Saaristo Festivaaliin lisää kotimaisia artisteja
Kolmas Nainen, ibe, Abreu ja Indica saapuvat tähdittämään Kaarinan Hovirinnan rannassa 7.–8. kesäkuuta pidettävää Saaristo Festivaalia. Jo aiemmin Saaristoon on julkaistu Käärijä, Ellinoora, Portion Boys, Maija Vilkkumaa, Arttu Wiskari, Teflon Brothers, Ressu Redford, Pete Parkkonen, Ida Paul & Kalle Lindroth ja Reino Nordin.
Ensi kesänä Saaristossa on kaksi esiintymislavaa, joita tähdittävät Suomen kärkiartistit sekä kovimmat ysäri- ja retroartistit meiltä ja maailmalta. Retrolavat ovat saavuttaneet suuren suosion, ja ne ovat keränneet mittavan yleisön muun muassa viime kesänä Radio Nova Festivaalissa Helsingissä ja Tapiola Festivaalissa Espoossa. Suosittu konseptin huippuartisteineen saapuu myös Saaristoon.
Viime kesänä Saaristo sai hyvää palautetta alueohjelmistosta sekä useista eri ravintolapaikoista ja juomapisteistään. Ensi kesän Saaristo Festivaalissa on myös ennätysmäärä istumatilaa, kun alueelle tuodaan 2 000 istumapaikkaa.
Saaristo Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 Saaristo Open -nimellä. Vuoden 2022 loppupuolella tapahtuma koki uudistuksen, ja se toteutetaan nykyisin Saaristo Festivaalina. Saaristo aloittaa Suomen ja etenkin Varsinais-Suomen festivaalikesän.
Saaristo Festivaalin tuotantoyhtiönä toimii Loud'n Live Promotions Oy.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)