Heidi Aaltonen Varsinais-Suomen vihreiden aluevaltuustoryhmän varapuheenjohtajaksi
Vihreiden aluevaltuustoryhmä päätti muutoksista puheenjohtajistossaan. Varsinais-Suomen aluevaltuuston varapuheenjohtaja Heidi Aaltonen nimettiin osaksi vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajistoa. Hän myös sijaistaa kansanedustaja Sofia Virtaa valtuustoryhmän puheenjohtajana huhtikuuhun 2023 asti. Tällöin ryhmä tarkastelee asiaa uudelleen. Ratkaisu muodostettiin ryhmässä yhteisesti sopien. Sijaisjärjestelyyn päädyttiin, koska Virralla on merkittävä työmäärä eduskunnassa lähikuukausina.
– Ryhmäpuheenjohtajuus on tärkeä tehtävä ja kannan sitä vastuullisesti. Valtuustoryhmämme jatkaa hyvin alkanutta aktiivista työskentelyään aluevaltuustossa. Ryhmämme haluaa tukea toisiaan erilaisissa elämäntilanteissa, ja on hienoa, kun voimme jakaa vastuuta keskenämme, Aaltonen kertoo.
– Kuten mediasta näkyy on tilanne eduskunnassa myrskyisä ja työmäärä valtava. Haluan hoitaa eduskuntatyön kunnolla ja koska olen jo ajallisestikin tulevat kuukaudet niin paljon Helsingissä niin olen erittäin iloinen, että Heidi lähtee upealla osaamisellaan vahvistamaan puheenjohtajistoa ja jakamaan työmäärää valtuustoryhmän johdossa, Virta kommentoi valintaa.
Varsinais-Suomen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajiston muodostavat kaarinalainen kansanedustaja Sofia Virta, turkulainen apulaispormestari Elina Rantanen, turkulainen terveyskeskuslääkäri Konsta Nylander sekä raisiolainen osastonhoitaja Heidi Aaltonen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)