Kysely: Yli neljännes siirtyisi käyttämään sähköautoa, jos polttoaineen hinta tuplaantuisi

Jos polttoaineen hinta tuplaantuisi, 27 prosenttia autoilijoista siirtyisi käyttämään sähköautoa seuraavan viiden vuoden aikana, selviää LähiTapiolan teettämästä kyselystä. 14 prosenttia vastaajista vaihtaisi sähköautoon jo 50 prosentin hinnannousun myötä. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian.

Kymmenen prosenttia kertoo siirtyvänsä todennäköisesti käyttämään sähköautoa seuraavan kolmen vuoden aikana, vaikka polttoaineiden hinnat eivät nousisi. Sen sijaan 41 prosenttia ei siirtyisi käyttämään sähköautoa polttoaineen hinnasta riippumatta. 20 prosenttia ei osaa tai halua sanoa.

LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri uskoo, että taustalla on kotitalouksien tiukka taloustilanne, jonka takia auton hankintahinnan merkitys korostuu. Kun suomalaisilta kysyttiin tekijöitä, jotka heidän mielestään estävät sähköautoja yleistymästä Suomessa nykyistä nopeammin, jopa 67 prosenttia piti syynä korkeaa hankintahintaa.

– Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset käyttävät yksityisajoneuvojen polttoaineisiin ja voiteluöljyihin keskimäärin noin 1 500 euroa vuodessa eli 125 euroa kuukaudessa. Sen rinnalla sähköauton hankintahinta tuntuu tietysti suurelta. Kustannukset kannattaa kuitenkin aina laskea oman kulutuksen ja tarpeen mukaan. Esimerkiksi jos ostaa käytetyn sähköauton, jota lataa yösähköllä kotonaan, sähköauton kokonaiskustannukset voivat olla polttomoottoriautoa edullisemmat jo nykyisellä polttoaineen hinnalla.

Yksi yleisimmistä esiin nousseista esteistä sähköautojen nykyistä nopeammalle yleistymiselle on Suomen talviolosuhteet ja niiden vaikutus sähköautojen toimintamatkaan: sitä pitää esteenä 59 prosenttia suomalaisista.

– Talviajossa sähköautoilijalta vaaditaan tavallista enemmän suunnitelmallisuutta, sillä kylmällä säällä sähköauton toimintamatka voi lyhentyä 30–50 prosenttia ja toisaalta latausaika pitenee. Matkan keskeytymisen pelkoa voi kuitenkin ehkäistä aika pitkälti jo sillä, että suunnittelee latauspaikat tavallista tiheämmin ja varaa aikatauluihin joustoa. Pitkällä ajomatkalla hyvin ajoitetut latauspysähdykset pitävät yllä myös kuskin vireystilaa, Alaviiri sanoo.

Puolet suomalaisista nimesi nykyistä nopeamman yleistymisen esteeksi mahdolliset akkuvahingot ja niiden kalliit korjauskustannukset. Sähköautojen kalliit akkuvahingot ovat olleet isosti otsikoissa, vaikka tällaiset vahingot ovat todellisuudessa harvinaisia, Alaviiri sanoo tiedotteessa.

– On totta, että sähköautojen ajoakuston vaurioita voi olla kallista tai jopa mahdotonta korjata, mutta valtaosa sähköautojen vahingoista on pieniä parkkipaikka- ja peräänajovahinkoja, joiden korjauskustannuksissa ei ole eroa vastaavan ikäisiin ja vastaavasti varusteltuihin polttomoottoriautoihin verrattuna. Sähköautojen akkuteknologia on jo nyt osoittautunut luotettavaksi, mistä kertovat myös niiden pitkät akkutakuut. Ajoakuston korjausmahdollisuudet, varaosien saatavuus sekä korjausosaaminen myös kehittyvät koko ajan.

Suunnittele matkareitti ja latauspisteet etukäteen. Seuraa sääennustetta ja varaudu tiheämpiin latauspysähdyksiin, jos luvassa on kylmää keliä.

Lataa akku täyteen ennen lähtöä. Jos mahdollista, esilämmitä auto.

Pyri lähtemään matkaan ruuhkahuippujen ulkopuolella. Varaa matkantekoon aikaa siltä varalta, että joudut esimerkiksi odottamaan latauspisteellä tai viilaamaan reittisuunnitelmaa. Suunnitellun latauspisteen ruuhkatilanteen voi tarkastaa etukäteen latausoperaattorin sovelluksesta.

Osassa sähköautoja on käytettävissä akun esilämmitys latausta varten, mikä voi nopeuttaa lataustapahtumaa oleellisesti. Jos sinulla on kannettava latauskaapeli tai tason 1 laturi, ota se mukaan. Se voi olla kätevä yllättävissä tilanteissa tai jos latausaseman käyttömahdollisuudet ovat rajalliset.

Ota mukaan lämmintä vaatetta ja muut vähimmäistarpeet siltä varalta, että jotain yllättävää tapahtuu ja joudut odottamaan ulkona. LähiTapiolan vakuutusasiakkaana voit akuuteissa tilanteissa ja matkan keskeydyttyä soittaa Hätäpalveluun, joka palvelee vuorokauden ympäri numerossa 0800 0 4531.

Kyselyyn vastasi 1 047 henkilöä 24.10.–1.11. Sähköautoihin siirtymistä koskeva kysymys kysyttiin niiltä, jotka ovat viimeisen vuoden aikana ajaneet jotain muuta kuin sähköautoa, joilla on tällainen käytettävissään tai jotka omistavat tällaisen (n = 844). Vastaajat edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Uusi oikeusministeriöhuijaus uhkaa ulosotolla

Kilpi-sovelluksen tietokantaan on ilmoitettu runsaasti Suomi.fi-viestejä jäljitteleviä huijaussähköposteja. Uusimmassa versiossa lähettäjäksi väitetään oikeusministeriötä ja aiheeksi ulosottoviranomaisen asiakirjoja. Kilpi-sovelluksen havainnoissa näkyy samaan aikaan myös Klarna- ja DHL-huijauksia sekä vilkastunutta huijaussoittoliikennettä ulkomailta.

Ensimmäinen rakentamisvaihe alkaa Raision keskustassa

Raision keskustan tienparannushankkeessa on siirrytty ykkösvaiheen toteutukseen. Valmistelevien töiden, kuten työnaikaisen kiertotien valmistuttua varsinaiset rakennustyöt alkavat loppuvuoden aikana.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta