Leikkuusakset suhisevat tiuhaan tahtiin, ja samaan aikaan taantumat toisensa perään alkavat jo kyllästyttämään. Jos ei leikata köyhiltä ja vähäosaisilta, leikataan kasvusta. Kysymys onkin, että miten estää myös tulevaisuuden aivo- ja taitovuoto tällä menolla?

Meille luvattiin luoda 100 000 uutta työpaikkaa, ja kuitenkin olemme ajautuneet työllisyyden pohjalukemiin koko Euroopan tasolla. Uusien työpaikkojen sijaan niitä on ainakin puolet vähemmän kuin mitä luvattiin. Olen samaa mieltä, että työ on tärkeää ja työntekemiseen on hyvä kannustaa. Mutta silloin kuin työpaikat hupenevat, niin se tuntuu niin väärältä, että silloin leikataan.

Elämän ei mielestäni tule perustua myöskään materialismiin, turhaan kulutukseen ja pyrkimykseen olla rikas. Olen samaa mieltä siitä, että muiden isojen ongelmien edessä emme voi miettiä taloutta tärkeimpänä sotien ja ympäristöongelmien rinnalla, mutta emme voi myöskään pakottaa yhteiskuntaa eriarvoistumaan köyhiin, ei niin köyhiin ja rikkaisiin.

Mediassakin on paljon tarinoita siitä, miten moni tekee töitä niin, että palkalla pystyy juuri ja juuri kattamaan elämisen kulut. Ja sitten kaikki eivät ymmärrä, että nuoret eivät uskalla tässä yhtälössä lisääntyä - tai jos ovat lisääntyneet vähätuloisina, niin siitäkin syyllistetään. Ei ihmekään, että yhä useampi haluaa katkaista oravanpyörän, ja huristella retkipakettiautonsa kanssa maailmalle.

Materialismi arvona voi aiheuttaa käytännössä ahdistusta, ja lisäksi monesti toisen rikastuminen tarkoittaa toisen riistoa. Mutta hyvä elämä ja yhteiskunta voivat olla mahdollisia myös kestävällä pohjalla. Kun on tervettä ja kestävää kasvua, niin myös palkka juoksee. Näin yhä useampi voi ostaa paikalliselta yrittäjältä purkin parhainta hunajaa tai hoidattaa jalkansa, ja raha kiertää yhteiskunnassa. Rahaa valuu Kiinan nettikauppojen ostoksiin, jotka ovat joka tapauksessa suosittuja halvan hintansa puolesta. Peruskuluttaja tarvitsee enemmän massia sekä varmasti myös lainsäädännön muutoksia kulutuksen suhteen ostaakseen paikallisia ja ekologisempia tuotteita.

Marianne Rovio