Metsäkurjenpolvessa harvinaisia tanniineja

Anu Tuominen. Anu Tuominen. Kuva: Turun yliopisto

Metsäkurjenpolven sisältämät tanniinit, flavonoidit ja muut fenoliset yhdisteet vaihtelevat merkittävästi kasvin eri osissa. Turun yliopistossa väittelevä Anu Tuominen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että puolustusyhdisteiden kasvinsisäisen jakaantumisen ja kasvukauden aikaisen pitoisuuden tunteminen on tärkeää, jotta kasvia voidaan hyödyntää luontaistuotteissa tai arvioida yhdisteiden roolia ekologisissa kasvi–kasvinsyöjä-vuorovaikutuksissa.

Suomessa yleisesti metsissä, niityillä ja tienvarsilla kasvava metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum) on erittäin tanniinipitoinen kasvi. Tanniinit ovat yksi fenolisten yhdisteiden alaluokka, joka voidaan edelleen jakaa proantosyanidiineihin ja hydrolysoituviin tanniineihin. Tuominen kehitti työssään analyysimenetelmiä, joilla hän tutki tanniinien ja muiden polyfenolien jakaantumista metsäkurjenpolven kukkien heteistä, emeistä, terälehdistä, verholehdistä ja siemenistä sekä peruselimistä eli lehdistä, varsista ja juurista.

– Tutkimuksessani paljastui metsäkurjenpolven kemiallinen monimuotoisuus. Tunnistin kasvinosista kaikkiaan kuutisenkymmentä yhdistettä. Havaitsin, että kasvisuvun mukaan nimetty geraniini, jota ei löydy juurikaan muista kuin kurjenpolvikasveista, sekä muut ellagitanniinit ovat vallitseva yhdisteryhmä kaikissa metsänkurjenpolven maanpäällisissä vihreissä osissa, Tuominen toteaa.

Kasvin eri osista löytyi runsaasti erilaistuneita fenolisia yhdisteitä.

– Emeihin esimerkiksi kertyy gallotanniineja, heteisiin rikastuu flavonoideja, terälehdissä on aivan omanlaisiaan hydrolysoituvia tanniineja, kun taas siemeniin ja juuriin rikastuu erityyppisiä ja -kokoisia pitempiketjuisia tanniineja, Tuominen summaa.

Fenolisilla yhdisteillä on kasveissa monenlaisia tehtäviä. Esimerkiksi flavonoidit suojaavat haitalliselta UV-säteilyltä ja toimivat väriä antavina pigmentteinä. Tanniinit toimivat kasvissa puolustusyhdisteinä hyönteissyöjiä vastaan.

– Kurjenpolven pääyhdisteellä geraniinilla ei ole tanniinimaista ihmissuuta kuivattavaa ominaisuutta. Luonnonlääketieteessä kurjenpolvikasvien uutteita käytetäänkin paljon esimerkiksi ripulin hoitoon ja antibakteerisena suuhuuhteena, Tuominen kertoo.

Teen ja marjojen sisältämien fenolisten yhdisteiden terveyttä edistävien vaikutusten katsotaan johtuvan niiden kyvystä toimia antioksidanttina, hapettumisenestoaineena.

– Toisaalta joissakin olosuhteissa tanniinit voivat toimia myös pro-oksidantteina, jolloin ne edesauttavat haitallisia hapettumisreaktioita. Tutkimuksessani havaitsin, että metsäkurjenpolven lehti-, emi- ja juuriuutteet osoittivat voimakasta antioksidantti- ja pro-oksidanttiaktiivisuutta. Bioaktiivisia yhdisteitä kertyi siis etenkin niihin kasvinosiin, jotka ovat alttiita kasvinsyöjien hyökkäyksille tai tärkeitä kasviyksilön selviytymisen kannalta, Tuominen kertoo.

Metsäkurjenpolven terälehdistä Tuominen löysi uuden hydrolysoituvien tanniinien ryhmän, jotka nimettiin kasvin tieteellisen nimen mukaan sylvatiineiksi. Niitä ei löytynyt muista kasvinosista.

– Sylvatiinien rakenteissa oli samankaltaisuutta terälehtien violetin värin antavan antosyaanipigmentin kanssa. Tästä minulle heräsi ajatus kehittää bioaktiivisuusmenetelmä, jolla voidaan tutkia sylvatiinien kykyä toimia terälehtien antosyaanien kopigmenttinä, Tuominen kertoo.

