Viikon yhdistys: Kauppojen vähyys puhuttaa Kohmossa
Kohmon kaupunginosassa vaikuttava Kohmon omakotiyhdistys kuuluu Turun Pientalojen keskusjärjestöön. Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä yhdistys on yksi uusimmista keskusjärjestöön kuuluvista asukasyhdistyksistä. Valtaosa asukasyhdistyksistä on perustettu ennen 1990-luvun puoliväliä.
Kohmon omakotiyhdistys on myöskin melko pieni. Siihen kuuluu vajaat 70 kotitaloutta. Kuten muutkin asukasyhdistykset, Kohmon omakotiyhdistys ottaa kantaa alueen asukkaiden arkeen ja alueen kehittämiseen liittyviin kysymyksiin.
– Tällä hetkellä alueella ei ole sellaisia isoja ongelmia, jotka vaatisivat omakotiyhdistyksen kannanottoja. Yleisesti ottaen alueella asukkaita puhuttaa liikerakennusten vähyys, kertoo Kohmon omakotiyhdistyksen sihteeri Tarmo Järvinen.
Järvisen mukaan Kohmon alueelle on kaavoitettu liikerakennus, mutta sen rakentaminen ei ole edennyt. Monelle alueen asukkaalle lähikauppa onkin Auranlaaksossa.
– Sinne taas kulkeminen on talvisaikaan monelle hankalaa, jos ei ole autoa. Sinne pääsee kyllä ulkoilupolkua pitkin, mutta se on aika jyrkkä paikoitellen. Monet käyvätkin kaupassa Hannunniitussa, jonne pääsee suhteellisen hyvin bussillakin, Järvinen toteaa.
30-vuotias yhdistys aikoo juhlia tasavuosia ensi syksynä.
Ilkka Lappi