Rock’n’swing-tanssien Suomen mestaruudet ratkaistaan Logomossa
Rock’n’swing-tanssien SM-kilpailut järjestetään lauantaina 4. toukokuuta kello 13 Logomossa. Lajiensa Suomen mestaruudesta mittelevät parhaat kotimaiset rock’n’swing-tanssijat junioreista aikuisiin.
SM-titteli tavoitteenaan kilpailussa tanssivat myös turkulaiset Juho Päivinen ja Mari Munne, jotka voittivat menneenä viikonloppuna boogie woogien Pohjoismaiden mestaruuden. Pari on parhaillaan myös lajin maailmanrankingin johdossa.
Kilpailupäivä on tulvillaan erilaisia tanssilajeja: sykähdyttävä boogie woogie, menevääkin menevämpi bugg, letkeä fusku, viihdyttävä rockabilly, hullutteleva lindy hop ja vauhdikas rock’n’roll. Näitä lajeja näet tanssittavan joko yksin, kaksin tai ryhmässä. Kilpailut järjestää tanssiseura Boleron Flying Steps -jaos.
Kisapäivän jälkeen yleisökin pääsee testaamaan omia tanssiliikkeitään Teatron ravintolan puolella järjestettävissä jatkobileissä.
Turkulaiset tanssiseura Baunssia edustavat Päivinen ja Munne ovat vahvasti mitalikannassa kiinni. He ovat parhaillaan boogie woogien maailmanrankingin johdossa ja voittivat menneenä viikonloppuna lajin Pohjoismaiden mestaruuden Järvenpäässä käydyssä kilpailussa.
He ovat niittäneet menestystä kotimaisissa Grand Prix -kiertueen osakilpailuissa niin boogie woogiessa kuin buggissakin. He ovat aiemmin tänä vuonna voittaneet kaikki kolme buggin GP-kilpailua ja olleet joko ensimmäisinä tai toisina boogie woogien GP-kilpailuissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)