OP: Globaali epävarmuus hidastaa Suomen talouden elpymistä

Suomen talous alkoi viime vuoden aikana elpyä maltillisesta taantumasta. Kuluvan vuoden aikana talouskasvu vahvistuu ja laaja-alaistuu. Euroopan vientimarkkinoiden aiempia arvioita hitaampi kasvu ja lisääntynyt kansainvälinen poliittinen epävarmuus hidastavat elpymistahtia syksyllä ennustetusta.

OP:n ekonomistit ennustavat Suomen talouden kasvavan 1,7 prosenttia tänä vuonna aiemman kahden prosentin sijaan. Vuonna 2026 Suomen bruttokansantuotteen (BKT) arvioidaan kasvavan 1,5 prosenttia, kun lokakuussa BKT:n kasvuasteeksi ennustettiin 1,3 prosenttia.

– Lisääntynyt epävarmuus heijastuu talouskehitykseen. Esimerkiksi tullimaksujen korotuksia koskevissa laskelmissa epävarmuuden vaikutus voi olla suurempi kuin itse maksujen korotukset. Globaali poliittinen epävarmuus on jo noussut, minkä vaikutusta ennusteessa on pyritty huomioimaan, kertoo OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Talouden iso kuva ei kuitenkaan ole muuttunut paljoa. Kysyntänäkymät elpyvät laajalti, vaikka viennin ja yksityisten investointien kasvuennusteet ovat hieman aiempaa heikommat. Yksityisen kulutuksen näkymät ovat sen sijaan jopa aiempaa paremmat.

Vienti kääntyi viime vuonna kasvuun erityisesti palveluviennin vetämänä. Veto säilyy kohtalaisen hyvänä sekä tänä että ensi vuonna, mutta elpymistä hidastaa Euroopan markkinoiden vaisu kehitys.

Investoinnit ovat olleet Suomen talouden heikko lenkki. Investointien pohjakosketus on jo takana, ja matalalta tasolta aletaan kiivetä ylöspäin. Heikkous on koskenut ennen kaikkea rakennusinvestointeja, jotka ovat nyt alkamassa elpyä. Kone- ja laiteinvestoinnit sekä aineettomat investoinnit ovat taantuneet rakennusinvestointeja vähemmän ja palaavat kasvutrendilleen.

Yksityisen kulutuksen kasvu kangerteli vuonna 2024 huolimatta suotuisasta käytettävissä olevien reaalitulojen noususta. Kuluvana vuonna reaalitulot jatkavat kasvua ja kertyneet säästöt mahdollistavat tuloja suuremmankin kulutuksen lisääntymisen, etenkin kun korot ovat laskeneet.

Inflaatio hidastui viime vuonna alle kahden prosentin vauhtiin, missä se myös pysyy lähivuosina. Riskejä liittyy muun muassa ansiokehitykseen. Palkkojen arvioitua nopeampi nousu heijastuisi väistämättä myös korkeampana kuluttajahintojen nousuna.

Työllisten määrä on vähentymisestä huolimatta yhä korkealla tasolla, ja nousee ennusteen mukaan uuteen huippuun vuonna 2026. Työikäisen väestön alettua lisääntyä työllisyysasteen kehitys on vaatimattomampaa, ja työttömyysaste laskee verkkaisesti.

Maailmantalous kasvoi vuosina 2023–24 varsin vakaasti runsaan kolmen prosentin vauhtia. Isommassa kuvassa maailmantalouden kasvu jatkuu yhä varsin vakaana. Kasvu jää kuitenkin hieman edellisistä vuosista ja arvioista. Tämä johtuu osin kasvaneesta geopoliittisesta epävarmuudesta.

– Maailmantalous on tienhaarassa. Talouskasvu voi piristyä voimakkaammin korkojen laskettua, konfliktien päättyessä ja teknologisen kehityksen avatessa uusia mahdollisuuksia. Vastaavasti kaupan esteiden lisääntyminen ja teollisuuden jatkuva stagnaatio ja rakenteelliset ongelmat voivat pitää kasvun vähäisenä, pohtii pääekonomisti Heiskanen.

Yhdysvalloissa talous jatkoi viime vuonna hyvässä vireessä. Inflaatio on pysynyt tavoiteltua korkeammalla, ja odotukset korkojen laskusta ovatkin pienentyneet. Tulevat talouspoliittiset toimet hidastavat todennäköisesti Yhdysvaltain talouskasvua ja nostavat inflaatiota vuosina 2025–26. Kasvun arvioidaan jatkuvan hyvänä mutta edellisiä vuosia maltillisempana.

