Uuden urheilujohtajan tärkein tehtävä on palauttaa TPS:n uskottavuus

Tommi Miettinen lähti TPS:stä samalla ovenavauksella urheilujohtaja Rauli Uraman kanssa. Tommi Miettinen lähti TPS:stä samalla ovenavauksella urheilujohtaja Rauli Uraman kanssa. Kuva: Jori Liimatainen

HC TPS tiedotti viime viikolla urheilujohtaja Rauli Uraman potkuista. Samalla ovenavauksella sai lähteä päävalmentaja Tommi Miettinen.

Tuloksiin peilaten Uraman potkut eivät ole yllätys, mutta silti uutiset tulivat yllätyksenä. Se antaa signaalin siitä, että muutosta haetaan.

Viiden viime kauden kuluessa mitalejakin on tullut, mutta panostuksiin ja odotuksiin nähden viime kausien esitykset ovat olleet vaisuja. Monen syyttävä sormi on osoittanut juuri Uraman suuntaan muun muassa siitä syystä, että Palloseuran joukkueen rakentamisesta on tuntunut puuttuvan punainen lanka.

Palloseura myös tiedotti käynnistäneensä uuden urheilujohtajan ja päävalmentajan hakemisen.

Näitä rekrytointeja, varsinkaan urheilujohtajan rekrytointia, ei ole syytä tehdä hätiköiden. Varovaisestikin arvioiden Uraman seuraajan rekrytoinnin on onnistuttava vähintään hyvin, mielellään erinomaisesti.

Se määrittää Palloseuran tulevaisuutta. Seuraavaan urheilujohtajaan kohdistuu myös valtavasti odotuksia. Siinä määrin hengettömältä TPS on viime vuosina vaikuttanut.

Olisi tietysti hyvä, että sekä urheilujohtaja ja päävalmentaja nimettäisiin nopeasti, koska ensi kauteen valmistautuminen olisi hyvä saada käyntiin. Mutta vielä tärkeämpää on onnistua pidemmällä aikavälillä, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että ensi kaudesta tulee niin sanotusti välikausi.

Palloseuran ympärillä puhaltavat muutenkin muutoksentuulet. Päättyneen kauden joukkueesta muiden muassa Otto Salin, Niklas Arell, Topias Haapanen, Aarne Intonen, Max Lindroth ja Viljami Marjala vaihtavat maisemaa. Suuri osa joukkueesta vaihtuu. Uuden urheilujohtajan ja uuden valmennuksen alaisuudessa alkaa hyvin konkreettisesti uusi aika.

Muutos ja vaihtuvuus ovat toki jääkiekossa aina läsnä, mutta juuri tällä hetkellä TPS on vahvasti tienristeyksessä. Viime vuosina muutos on ollut jokseenkin hallitsematonta. Uskallan väittää, että monen turkulaisen silmissä TPS kaipaa tunnistettavaa identiteettiä.

Kuka tahansa urheilujohtajaksi sitten tuleekaan, TPS:n saaminen raiteilleen ei ole aivan yksinkertainen temppu. Palloseuralla ei viime vuosina ole ollut vetovoimaa eikä pitovoimaa. Kaukana ovat ajat, jolloin valtakunnan lahjakkaimmat nuoret jonottivat TPS:n koppiin.

Menestys, tai potentiaalinen menestys, houkuttaa pelaajia. Sen tietävät kaikki 1990-luvulla turkulaista kiekkoa seuranneet. Esimerkkejä löytyy myös tältä kaudelta, esimerkiksi Lappeenrannasta.

Kuka uudeksi urheilujohtajaksi tuleekaan, hänen tärkein tehtävänsä on tehdä TPS:stä organisaatio, jonka toiminnalla on selkeä identiteetti ja uskottavuutta.

Ilkka Lappi

Pohjoistuuli sai kurjet liikkeelle

Pohjoiseen kääntynyt tuuli sai kurjet ja monet muut linnut liikkeelle. Tällä viikolla taivaalla on riittänyt katsottavaa.

Pentti Viherluoto -laulukilpailussa kisataan lokakuussa viidettä kertaa

Pentti Viherluoto -laulukilpailu järjestetään tänä syksynä viidennen kerran. Kilpailu käydään lauantaina 10. lokakuuta Raision Martinsalissa.

Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa

Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa. Luonnon taikaa -näyttely aukeaa 2. lokakuuta ja on auki 29. lokakuuta saakka Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa. Näyttely koostuu valokuvien lisäksi maalauksista.

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Näköislehti

Kaupunki
Kape Aihinen.
Punomo.
Verneri Pohjola.
Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.