Professori: Vitutus lievenee puhumalla

Vitutus on suomalaisten kansallistunne. Turkulais-tamperelainen tutkijaduo on selvittänyt vitutuksen yleisyyttä, kestoa, aiheuttajia sekä vitutukseen liittyviä kehollisia reaktioita.

Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) PET-keskuksen professori Lauri Nummenmaa toteutti professori Jari Hietasen kanssa keväällä 2022 vapaa-ajanprojektina Suuren suomalaisen vitutustutkimuksen kartoittaakseen pienimuotoisesti tätä suomalaisen tunne-elämän tärkeintä ulottuvuutta. Tehohoitolehti on julkaissut tutkimuksen syksyllä.

– Tutkimuksen saama valtava suosio yllätti meidät, ja päätimme laajentaa kyselyn kolmiosaiseksi, monen kokeen sarjaksi. Lopputuloksena kovalevyllemme päätyi useita gigatavuja melkein 20 000 suomalaisen kokemaa vitutusta. Aihe kiehtoi suomalaisten mieltä, ja tutkimuksesta kirjoitettiin laajasti valtakunnan päälehdissä. Siksi päätimme myös analysoida ja raportoida tutkimuksen tulokset, Nummenmaa sanoo tiedotteessa.

Tutkimus tehtiin nettikyselyinä.

Eniten vituttavat muut ihmiset.

– Olemme niin paljon toisten ihmisten kanssa tekemisessä, joten on luonnollista, että tulee sekä huolta, murheita ja kiukkua, mutta myös onnellisia asioita, Nummenmaa sanoo.

Esiin tuli myös ajankohtaisia asioita kuten sota, Putin, korona, mutta myös bensiini ja sää.

Ihmiset voivat oppia tutkimuksesta Nummenmaan mielestä muutaman asian.

– Tärkeä tulos oli se, että kun tutkimukseen osallistuneet olivat täyttäneet nettikyselyn ja saivat lopuksi täyttää vapaan palautekentän, he kirjoittivat, että tämä oli kyllä hyvä kysely ja koska tämän täytin, niin ei enää vituta ollenkaan, Nummenmaa sanoo.

Tämä on Nummenmaan mukaan yleinen psykologisesti tunnettu asia. Tunteista puhuminen auttaa.

– Vaikka mennäänkin vähän brutaaliin kielenkäyttöön, niin tämä on sellainen sana mitä suomalaiset käyttävät aika luontevasti omien tunteiden kuvailemisessa. Tunteiden sanoittaminen on hyvä tapa purkaa omaa huonoa oloa.

Vitutus-sana on ainoalaatuinen suomalaisille ja vaikea kääntää muille kielelle.

– Tutkimuksemme näyttää, että suomalaiset kyllä puhuvat tunteistaan. On mielenkiintoista, ettei esimerkiksi suomenruotsalaisilla tai ruotsalaisilla ole vastaavaa ilmaisua, Nummenmaa sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lääkitsemättä jättäminen yleisin korvattu lääkitysvahinko

Lähes joka viides Potilasvakuutuskeskuksen tutkimusaineiston korvatuista lääkitysvahingoista liittyi siihen, että potilas jäi ilman tarpeellista lääkitystä. Näistä vahingoista yli kolmannes koski verenohennuslääkkeitä, joissa puutteet lääkityksessä voivat olla kohtalokkaita.

Aurajoen kuplinta johtui kaupungintalon porapaalutuksesta – ei vaikutuksia rantamuureihin tai ympäristöön

Kupilintaa tutkittiin kaikuluotaimella, joka laskettiin veteen pulputuskohdan vierestä Auransillan kupeessa.

Turun kaupunki on saanut selvitettyä, mikä aiheutti Aurajoessa loppukesällä 2026 havaitun pulputuksen. Kuplinta johtui kaupungintalon porapaalutuksesta. Työmaa ei kuitenkaan ole vaikuttanut jokeen, rantamuureihin, Auransiltaan tai alueen pohjavesiolosuhteisiin. Lisätutkimuksille ei ole tarvetta.

Kela pienentää perusvoiteiden kerralla korvattavaa määrää marraskuusta alkaen

Kela pienentää pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon käytettävän perusvoiteen kerralla korvattavan enimmäismäärän tuhanteen grammaan tai millilitraan 1. marraskuuta alkaen. Muutos ei vaikuta siihen, mistä perusvoiteista voi saada Kela-korvauksen.

Ulkomaisia matkailijoita vähemmän – rahankäyttö ennallaan

Eniten ulkomaisia lomamatkailijoita Suomeen saapui kesällä lähimarkkinoilta Saksasta, Ruotsista ja Virosta.

Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa pysyi kesä–elokuussa miljardissa eurossa, vaikka Suomeen tehtyjen matkojen määrä väheni 19 prosenttia edelliskesästä. Suomeen tehtiin reilut 1,3 miljoonaa matkaa 85 eri maasta.