Kopigmentti on väritön yhdiste, joka vahvistaa pigmentin väriä ja pysyvyyttä. Mitatuista sylvatiineista kaksi vahvistivat voimakkaasti terälehtiuutteiden violettia sävyä.

– Tämä antaa viitteitä siitä, että hydrolysoituvilla tanniineilla voisi olla kasvissa pölyttäjiä houkutteleva tehtävä, Tuominen kiteyttää.

Kasvukausi ja kukkaosien kasvuvaihe vaikuttavat tanniinipitoisuuksien vaihteluun

Kurjenpolvikasvien tanniinipitoisuuksissa ei ole aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu huomattavia kasvukaudenaikaisia eroja. Tuomisen tutkimuksessa metsäkurjenpolven pääyhdisteen, geraniinin, pitoisuus pysyi lehdissä tasaisena koko kasvukauden ajan.

– Kun tutkin erikseen myös muut kasvin osat ja käytin erittäin tarkkoja massaspektrometrisiä menetelmiä, havaitsin muissa pienyhdisteissä kasvukauden aikaista vaihtelua. Nuorissa lehdissä keväällä oli esimerkiksi huomattavasti enemmän galloyyliglukooseja kuin isoissa vanhoissa lehdissä, kun taas joidenkin hydrolysoituvien tanniinien pitoisuus kasvoi syksyä kohden, Tuominen kertoo.

Kukkien emeissä gallotanniinipitoisuus moninkertaistui, kun emi alkoi pölytyksen jälkeen kehittyä hedelmäksi. Gallotanniinien korkea pitoisuus saattaa suojella emin sisällä kehittyviä siemeniä kasvinsyöjiltä.

– Fenolisten yhdisteiden kasvinsisäinen jakaantuminen, kasvukauden ja -vaiheen aikainen vaihtelu sekä biologinen aktiivisuus kuvastavat, kuinka erityyppisillä tanniineilla voi olla erilaisia tehtäviä kasvin ja esimerkiksi sen pölyttäjien, kasvinsyöjien ja kasvitautien aiheuttajien välisissä vuorovaikutuksissa, Tuominen kiteyttää.

FM Anu Tuominen esittää väitöskirjansa Tannins and other polyphenols in Geranium sylvaticum: Identification, intraplant distribution and biological activity julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 5. ta,,ikuuta.

Vastaväittäjänä on professori Kristiina Wähälä (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Juha-Pekka Salminen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.

Tuominen on syntynyt vuonna 1979 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Tammerkosken lukiossa Tampereella vuonna 1998. Tuominen suoritti korkeakoulututkintonsa (FM) Turun yliopistossa vuonna 2006. Väitöksen alana on luonnonyhdisteiden kemia. Tuominen työskentelee Bayer Oy:ssä tutkijana.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7050-6.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Massan sijasta massia

Loistoristeilijän valmistuminen näkyy myös matkailutilastoissa. Laivan filippiiniläisiä työntekijöitä koulutetaan Turussa ja se aiheuttaa ison piikin tilastoihin.

Euroopassa tehtiin matkailussa ennätyksiä jo viime vuonna, Suomessa vain Lapissa. Lapin matkailu kasvaa ja kukoistaa, mutta muu maa kärsii kotimaisen kysynnän puutteesta, sillä matkailu on Suomessa edelleen riippuvainen kotimaisista matkailijoista. Muualta tulevia matkustavaisia on yhä vain vähän.

Uusi illalliselämys starttaa Logomossa

Smörrebröd.

Logomon MOVE 5D-tila saa uuden fine dining -kokonaisuuden, kun syyskuussa käynnistyy kolmas immersiivinen illalliskonsepti – The Essence of Taste. Tällä kertaa vieraat pääsevät matkalle maailman ympäri – kahdeksan kohdetta, kaksitoista ruokalajia ja täysin uusi tarina tekevät illasta moniaistillisen seikkailun, jollaista ei muualla Suomessa koeta.

Pääosassa suomenruotsalainen vammaishistoria

Vammaishistoriakuukautta vietetään syyskuussa toista kertaa Suomessa. Kuukautta koordinoi verkosto, jossa on mukana yksityishenkilöitä, aktivisteja, instituutioita ja järjestöjä, joilla on erilaisia yhteyksiä vammaisliikkeeseen ja vammaisten ihmisten kulttuuriperintöön.