Euroalueen talouskasvu jäi vuonna 2024 odotuksista, eivätkä talousindikaattorit puolla nopeaa talouden piristymistä. Epävarmuus kauppapoliittisista ratkaisuista sekä kotimaisesta politiikasta on omiaan lykkäämään talouden piristymistä. Korkojen lasku piristää silti taloutta vähitellen. Talouskasvu jää verkkaiseksi lähivuosina.

Euroalueen inflaatio on maltillistunut lähelle tavoiteltua kahta prosenttia, ja inflaatio-odotukset ovat linjassa tavoitteen kanssa. Euroopan keskuspankki voi jatkaa rahapolitiikan asteittaista keventämistä.

– Keskuspankki pyrkii laskemaan ohjauskoron nyt tasolle, jossa rahapolitiikka ei ole kiristävää tai elvyttävää, mikä tarkoittaa korkojen laskujen jatkumista. EKP:n talletuskoron odotetaan asettuvan kuluvan vuoden aikana noin kahden prosentin tasolle, toteaa johtava ekonomisti Tomi Kortela.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun Lintutieteellinen Yhdistys arki-iltojen lintutorniopastukset

Lapasorsa.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys (TLY) aloittaa maanantaina 13. huhtikuuta arki-iltojen lintutorniopastukset kuudella lintupaikalla. Opastuksia järjestetään Kaarinassa Järvelän kosteikolla, Piikkiönlahdella ja Kuusistonlahdella, Turussa Friskalanlahdella, Raisiossa Raisionlahdella ja Paraisilla Pettebyvikenillä.

Teiden huono kunto lisää rengasvaurioiden riskiä

Kyselyn mukaan jopa yli kymmenesosa suomalaisista on joutunut ongelmiin renkaiden kiinnityspulttien löystymisen takia. Renkaiden kausivaihdon yhteydessä kannattaa aina tarkistaa renkaiden kunto ja lisäksi muistaa jälkikiristys, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri . Erityisen vaarallisena hän pitää sitä, että entistä useampi autoilija kertoo lykänneensä uusien renkaiden hankintaa säästösyistä.

Iltanuotiokonsertti Glow Favorites Mikaelinkirkossa

Jepa Lambert.

Iltanuotiolaulujen ja yhteisöllisyyden voimasta ammentava Glow Favorites -konsertti kuullaan keväällä viidellä eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Lämpimiin leirinuotiomuistoihin ja yhteislauluun kutsuvassa konsertissa mukana on TV:stä tuttu laulaja ja kuoronjohataja Jepa Lambert sekä kitaristi Lasse Sakara . Kiertueella nähdään vaihtuvina artistivieraina Eve & Ossi , Tommi Kalenius , Pekka Simojoki , Severi Laakso sekä Juhani Tikkanen .

Tutkimus: Saunominen voi hyödyttää myös immuunipuolustusta

Uuden suomalaistutkimuksen mukaan saunominen vapauttaa verenkiertoon valkosoluja, jotka ovat keskeisiä elimistön puolustautumisessa erilaisia taudinaiheuttajia ja sairauksia vastaan.

Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä

Saako purra?

Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä nähdään 18. huhtikuuta kello 19 kantaesitys Saako purra? Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä ja suomalaista identiteettiä nukketeatterin keinoin.

Iäkästä naista etsitään Naantalissa

89-vuotias nainen poistui sunnuntaina illalla noin kello 21 kotoaan Naantalin keskustasta. Nainen on fyysisesti hyväkuntoinen, mutta ei välttämättä löydä takaisin kotiin.

Hannes-myrskyn kaatamien puiden korjuu edennyt odotettua hitaammin

Hannes-myrskyn kaatamia puita Etelä-Pohjanmaalla.

Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kaarina-salissa nautitaan flamencomusiikista

Joonas Widenius, David Sorroche ja Ricardo Padilla esiintyvät flamenco-illassa.

Kaarina-saliin saadaan perjantaina 17. huhtikuuta kansainvälisiä vieraita, kun esiintymään saapuu granadalainen flamencolaulaja David Sorroche . Sorroche esiintyy yhdessä kitaristi Joonas Wideniuksen sekä perkussionisti Ricardo Padillan kanssa.

