Viikon yhdistys: Hanurit soivat viidennellä vuosikymmenellä
Konsertteja tasaisin väliajoin järjestävä Turun Harmonikkakerho on jo yli 40-vuotias harmonikkamusiikkiin keskittynyt yhdistys. Harmonikkakerho perustettiin alkuvuodesta 1981 muutaman innokkaan soittajan voimin. Kysyntää selvästi oli, sillä jo ensimmäisen toimintavuoden aikana yhdistyksen toimintaan hakeutui yli 30 soittajaa. Ensimmäinen levykin julkaistiin jo muutama kuukausi aloittamisen jälkeen.
Toiminta on ollut aktiivista alunkin jälkeen. Orkesteri keikkaili ahkerasti eri puolilla Turkua. Aikalaiskertomusten mukaan kysyntää oli, sillä harmonikkamusiikkiin keskittyneitä orkestereita oli Varsinais-Suomessa vähän. Vuosikymmenten varrella Turun Harmonikkakerhon jäsenet ovat esiintyneet niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Levyjäkin on tehty säännöllisin väliajoin.
Nykyään Turun Harmonikkakerho toimii kahden orkesterin voimin. Kari Ruotsin johtaman tanssiorkesterin ohjelmisto koostuu harmonikoille sovitetusta perinteisestä tanssimusiikista. Taina Laihon johtaman viihdeorkesterin repertuaari koostuu muun muassa elokuva-, jazz- ja musikaalisävellyksistä. Orkesterit esiintyvät säännöllisesti monenlaisissa konserteissa ja tilaisuuksissa.
Molemmat orkesterit harjoittelevat viikoittain Kaarinan Hovirinnassa. Orkesterit myös ottavat uusia harmonikkamusiikista kiinnostuneita soittajia riveihinsä.
Lisätietoja Turun Harmonikkakerhon toiminnasta ja orkesteriin liittymisestä osoitteesta www.turunharmonikkakerho.fi.
Ilkka Lappi