Mielenterveyden sairauksista johtuvan työkyvyttömyyden kasvu taittui

Mielenterveyden sairaudet ovat yhä yleisin syy uusille työkyvyttömyyseläkkeille. Kasvu kuitenkin on taittunut selvästi. Elon ylilääkärin mukaan koronaviruksen pitkäaikaisia vaikutuksia terveyteen ja työkykyyn on vielä liian aikaista arvioida.

Yli kolmasosa uusista työkyvyttömyyseläkkeistä vuonna 2020 johtui edelleen mielenterveyden sairauksista. Viime vuosina niiden huolta herättänyt kasvu näyttää vuonna 2020 kuitenkin tasoittuneen.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksista aiheutuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrän väheneminen jatkui. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet olivat syynä alle kolmasosassa uusista työkyvyttömyyseläkkeistä.

Elo myönsi lähes 4 000 uutta työkyvyttömyyseläkettä vuonna 2020, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Koronaviruksen ovat sairastaneet tähän mennessä jo tuhannet suomalaiset. Elon ylilääkärin mukaan on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida koronaviruksen vaikutuksia työkyvyttömyyteen.

– Korona ei ole näkynyt Kelan sairauspäivärahoissa siinä määrin, kuin ehkä ennakolta arvioitiin. Tavalliset kausiflunssat aiheuttivat vuonna 2020 jopa tavallista vähemmän sairauspoissaoloja etätöiden ja tehostetun hygienian ansiosta, toteaa ylilääkäri Liisamari Krüger.

Koronan vaikutuksista työkykyyn pitkällä tähtäimellä tiedetään enemmän vasta alkaneen vuoden aikana, kun mahdollisten vaikeiden tautimuotojen aiheuttamat pitkät sairauspoissaolot alkavat näkyä.

– On todennäköistä, että ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen alkaa vuonna 2020 sairaalahoitoa ja tehohoitoa vaatineiden, vaikeasti sairastuneiden kohdalla tulemaan 300 sairauspäivää täyteen, minkä jälkeen mahdollisesti joudutaan hakemaan kuntoutustukea. Jos hakemuksia alkaa tulla eläkeyhtiöihin, selviää hiljalleen, näkyykö korona pidempikestoisena työkyvyttömyytenä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hankkijan rehutehtaalla pölyräjähdys Urusvuoressa

Hankkijan rehutehtaan prosessissa tapahtui pölyräjähdys Urusvuoressa. Sen seurauksena myllyn suodattimet syttyivät palamaan. Pölyräjähdys on voinut johtunut rehujakeen joukossa olleesta vierasesineestä, joka on aiheuttanut kipinän.

Raision keskusta mullistuu

Kehätien suunnitelmat ovat edistyneet. Suunnittelu kuitenkin venyy yli kesän ja töihin päästään Raision keskustassa vasta syyskuussa. Valmistelevia töitä – kuten raivausta, purkamista, työmaatukikohtien ja kiertoteiden rakentamista – tehdään silti jo kesän aikana.

Turun Ylioppilaskyläsäätiö täyttää 60 vuotta – kerro muistosi TYS:llä asumisesta

Turun Ylioppilaskyläsäätiö (TYS) perustettiin Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimesta 1. joulukuuta 1966 vastaamaan Turun kasvavan opiskelijamäärän kohtuuhintaisten asuntojen tarpeeseen. TYS on jo kuuden vuosikymmenen ajan rakentanut ja vuokrannut opiskelijoille laadukkaita ja kohtuuhintaisia koteja, joissa opiskelija-arki sujuu mutkattomasti.

Kalastajilla puutteita lupamaksuissa sekä pyydysten merkinnöissä

Metsähallituksen mukaan monilla kalastajilla on puutetta pyydysmerkinnöissä. Kuvassa lasketaan luvallisesti koekalastusverkkoja Naantalin Luolalanjärvellä.

Metsähallituksen erätarkastajat tavoittivat vuoden 2025 aikana yli 9000 luonnossa liikkujaa, kerrotaan Metsähallituksen erävalvontaraportissa. Tarkastuksissa paljastui 585 rikettä, joista 54 päätyi rikostutkintaan.

Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta

Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.

Naantalin kaupunki tukee 200 naantalilaisen nuoren työllistymistä vuosittain

Kaupungin nuorten kesätyöpaikkoja on esimerkiksi Naantalin museossa ja Taidehuoneella, liikunta- ja nuorisopalveluissa, viheryksikössä, keskusvarastossa, varhaiskasvatuksessa sekä siivous- ja ateriapalveluissa.

Naantalin kaupunki tukee nuorten työllistymistä palkkaamalla nuoria kesätöihin sekä tukemalla naantalilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä nuorten palkkaamisessa. Lisäksi nuoria tuetaan oman yritystoiminnan aloittamisessa ja kokeilussa.

Paljonko katupölyä sinä vedät tänä keväänä keuhkoihisi?

Kevään ensimmäiset kuivat kelit tuovat mukanaan riesan, jonka lähes jokainen suomalainen tuntee: katupölyn. Hiekoitushiekka, tiesuola sekä talven aikana kertynyt lika vapautuvat ilmaan ja heikentävät ulkoilman laatua etenkin kaupunkialueilla. Samaan aikaan alkavat monilla myös siitepölyn aiheuttamat hengitystieoireet.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Virologian tutkijat kokoontuvat Turkuun

Kansalliset Virologipäivät 2026 järjestetään Turussa 19.–20. maaliskuuta. Tapahtuma tuo yhteen virologian tutkijoita, kliinikoita ja asiantuntijoita eri puolilta Suomea keskustelemaan alan ajankohtaisesta tutkimuksesta ja vahvistamaan yhteistyötä.

Lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista

Lihavuuteen tai painonhallintaan käytettäviä lääkkeitä ostaneiden henkilöiden määrä lääkeaineittain 2019–2025. Kuvasta näkee, että lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista, ja valtaosa käytöstä on semaglutidia.

Lihavuuslääkkeitä osti vajaat 108 000 henkilöä vuonna 2025. Kasvu oli 43 prosenttia edellisvuodesta ja perustuu lähes kokonaan potilaiden itse maksaman semaglutidin käytön voimakkaaseen lisääntymiseen. Lihavuus on pitkäaikaissairaus, ja sen hoidon tulee olla pitkäjänteistä ja moniammatillista.

Pelastuslaitos harjoittelee ja polttaa rakennuksen Naantalissa ja Paraisilla

Varsinais-Suomen pelastuslaitos järjestää rakennuspalon sammutus- ja pelastustoiminnan harjoituksia 21. maaliskuuta Naantalissa Haukanvuorentiellä (Airismaa), Paraisilla Kiluddintiellä (Norrskata) sekä Salossa Palmutsaarentiellä (Kiikala).

Talven hammas hellittää

Milla Vainion pigmenteillä värjätystä savesta tehtyjä keramiikkateoksia on esillä Galleria Jäniksessä.

Milla Vainion näyttely Talven hammas hellittää on esillä Galleria Jäniksessä 22.3.–17.4.

Yhä useampi pudonnut ansiopäivärahalta päivien päättymisen vuoksi

YTK Työttömyyskassan jäsenille enimmäismaksuajan täyttymisen vuoksi annettujen kielteisten päätösten määrä kasvoi selvästi viime vuonna. Yhä useamman jäsenen työttömyys piteni niin paljon, ettei ansiopäivärahaa enää voitu maksaa.

Lounais-Suomeen ennustetaan keskimääräistä kelirikkokevättä

Sorateiden pinnat ovat jo pehmenneet.

Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan ennustetaan hyvin keskimääräistä kelirikkokevättä. Kevään sää ja paikalliset olosuhteet viime kädessä kuitenkin vaikuttavat siihen, millainen kelirikkokevät tulee olemaan. Näillä näkymin painorajoituksia ei ole tarpeen asettaa.

Kenon lauantain ilta-arvonnasta 75 000 euron voitto Paraisille

Paraislainen nettipelaajalla kävi tuuri lauantaina. Onnekas pelaaja nappasi Kenon ilta-arvonnasta 75 000 euroa.

Auralia konsertoi hiljaisuuden hedelmistä

Auralia-kuoro konsertoi marianpäivänä sunnuntaina 22. maaliskuuta kello 18 Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa. Hiljaisuuden hedelmät –konserttiohjelma rakentuu äiti Teresan tunnetun aforistisen runon ympärille ja kuljettaa kuulijaa hiljaisuuden, rukouksen ja rauhan teemoissa.

Raision kaupunki pyytää minkkejä ja supikoiria Raisionlahdelta

Raision kaupunki pyytää kevään aikana minkkejä ja supikoiria Raisionlahden rannoilta. Vieraspetojen metsästyksellä suojellaan alueen alkuperäistä luontoa ja turvataan lintujen pesintärauhaa.

Näköislehti

Urheilu

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.

Tuto pudotti Loimun sarjan hännille

Tuto voitti Loimun lentopallon Mestaruusliigan jumbokamppailussa Kerttulassa.

Lentopallon Mestaruusliigan häntäpäässä Raision Loimu ja Tuto Volley kamppailevat siitä, kumpi pitää perää sarjassa. Kerttulan katsomoissa oli ruuhkaa, kun katsojia oli peräti 735. Tunnetta oli pelissä sekä joukkueilla että yleisöllä. Ottelun voitto meni Tutolle 1–3 (25–16, 21–25, 19–25, 22–25).

FBC Turku jättää jäähyväiset F-liigalle

Sunnuntai 15. maaliskuuta ja keskiviikko 18. maaliskuuta kannattaa laittaa kalenteriin. Tuolloin nimittäin FBC Turku pelaa toistaiseksi viimeiset ottelunsa miesten F-liigassa. 15. päivä Kupittaalla vastaan asettuu SPV ja 18. päivä Hawks.

TPS:n U20-joukkueen kausi päättyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle

Wilmer Kallio.

TPS sijoittui jääkiekon U20-ikäluokan SM-sarjan runkosarjassa yhdeksänneksi ja kohtasi pudotuspelien avauskierroksella kahdeksanneksi sijoittuneen HPK:n. TPS:n kausi päättyi torstaina Gatorade Centerissä pelattuun pudotuspelien avauskierroksen toiseen otteluun. HPK haki Turusta 3–4-vierasvoiton ja eteni puolivälieriin otteluvoitoin 2–0.