Hallitus laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta kuluttajille

Hallitus on 1. huhtikuuta antanut eduskunnalle esityksen, joka laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta. Uusi esitys antaisi ulosmyyntioikeuden kaikille kotimaisille alkoholin pientuottajille kuten panimoille, tilaviinin tuottajille ja tislaamoille.

Ketä tai mitä kohtaan empatiaa lopulta tunnetaan?

Maija Tammen näyttelyssä pohditaan empatian kysymyksiä eläinhahmojen johdolla. Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli (2023).

Maija Tammen näyttely Hulda, Lilli ja torakka on esillä Ars Novassa 17.4.–13.9.

Naantalissa paloi irtaimistoa varastorakennuksessa

Naantalissa paloi irtaimistoa vajaan 3 000 neliön kokoisessa varastorakennuksessa sunnuntaina aamupäivällä. Palo sammutettiin eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja.

Miksi kompostointi kannattaa?

Lounais-Suomen Jätehuolto on järjestänyt kompostointi-iltoja jo kolmen vuoden ajan.

Miksi kompostointi kannattaa? Miten valita itselleen sopiva kompostori? Mitä kompostoriin voi laittaa? Miten kompostorin saa toimimaan? Näihin kysymyksiin vastataan Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämissä maksuttomissa kompostointi-illoissa. Illan jälkeen on mahdollisuus loistaa jätehuoltoviranomaisen järjestämässä kompostointitarkastuksessa, jos sellainen omalle kohdalle osuukin.

Maakoodilliset mikrosirut käyttöön vaiheittain koirilla, kissoilla ja freteillä

EU-lainsäädännön muutokset asettavat uusia vaatimuksia koirien, kissojen ja frettien tunnistimille ja tunnistamiselle. Muutokset astuvat voimaan vaiheittain vuodesta 2028 alkaen.

Takakonttikirppis uuteen ennätykseen

Takakonttikirppiksellä riitti vilskettä.

Metsämäen raviradalla tempaistiin pitkäperjantaina 3. huhtikuuta. Ilmaiset perheravit monine lasten tapahtumineen ja Littoisten lions-klubin järjestämä takakonttikirppis keräsivät peräti 9 236 kävijää paikalle. Aikaisempi ennätys ylitettiin yli tuhannella.

Maneerat Sae-Jueng sai opit ravintolaruokaan kotoa

Maneerat Sae-Juengin (vas.) omistaman Ravintola Maneeratin arjessa sisko Jasmine Törmänen ja äiti Suphaphan Törmänen ovat aktiivisesti mukana.

Thaimaalaisen ruoan ystäviä on hemmoteltu Käsityöläiskadulla jo toistakymmentä vuotta. Ravintola Maneerat on paikka, jonka kanta-asiakasjoukosta on muodostunut laaja ja monipuolinen. Pienessä ravintolassa käy parhaimmillaan melkoinen vilske.

Loton potti kohoaa kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina jaossa on kahden miljoonan euron potti.

Lisää rehellisyyttä raitiotiestä

mitä enemmän raitiotietä suunnittelee, sen korkeammaksi kustannukset kasvavat, arvioi kirjoittaja.

Arvoisa lukija, pyydän anteeksi. Paitani sai juuri uutta väriä ja kuviota, sillä niin lahjakkaasti hörppäsin teevedet väärän kurkkuuni Turun Raitiotien toimitusjohtajan mielipidettä lukiessani ( Aamuset 19.3.)

Sukelluslaivalla maapallon ympäri

Idea kirjan toteuttamisesta esitykseksi virisi pitkän linjan nukketeatteritaiteilijoiden Merja Pöyhösen ja Timo Väntsin kesken.

Tehdas Teatterissa saa perjantaina 17. huhtikuuta kello 18 ensi-iltansa nukketeatteritulkinta Jules Vernen klassikkoromaanista Sukelluslaivalla maapallon ympäri . Tieteiskirjallisuuden pioneerin romaani ilmestyi vuonna 1869 – aikana, jolloin sukelluslaivaa ei oltu vielä edes keksitty.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyivät

Turku Tuomiopäivän loppukilpailuun karsitaan osallistujia.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyvät maanantaina ja ovat käynnissä 12. huhtikuuta asti. Turku Tuomiopäivä on Suomen suurin CrossFit-lisensoitu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa – mutta ensimmäistä kertaa uudessa lokaatiossa Rajupaja Areenalla.