FysioHetki Oy syntyi vanhojen työkavereiden yhteisestä ideasta
Yhteistyö ja hyvä henki ovat toimivan yrityksen salaisuuksia. Näin pohtivat nyt kymmenen vuotta täyttävän Verkahovissa toimivan FysioHetki Oy:n perustajajäsenet Tiina-Liisa Hjelman-Petrov sekä Markku Litmanen. Heidän lisäkseen yritystä oli perustamassa yksi heidän entisistä työkavereistaan eli Arto Sainio, josta tuli myös FysioHetken toimitusjohtaja.
– Meillä on jokaisella oma rooli tässä yrityksessä. Kaikki olemme siis fysioterapeutteja ja se yhdistää meitä. On kuitenkin paljon mukavampaa yrittää yhdessä kuin yksin. En usko, että olisin koskaan yksin alkanut toimia yrittäjänä kuin korkeintaan ehkä toiminimellä. Markku ja Arto kysyivät minua mukaan, joten se oli helppoa ja tuttua, Hjelman-Petrov kertoo.
FysioHetki sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, ja se syntyi sen perustajien edellisen työpaikan raunioista.
– Aikaisemmin olimme kaikki töissä samassa yrityksessä, joka meni konkurssiin ja alan töille oli selvästi kysyntää. Joten tämä yritys syntyi, koska tarvetta fysioterapialle oli ja meillä oli vankkaa kokemusta taustalla. En usko, että minäkään olisin yksin tähän ryhtynyt ainakaan osakeyhtiötä perustamalla. Osakeyhtiö on kuitenkin ollut hyvä ja turvallisin vaihtoehto yrittää, lisäksi yhdessä tiiminä on hyvä toimia, Litmanen pohtii.
– Vaikka meillä oli alan kokemusta, niin yritystoiminta meidän on pitänyt kuitenkin opetella aivan kokonaan, Hjelman-Petrov lisää.
Litmanen pitää yrittäjyyttä mieluisana vaihtoehtona.
– Huomattavasti enemmän tässä on tietysti vastuuta kuin mitä palkkatyössä olisi, mutta on tässä myös paljon enemmän vapautta toteuttaa itseään.
Roolien jako sekä yrityksen henkilöstön hyvinvoinnista välittäminen ovat asioita joihin Fysiohetkessä on haluttu panostaa.
– Arto huolehtii enimmäkseen taloudesta toimitusjohtajana. Minä vastaan allastoiminnasta ja Markku vastaa henkilöstön hyvinvoinnista. Meillä on neljä fysioterapeuttia ammatinharjoittajina ja hyvin he ovat viihtyneet täällä. Emme nyt tällä rikastu niin, että kartanoita voisi Rivieralta ostaa, mutta olemme aina laskut maksaneet ja työt hoitaneet ajallaan, Hjelman-Petrov kertoo.
Sote-hässäkän aikana on yrittäjälläkin monta kysymystä avoinna.
– Olisi hyvä saada tietää, loppuvatko kelakorvaukset fysioterapeuttiseen kuntoutukseen. Meille on tärkeää ihmisen hoitaminen, ja tuntuu todella pahalta, että terveydenhuollosta on tullut osittain pelkkää bisnestä. Se pieni ihminen tässä on kuitenkin oltava etusijalla, Hjelman-Petrov ja Litmanen pohtivat.
Marianne Rovio