Plasmaleikkauskoneen suodatinyksikkö syttyi palamaan Pansiontiellä

Teollisuusrakennuksen ulkopuolella oleva plasmaleikkauskoneen suodatinyksikkö syttyi palamaan purkutöiden yhteydessä Pansiontiellä torstaina aamupäivällä.

Kaukolämpötyö jatkuu Kataraistentiellä, ajokaista pois käytöstä

Kaukolämpötyö jatkuu Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla 15.–30. lokakuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Asuntojen vuokrat yhä laskussa

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan heinä–syyskuussa etenkin pääkaupunkiseudulla ja sen reunamilla, vaikka lasku vuotta aiemmasta hidastui edellisestä vuosineljänneksestä. Rovaniemi pysyi nousijoiden kärkisijalla.

Heinänokan leirikeskuksen peruskivi muurataan

Heinänokan leirikeskus, havainnekuva.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Heinänokan leirikeskuksen peruskivi muurataan Heinänokassa Satavassa (Heinänokantie 30) keskiviikkona 21. lokakuuta. Peruskiven muurausta juhlistetaan sen jälkeen kahvitilaisuudessa Hennalan seurakuntakodilla.

Pysäköintimaksuautomaatteja esitetään poistettavaksi käytöstä vuoden alusta

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään, että Turun kaupungin pysäköintimaksuautomaatit poistetaan käytöstä 1.1.2027 alkaen. Automaattien korttimaksamisessa on esiintynyt teknisiä ongelmia keväästä lähtien, eikä niihin ole saatu pysyvää ratkaisua. Jatkossa pysäköinnin voisi maksaa mobiilisovellusten lisäksi tekstiviestillä.

Fröbelin Palikoiden Hippulat vinkumaan -kiertue Nousiaisiin

Fröbelin palikat esiintyi Ruisrockissa vuonna 2024.

Fröbelin Palikoiden hittibiisi Hippulat vinkumaan ilmestyi tasan 30 vuotta sitten. Bändi keikkailee syksyn aikana seitsemällä paikkakunnalla. Fröbelin Palikoiden Hippulat vinkumaan -kiertue saapuu Nousiaisiin Nouste Areenalle lauantaina 24. lokakuuta kello 15.

Sijoitusrahastojen verosääntelyä muutetaan

Hallitus esittää muutoksia sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen verovapauden edellytyksiin. Tarkoituksena on poistaa verotuksellisia esteitä ELTIF-rahastojen perustamiselle sekä korjata sääntelyä vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

Bensapopulismin sijaan kaivataan aitoa keskustelua suomalaisten ostovoimasta

Kirjoittajat moittivat perussuomalaisia bensapopulismista.

Perussuomalaisten Sini Laine ilmaisi ( Aamuset 29.9.) huolensa polttoaineen hinnoista ja esitti ratkaisuksi veronalennuksia, jotka hänen itsensäkin mukaan heikentäisivät valtiontaloutta.

Johan Ekman jatkaa Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajana

Turun Vasemmistoliitto valitsi syyskokouksessaan lauantaina 10. lokakuuta Johan Ekmanin puheenjohtajaksi ja Jenni Jäntin varapuheenjohtajaksi seuraavalle toimintavuodelle 2027.

Menneisyys elävänä materiaalina

Hannu Palosuo, Yesterday is not so sharp, 2026, 80 x 115 cm.

Hannu Palosuon näyttely Then and Now on esillä Auran Galleriassa 22.10.–10.11. Avajaisia vietetään keskiviikkona 21. lokakuuta kello 16–18.

Kansaneläkeindeksi tuo 2,3 prosentin korotuksen osaan Kelan etuuksista – moni etuus pysyy kuluvan vuoden tasolla

Kela on vahvistanut kansaneläkeindeksin pisteluvun 1.1.2027 alkaen. 2,3 prosentin suuruinen indeksitarkistus tehdään vuodenvaihteessa vain osaan etuuksista.

Äitiyspakkauksen jakelu alkaa

Uusi äitiyspakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita.

Uusi äitiyspakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita, sillä äitiysavustuksen arvo suureni tänä vuonna. Kela on alkanut jaella pakkausta asiakkaille.

Tunturiluonto muuttuu hälyttävää vauhtia

Turun ja Oulun yliopiston tutkijat vertasivat Ritničohkka-tunturin nykyistä kasvillisuutta vuonna 1990 havaittuun lajistoon. Etenkin monet tunturipaljakalle erityisistä sammalista ja jäkälistä ovat uhattuina, sanoo väitöskirjatutkija Inka Kuusisto .

Purjelaiva Sigyn avaa ovensa ensimmäistä kertaa syyspimeällä

Uusi tapahtuma Valojen ja varjojen ilta Sigynillä avaa museolaivan portit ensimmäistä kertaa syyspimeällä.

Merikeskus Forum Marinumin vanhin laiva Sigyn avaa poikkeuksellisesti porttinsa lokakuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin valot, varjot ja aavemainen tunnelma kutsuvat tutkimaan laivan hämäriä sopukoita. Uusi tapahtuma Valojen ja varjojen ilta järjestetään Sigynillä perjantaina 30. lokakuuta ja lauantaina 31. lokakuuta.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.