Turun kouluissa ennätysmäärä vieraskielisiä
Muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvien oppilaiden määrä kasvaa vauhdilla Turun kouluissa. Muunkielisiä oppilaita on tällä hetkellä perusopetuksessa jo 2 320 eli 16,3 prosenttia kaikista koululaisista. Turun kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalosen mukaan se on ennätysmäärä, enemmän kuin koskaan aiemmin.
– Vieraskielisten lasten määrä on koko ajan kasvamassa, koska Turun asukasluvun kasvu perustuu pääosin maahanmuuttoon, sanoo Jalonen.
Turun tutkimusjohtajaksi maaliskuussa siirtyvän Timo Aron tilastot vahvistavat näkemyksen. Turun nettomaahanmuutto eli muuttovoitto ulkomailta on viimeisen 12 kuukauden aikana ollut 1 706 henkilöä. Turku on tässä tilastossa viidentenä Suomessa. Edelle kiilaavat vain Helsinki (6 056), Espoo (4 152), Vantaa (3 187) ja Tampere (2 138). Raisio on listalla 21:s (221).
Perusopetuksessa on Turussa kaikkiaan 14 203 lasta ja nuorta, joista suomenkielisiä on 10 703 ja ruotsinkielisiä 1 180.
– Maahanmuuttajaperheet ovat useammin monilapsisia kuin kantasuomalaiset perheet. Mitään radikaalia muutosta ei ole tapahtunut, mutta nyt näyttää, että erityisesti tänä vuonna vieraskielisten lasten määrä on kasvanut Ukrainan sotapakolaisuuden – Ukrainasta on tullut huomattavasti myös venäjänkielisiä oppilaita – ja työperäisen maahanmuuton vuoksi, joka on pompannut uudelle tasolle korona-ajan matkustusrajoitusten päättymisten jälkeen, arvioi Jalonen.
Kolmanneksi puhutuin äidinkieli Turun kouluissa on arabia (510 oppilasta). Sitä seuraavat somali (250), kurdi (233), venäjä (206), albania (186) ja viro (111). Ukrainan äidinkielekseen ilmoittavia Turun kouluissa on 39.
Lasse Virtanen

















