohjoiseen kääntynyt tuuli sai kurjet ja monet muut linnut liikkeelle. Tällä viikolla taivaalla on riittänyt katsottavaa.

Pentti Viherluoto -laulukilpailussa kisataan lokakuussa viidettä kertaa

Pentti Viherluoto -laulukilpailu järjestetään tänä syksynä viidennen kerran. Kilpailu käydään lauantaina 10. lokakuuta Raision Martinsalissa.

Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa

Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa. Luonnon taikaa -näyttely aukeaa 2. lokakuuta ja on auki 29. lokakuuta saakka Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa. Näyttely koostuu valokuvien lisäksi maalauksista.

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Näköislehti

Kaupunki
Lehmusvanhus romahti kesällä Aurajoen rannassa.
Kape Aihinen.
Urheilu

Mika Kuronen hyvästelee vapaaotteluhäkin marraskuussa

Mika Kuronen (päällä) ja Jyri Mikkilä kohtasivat häkissä jo kolme vuotta sitten. Marraskuussa on uusintaottelun aika.

Jokaiselle kamppailu-urheilijalle tulee hetki, jolloin tietää, että oma aika on koittanut. Hamara MMA:n promoottorinakin tunnetun Mika Kurosen kohdalla aika koittaa marraskuussa, kun Hamara 10 otellaan Kupittaan palloiluhallissa 7. marraskuuta. Tuolloin Kuronen kipuaa viimeisen kerran vapaaotteluhäkkiin ottelijana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.