Käytettyjen sähköautojen myynti kasvoi viime vuonna 63 prosenttia

02 Rekkarin yhteistyökumppanin Netwheelsin datan mukaan käytettyjä autoja myytiin viime vuonna neljä prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Eniten kasvoi sähköautojen myynti. Niitä myytiin jopa 63 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022.

Datasta selviää, että käytettyjä autoja myytiin viime vuonna 660 449. Luku sisältää henkilöautot, matkailuautot ja pakettiautot. Aiempina vuosina autoja on myyty yli 700 000, joten käytettyjen autojen kauppa ei ole vielä palautunut edeltävien vuosien tasolle.

Uudellamaalla käytettyjen autojen myynti kasvoi keskimääräistä vähemmän eli 2,1 prosenttia. Tätä selittää se, että Helsingissä ja Vantaalla myytiin vähemmän käytettyjä autoja kuin edellisenä vuonna. Kaikkein vähiten käytettyjen autojen myynti kasvoi Kanta-Hämeessä (1,6 %).

Satakunnassa käytettyjen autojen kauppa sen sijaan kävi vauhdikkaimmin. Siellä myynti kasvoi 7,7 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Suurimmista kaupungeista eniten käytettyjä autoja myytiin nimenomaan Porissa (kasvua 8,1 %). Sen jälkeen suurimmat kasvajat olivat Kuopio (kasvua 6,6 %) ja Lappeenranta (kasvua 6,6 %).

53 prosenttia käytettyinä myydyistä autoista on edelleen bensa-autoja. Niiden myynti on kuitenkin lähtenyt pieneen laskuun (-0,3 %), kun taas sähköautojen ja hybridiautojen myynti on merkittävässä nousussa.

Käytettyjä sähköautoja myytiin viime vuonna jopa 63 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Sen lisäksi bensahybridejä myytiin 32 prosenttia enemmän ja dieselhybridejä 35 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kaikista käytettyinä myydyistä autoista dieselautojen osuus oli viime vuonna 36 prosenttia ja bensahybridien osuus 7,4 prosenttia. Sähköautojen osuus oli 2,1 prosenttia ja dieselhybridien osuus 0,5 prosenttia.

– Vaikka sähkö- ja hybridiautojen osuus käytettyjen autojen kaupasta on pientä, se suurenee joka vuosi. Markkinoilla on koko ajan enemmän hybridi- ja sähköautoja, koska pitkään vaivannut komponenttipula on ohi ja uusia autoja pystyy tilamaan järkevillä toimitusajoilla. Lisäksi sähköautoissa nähdyt hintojen alennukset vauhdittavat uusien sähköautojen kauppaa ja sitä kautta myös käytettyjen autojen sähköistymistä, toteaa 020202 Ratkaisuiden Business Lead Janni Hassel tiedotteessa.

Volkswagen, Toyota ja Mercedes-Benz ovat tuttuun tapaan viime vuoden myydyimmät automerkit käytettyjen autojen kaupoilla. Hybridiautojen kiistatonta kärkisijaa pitää Toyota viidellä eri automallillaan. Sähköautojen kärkipaikalla on jälleen Tesla.

Vuoden 2023 suosituimmat automallit kappalemäärien mukaan:

1. Volkswagen Golf, 22 660

2. Škoda Octavia, 17 274

3. Toyota Corolla, 16 615

4. Mercedes-Benz C-sarja, 16 607

5. BMW 3-sarja, 16 186

6. Volkswagen Passat, 14 701

7. Ford Focus, 13 650

8. BMW 5-sarja, 13 586

9. Mercedes-Benz E-sarja, 13 300

10. Volvo V70, 11 812

Vuoden 2023 suosituimmat hybridiautot kappalemäärien mukaan:

1. Toyota Corolla, 4 854

2. Toyota Yaris, 3 348

3. Toyota Auris, 2 507

4. Toyota C-HR, 2 395

5. Toyota RAV4, 2 203

6. Volvo XC60, 1 901

7. Mitsubishi Outlander, 1 823

8. Volkswagen Passat, 1 691

9. BMW 3-sarja, 1 315

10. BMW 5-sarja, 1 298

Vuoden 2023 suosituimmat sähköautot kappalemäärien mukaan:

1. Tesla Model 3, 1 948

2. Tesla Model Y, 876

3. Nissan Leaf, 708

4. Škoda Enyaq, 654

5. Tesla Model S, 542

6. Volkswagen Id.4, 510

7. Polestar 2, 453

8. Hyundai Kona, 417

9. Volkswagen Id.3, 398

10. MG 4, 382

Käytettyinä myytyjen autojen vuosimallit jakaantuivat hyvin tasaisesti vuosien 2003–20 välille. Eniten myytiin vuosimallien 2005 ja 2006 autoja. Molempien osuus kaikista myydyistä autoista oli 5,1 prosenttia.

Suosituimmat värit käytettyjen autojen kaupoilla olivat suomalaisten yleisesti suosimat harmaa, valkoinen ja musta. Niitä kaikkia myytiin yli 100 000.

Vuoden 2023 suosituimmat autot mallin ja vuosimallin mukaan:

1. Toyota Corolla, bensahybridi, vm. 2022, 1 300

2. Toyota Corolla, bensahybridi, vm. 2021, 1 261

3. Ford Focus, bensa, vm 2005, 1 256

4. Volkswagen Golf, bensa, vm. 2004, 1 236

5. Toyota Corolla, bensa, vm. 2003, 1 193

6. Toyota Corolla, bensa, vm. 2004, 1 177

7. Mercedes-Benz E-sarja, diesel, vm. 2003, 1 132

8. Toyota Corolla, bensahybridi, vm. 2019, 1 079

9. Volkswagen Golf, bensa, vm. 2005, 1 075

10. Volkswagen Golf, bensa vm. 2004, 1 177

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Uusi oikeusministeriöhuijaus uhkaa ulosotolla

Kilpi-sovelluksen tietokantaan on ilmoitettu runsaasti Suomi.fi-viestejä jäljitteleviä huijaussähköposteja. Uusimmassa versiossa lähettäjäksi väitetään oikeusministeriötä ja aiheeksi ulosottoviranomaisen asiakirjoja. Kilpi-sovelluksen havainnoissa näkyy samaan aikaan myös Klarna- ja DHL-huijauksia sekä vilkastunutta huijaussoittoliikennettä ulkomailta.

Ensimmäinen rakentamisvaihe alkaa Raision keskustassa

Raision keskustan tienparannushankkeessa on siirrytty ykkösvaiheen toteutukseen. Valmistelevien töiden, kuten työnaikaisen kiertotien valmistuttua varsinaiset rakennustyöt alkavat loppuvuoden aikana.

Yrittäjät: Työtulolaskurin ongelmat korjattava

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus jakoi 2,26 miljoonaa euroa yhdeksän maakunnan alueelle kalastonhoitomaksuista kertyneitä varoja

Kalatalousalueet ovat julkisoikeudellisia yhdistyksiä, joilla on useita lakisääteisiä tehtäviä.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen kalatalousyksikkö myönsi toimialueelleen Keski-Pohjanmaalle, Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle, Päijät-Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan yhteensä noin 2,26 miljoonaa euroa kalatalouden edistämisvaroja. Varat ovat kertyneet kalastajien maksamista valtion kalastonhoitomaksuista.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta