Mielenterveyskuntoutujien Suojakoti sijaitsee luonnonkauniilla alueella Paattisissa, keskellä metsää yli kaksikymmentä kilometriä pohjoiseen Turun keskustasta. Palvelutaloa ylläpitää Kristillinen Suojakoti-säätiö. Suojakodilla on pitkä historia, ulottuen vuoteen 1910 saakka. Vuonna 1976 Suojakoti muutettiin lasten orpokodista vanhojen ja sairaiden naisten kodiksi, sillä lasten asema yhteiskunnassa oli parantunut.

Suojakodin johtajan Satu Pajumäen mukaan heidän palvelutalonsa periaate on mahdollisimman kodinomainen toiminta luonnon lähellä. Alue on miellyttävä ympäristö sen asukkaille ja ympäristö itsessään tuo heille virikettä. Asukkaat saavat ulkoilla vapaasti.

– Arvoina meillä on oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus, turvallisuus ja yksilöllisyys. Se, missä koen itse meidän onnistuneen hyvin, on yksilöllisyyden huomioiminen. Meillä asukkaat saavat olla sellaisia kuin ovat, muistuttaa Pajumäki.

Suojakodilla on muun muassa Turun kaupungin kanssa sopimuksia mielenterveyskuntoutujien asumispalveluista.

– Asukkaat tulevat sosiaalityöntekijän sijoittamina ja he ovat usein pitkään sairastaneet. Heitä on yritetty kotiuttaa, mutta he eivät pärjää kotona ja kun sairaala ei voi olla koti, niin suojakoti on se välimuoto heille, kertoo Pajumäki.

Kysymykseen mielenterveyskuntoutujien mahdollisesta paluusta yhteiskuntaa itsenäiseen elämään tulee ristiriitainen vaikutelma. Pajumäki näkee, että heidän potilaansa ovat jatkuvasti yhteiskuntakelpoisia, joten heillä on mahdollisuus niin halutessaan palata normiyhteiskuntaan.

– Sairaushan on läsnä heillä koko elämänsä ja he ovat kroonisesti sairaita. Määrätynlainen varjo heillä on jatkuvasti mukanaan, mutta heillä on mahdollisuus täällä mahdollisimman normaaliin elämään.

– Asukkaamme ovat pitkäaikaissairaita, he ovat myös ikääntyneempiä ja ovat aivan loppuun asti täällä. He ovat yksilöllisiä sairautensa kanssa ja jotkin potilaat ovat täällä kauan. Vanhin potilas on ollut täällä jo 30 vuotta. Toki he voivat vaihtaa johonkin toiseen hoitokotiin tai mennä omaan kotiinsa asumaan, mutta se on harvinaista.

Lähihoitaja Virve Hannula kertoo, että hänen työnsä Suojakodissa on moninaista, muun muassa perushoitoa ja lääkehoitoa.

– Meillä on mahdollisuus tehdä työstämme oman näköistä. Täällä on aika vapaat kädet, jos esimerkiksi haluaa leipoa asukkaiden kanssa. Lähihoitajalla voi olla jokin muukin vahvuus mitä tykkää tehdä asukkaiden kanssa. Tähän kuuluu paljon ohjaamista. Asukkaamme pitävät kotitöistä, niissä olen sitten mukana, kuten huoneitten laittamista ja yhdessä siivoamista.

Hannula ei koe työtään raskaaksi.

– Jos kouluttautuu lähihoitajaksi, niin varmaan siinä on jo syytä tiedostaa, että työ voi joskus olla raskasta. Mielenterveyspuolella tämä voi olla henkisesti joskus raskasta. Asukkaat ovat hyvin sairaita, joten heidän kanssaan tulee olla hyvin pitkäjänteinen. Henkilökuntamme tulee hyväksyä sairaus ja olla heidän tukenaan.

Kurt Hedborg