Vanha kansa muistaa tarinat Hölmölän kylästä, jossa pimeään tupaan kannettiin säkillä valoa ja köyttä jatkettiin leikkaamalla jatkopätkää köyden toisesta päästä. Aika lailla samanlaiselta näyttäytyy Varhan vanhustenhoito, ainakin näin läheisen silmin.

Kerron tarinan muistisairaasta äidistäni. Ikävä kyllä, tämä tarina on tosi.

Alzheimerin vaikeassa vaiheessa oleva äitini asui vielä viime marraskuussa yksin palvelutalossa, jonottaen pääsyä hoitokotiin, jonne hän olisi kuulunut jo aikoja sitten. Kotihoito kävi kolme kertaa päivässä varmistamassa, että kaikki oli kunnossa. Eli että äiti ylipäätään oli tallessa.

Äitini ei ole enää vuosiin tuntenut kelloa, päivämääriä tai vuorokaudenaikoja. Ei enää minuakaan. Palvelutalossa henkilökunnalla ei ole aikaa taluttaa asukkaita syömään ja takaisin asuntoon, jonne äitini ei löytänyt ilman apua.

Eräänä marraskuisena iltana äitiä ei löytynyt asunnostaan. Apuun tarvittiin pari poliisipartiota ja sosiaalipäivystäjät. Äiti löytyi tilassa, jossa hän ei enää voinut viranomaistenkaan mielestä turvallisesti asua palvelutalossa.

Tyksin päivystyksestä äiti hätäsijoitettiin Tarvasjoen vanhainkotiin, josta hänet palautettiin muutaman päivän kuluttua entistä huonommassa kunnossa päivystykseen. Sieltä tie vei geriatrisen päivystyksen suljetulle osastolle, sieltä muistisairaiden osastolle ja sieltä Kaskenlinnan sairaalan päiväosastolle.

Äitini ei ollut missään vaiheessa sairaalahoidon tarpeessa, toisin kuin ne ihmiset, jotka joulunpyhinä tukkivat Tyksin päivystyksen. Varha ”säästi” roikuttamalla vanhaa ihmistä ensin kotonaan yli ajan ja sitten hoitokotijonossa päivälleen koko kolmen kuukauden enimmäisajan.

Kuinkahan paljon äitini 1,5 kuukauden mittainen täysin tarpeeton sairaalassaolo maksoi yhteiskunnalle? Tuliko paljonkin säästöä?

Samaan aikaan hoitokotiyritykset irtisanovat henkilöstöään, koska kaikille tyhjille paikoille ei ole asiakkaita. Siis heitä, jotka henkihieverissä odottavat hoitokotipaikan saamista jossain, minne eivät kuulu.

Mitenköhän tämä asia olisi hoidettu Hölmölässä? Arvaan, että viisaammin.

Teemu P. Peltola