Oopperalaulajat kansanomaisissa tunnelmissa Turun tuomiokirkossa
Turun tuomiokirkossa kuullaan sunnuntaina 28. elokuuta kello 19 kansainvälisen uran luoneita solisteja. Sinuhun turvaan Jumala -konsertissa laulavat Maria Kettunen, mezzosopraano ja Jyrki Korhonen, basso – nyt kansanomaisissa tunnelmissa. Heitä säestää Turusta kotoisin oleva Pirkko Moliis-Hyttinen, piano. Kolmikko on tehnyt konserttikiertueita vuodesta 2014 alkaen. Uruissa on Turun tuomiokirkon kanttori Jukka Pietilä.
Konsertin ohjelma koostuu hengellisestä musiikista laajalla skaalalla. Laulajat haluavat tulla musiikillaan lähelle tavallista kuulijaa, tarjoamalla vahvaa tulkintaa sekä tutuista klassikoista että hengellisen musiikin helmistä, alkaen Konsta Jylhästä aina Oskar Merikantoon ja Joonas Kokkoseen asti, mukaan lukien Albert Malotten sävellyksiä.
Maria Kettunen-Korhonen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa muun muassa Anita Välkin, Irene Lenskyn ja Irina Gavrilovicin johdolla. Lauludiplomin ja maisteritutkinnon jälkeen hän jatkoi Zürichin oopperan kansainvälisessä oopperastudiossa ja kuului muun muassa Aachenin oopperan solistikuntaan. Kettunen on vieraillut useissa eurooppalaisissa oopperataloissa.
Vuodesta 2001 hänen uraansa on kuulunut rooleja Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Santiagon Teatro Muncipalissa ja Bolsoi-teatterissa. Kettusen ääni taipuu erinomaisesti mm. oratorioihin ja passioihin. Hänen konsertti- ja oratorio-ohjelmistonsa kattavat niiden kaikki keskeiset teokset. Kettunen on toiminut vuodesta 2013 Cantores Minores -poikakuoron äänenmuodostajana ja vuodesta 2014 Saimaan kauneimmat sävelet -festivaalin taiteellisena johtajana. Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla häntä kuultiin kesällä Kokkosen Viimeisten kiusausten kolmantena naisena.
Jyrki Korhonen jatkoi Sibelius-Akatemian opintojen jälkeen Zürichin kansainvälisessä oopperastudiossa. Kiinnityksiä hänellä on ollut Wiesbadenin ja Darmstadtin oopperataloihin. Vuosina 1997–2006 Korhosta on kuultu Bayreuthin musiikkijuhlilla useissa rooleissa. Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan hänet kiinnitettiin vuonna 2001. Korhonen on vieraillut Skandinavian ja Euroopan tärkeimmissä oopperataloissa mukaan lukien Wienin ja Baijerin valtionoopperat sekä Bayreuthin Wagner festivaalit ja Savonlinnan oopperajuhlat.
Euroopan ulkopuolella Korhosta on kuultu Pietarissa, Tokiossa ja Santiago de Chilessä. Uransa aikana hän on tehnyt yhteistyötä useiden kansainvälisesti tunnettujen kapellimestareiden kanssa. Korhosen rooleja Kansallisoopperassa kaudella 2022–23 ovat muun muassa Mozartin Taikahuilun Sarastro, Puccinin Turandotin Timuri, Saariahon Innocencen pappi sekä Kokkosen Viimeisten kiusausten Paavo Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla.
Pirkko Moliis-Hyttinen on valmistunut Sibelius-Akatemiasta. Hän on toiminut Kauniaisten musiikkiopistossa sekä Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa pianonsoiton opettajana ja säestäjänä sekä pianistina kamarimusiikkikokoonpanossa Trio Kauniainen. Hyttinen on vuosien varrella tehnyt yhteistyötä monien tunnettujen laulajien kanssa. Hengellisen musiikin parissa Pirkko Hyttinen on vaikuttanut sovittajana, kuoronjohtajana ja musiikkitapahtumien organisoijana, toteuttaen myös useita nuottijulkaisuja ja äänitteitä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)