Nostalginen Turku: Kaikkein rakkain torimme
Turun kauppatorin tuskaisen pitkä ehostusoperaatio saadaan päätökseen ensi kesänä. Uutuutta hohtava Kauppatori ottaa taas paikkansa kaupungin dynamona. Jo itse Kauppatoria, mutta varsinkin sen reunojen rakennuskantaa, on operoitu kovalla kädellä ennenkin. Nykyinen Kauppatori vakiintui nimenä vasta itsenäisyyden alkuvuosina.
Kauppatorin eteläpuolella käytiin torikauppaa jo 1600-luvulla, mutta nykyisiä tunnusmerkkejä alkoi nousta vasta Turun palon jäljiltä. Vuonna 1827 roihunnut suurpalo tuhosi koko alueen rakennuskannan. Uuden palon jälkeisen Kauppatorin ilmeen taustalla oli C. L. Engelin piirtämä väljä paloturvallisempi empiretyylinen asemakaava.
Engelin torivisioon kuului myös jyhkeä kivinen raatihuone. Vuonna 1837 Kauppatori sai hienon mukulakivipäällyksen. Seuraavana vuonna raatihuonesuunnitelma sai väistyä venäläisten isäntien käskystä ortodoksisen kirkon tieltä. Tori ristittiin ajan hengen mukaan Aleksanterin toriksi.
Suomen vanhin teatteri, Åbo Svenska Teatern, nousi torin laitaan vuonna 1839. Tämän uusklassismia edustava komeus oli arkkitehti Pehr Johan Gylichin käsialaa, mutta julkisivun viimeisteli Engel.
Vuonna 1878 Ortodoksinen kirkko sai seurakseen kolossaalisen Hotelli Phoenixin. Hotellin menestystarina ei lähtenyt oikein koskaan lentoon, vaikka asiakkaansa vieraili jopa Yhdysvaltain entinen presidentti Ulysses S. Grant. Vuonna 1922 kyseisiin tiloihin muutti juuri perustettu Turun yliopisto.
Vuonna 1959 tehtiin karmea virhearviointi, kun upea rakennus purettiin. Vuonna 1956 torin itälaidalta oli jo hävitetty koristeellinen Lindblomin talo. Näitä kahta rakennusta kaivataan edelleen. Oma lukunsa on Hotelli Hamburger Börs, jonka torinpuoleinen päärakennus jyrättiin maan tasalle salakavalasti vuonna 1976. Sen tilalle nousi 1970-lukulainen karmeus, joka korvattiin onneksi nykyisellä hotellilla.
Torin kulmalle kurkistaa myös Alvar Aallon suunnittelema Turun Sanomien entinen pääkonttori. Tämä tyylikäs mestariteos oli Suomen ensimmäinen kokonaan funktionalistinen rakennus. Myös Aallon vuoden 1931 Wiklund-suunnitelma olisi todellakin saanut toteutua.
Funkkistavaratalon viereen olisi nimittäin jäänyt myös Lindblomin talo. 1930-luvun lama huuhtoi ne suunnitelmat. Paikkansa ovat kaikessa myllerryksessä onneksi säilyttäneet myös Aura- ja Yliopistonkadun kulman Priman talo sekä 1920-luvun aikana harjaan noussut Affärscentrum. Se niitti mainetta Suomen ensimmäisistä liukuportaista.
Heikki Möttönen