FlixBus avaa bussireitin Suomesta Keski-Eurooppaan, pysäkki myös Turussa
FlixBus avaa ensimmäisen reittiyhteyden Suomeen 27. heinäkuuta alkaen. Bussireitti kulkee Varsovasta Vaasaan.
Flix on globaali teknologiayhtiö, joka tarjoaa reittiverkoston FlixBus- ja FlixTrain-palveluiden kautta. FlixTrain on nykyään saatavilla Saksassa ja Ruotsissa, minkä lisäksi FlixBus operoi 40:ssä eri maassa Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Yhtiö tavoittelee reittiverkoston laajentamista Aasiassa avaamalla uuden markkina-alueen Intiaan vuonna 2024.
Suomi nousee tänä kesänä keskeiseksi matkakohteeksi FlixBusin reittiverkostossa. Reittiä operoi liettualainen kuljetusyhtiö Ollex ja lauttaliikenteestä vastaava Tallink. Ensimmäinen Suomessa kulkeva reitti yhdistyy osaksi nykyistä reittiä Varsovan ja Tallinnan välillä. Matkustajat voivat jatkossa yhdistää bussi- ja lauttamatkan samalle matkalipulle ja saapua Suomeen tekemällä vain yhden paikkavarauksen.
FlixBus pysähtyy reitin varrella Vaasassa, Närpiössä, Porissa, Raumalla, Raisiossa, Turussa, Salossa, Espoossa ja Helsingissä, josta matka jatkuu edelleen Viroon, Latviaan, Liettuaan ja päätepysäkille Varsovaan Puolassa. Reitti avaa Suomesta matkustaville myös liityntämahdollisuuksia FlixBus-linjoille Euroopan muihin kaupunkeihin, kuten Berliiniin, Wieniin tai Bratislavaan.
– Uskomme mullistavamme matkailumarkkinan tarjoamalla kätevän tavan matkustaa globaalissa mittakaavassa. Ihmiset ovat myös entistä tietoisempia ja huolestuneempia omista ympäristövaikutuksistaan. Siksi
haluamme tarjota mahdollisuuden valita matkustusmuodoksi joukkoliikenteen sekä vähentää hiilijalanjälkeä, kertoo Flixin toimitusjohtaja André Schwämmlein yhtiön tiedotteessa.
FlixBus aloitti toimintansa Baltiassa kolme vuotta sitten. Ensimmäiset reitit Virossa, Latviassa ja Liettuassa avautuivat heinäkuussa 2020. FlixBus liikennöi jo 53 reitillä Baltian alueella mukaan lukien franchising- ja markkinapaikkareitit, jotka yhdistävät Baltian maat suorilla reiteillä moniin Euroopan kaupunkeihin, kuten Prahaan, Berliiniin ja Varsovaan.
– Suomi oli viimeinen Manner-Euroopan EU-maa ilman FlixBusyhteyksiä, ja olemme tyytyväisiä voidessamme täyttää aukon tarjonnassa yhteistyössä Tallinkin kanssa. Laajentuminen Suomeen on FlixBus-tiimien, liikennöitsijäkumppaneiden ja Tallinkin kanssa tehdyn monien kuukausien valmistelun ja työn tulos. Nämä ovat ensimmäiset toiminnot markkinoilla, jotka ovat vasta alkua FlixBusin läsnäololle Suomessa, sanoo FlixBusin Puolan, Ukrainan ja Baltian maiden toiminnoista vastaava johtaja Michal Leman.
– Olemme iloisia yhteistyöstä FlixBusin kanssa uuden reitin avautuessa, joka yhdistää paitsi Viron ja Suomen mutta myös Suomen Euroopan maihin laajemmin. Kumppanuus on merkittävä ensiaskel
yhteisessä tavoitteessamme luoda saumattomia reittivaihtoehtoja ja parantaa alueiden välistä yhteyksiä, sanoo Tallink-konsernin myyntijohtaja Marina Jõgi.
Yhtiön mukaan Flixillä matkustaminen on yksityisautoilua tai lentämistä ympäristöystävällisempää. FlixBusin matkustajakohtainen CO2-päästö on 26 g/km, joka on päästöarvoja vertailtaessa arviolta 80 prosenttia pienempi autoiluun nähden ja 90 prosenttia pienempi kuin lentomatka samanpituisella reitillä.
Flix tarjoaa matkustajille mahdollisuuden oman hiilijalanjälkensä hyvittämiseen kompensointijärjestelmällä, joka on toteutettu yhteistyössä atmosfairin kanssa. Vuodesta 2015 alkaen Flixin matkustajat ovat hyvittäneet yhteensä 98 000 tonnia CO2-päästöjä hyödyntämällä kompensaatiovaihtoehtoa.
Ensimmäiset italialaiset aurinkopaneeleilla varustetut bussit liikennöivät jo kansainvälisillä Milano–Marseille- ja Milano–München-reiteillä. Flix osallistuu myös sähköisten linja-autojen testaukseen yhdessä Daimler Buses -yhtiön kanssa ja suunnittelee lanseeraavansa Euroopan ensimmäisen vetykäyttöisen kaukoliikenteen bussin vuonna 2024.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)