Termostaatit kuntoon, kulutus kuriin

Mekaaniset termostaatit, kuten vesikiertoisten pattereiden termostaatit ja niiden ohjaamat venttiilit, saattavat kesän aikana jumiutua.

Kiinteistön talotekniikan järjestelmät ja automatiikan säädöt kannattaa laittaa ajoissa kuntoon lämmityskauden varalle, vaikka syksy vielä lämpimältä näyttäisikin. Kulutuksen seuranta on yhä tärkeämpää paitsi energian ja kustannusten säästön myös järjestelmien vikaantumisen havaitsemisen vuoksi.

Mediakuvasto kotihoidosta vahvistaa ikääntyviin liitettyä taakkapuhetta

Ikääntyneiden kotihoitoa on käsitelty mediassa runsaasti viime vuosina. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että sanomalehdissä julkaistut kuvat kotihoidosta rakentavat mielikuvaa kiireisestä työn arjesta ja ikääntyneistä passiivisina hoivan kohteina.

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Ulpukassa

Raisiolaiset lapset ja nuoret oppivat uimataidon Uintikeskus Ulpukassa. Ulpukassa käyvät koululaisryhmät esikoululaisista lukiolaisiin. Nuorimmille oppilaille opetuksen toteuttaa uimaopettaja.

Työtapaturmat vähentyneet työn luonteen muuttuessa

Työn tekemisestä on tullut turvallisempaa ja tapaturmariskit ovat pienentyneet. Muutos mahdollistaa myös työtapaturmavakuutuksien hinnoittelun päivittämisen.

Viking Linella kesän aikana lähes 1,8 miljoonaa matkustajaa

Viking Linen Turku–Tukholma-reitin matkustajamäärä oli kesäkaudella lähes 740 000.

Kesälomakausi houkutteli matkustajia Viking Linen laivoille viime vuoden tapaan. Kesän huippusesonki jatkui pitkälle elokuuhun Suomeen saapuvien turistien voimin.

Elokuussa ensirekisteröitiin uusia autoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna

Tilastokeskuksen mukaan elokuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 5 262, mikä oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 9 247 uutta ajoneuvoa. Ensirekisteröinnit vähenivät 16 prosenttia edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Kalevantiellä

Kaukolämpötyö jatkuu Kalevantiellä Jaanintien risteyksen kohdalla 9.–26. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä Varissuon suuntaan ajettaessa.

Turku kutsuu uudet kaupunkilaiset Turun päivän etkoille TPS–KalPa-otteluun

Turun kaupunki toivottaa kaikki tänä vuonna Turkuun muuttaneet uudet kaupunkilaiset tervetulleiksi jääkiekko-otteluun Turun päivän etkoille. Ilta huipentuu poptähti Robinin esiintymiseen.

Biojätteen lajittelu entistä yleisempää

Kuntien jäteyhtiöt ovat ulottaneet jätelain ja alueellisten jätehuoltomääräysten vaatimusten mukaisen biojätteen erilliskeräyksen yhä useamman suomalaisen saataville. Kuvissa asukasmäärien osuudet ennen jätelain velvoitteiden voimaantuloa (oik.) sekä tilanne nyt (vas.).

Kuntien jäteyhtiöt ovat vastanneet hyvin jätelain vaatimuksiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamisesta. Kesästä 2024 alkaen biojätteen lajittelu on ollut pakollista kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa ja muissa taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöillä. Suurin osa suomalaisista on saanut biojätteen erilliskeräysastian omaan jätekatokseensa.

Elokuu maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.

Yliopiston tutkijat nousevat Tieteen lavalle – aiheena musiikin voima

Keskustelua teatterin yleisölämpiössä johdattaa kaupunginteatterin teatterinjohtaja Satu Rasila.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu kaupunginteatterin teatterin yleisölämpiössä. Tieteen lava on Turun yliopiston ja Turun Kaupunginteatterin yhteinen formaatti, jossa tutkijat avaavat teatterin ohjelmistossa olevien esitysten teemoja.

Liikenneturvallisuusviikolla huomio keskittymiseen liikenteessä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa. Teema ”Aistit avoinna liikenteessä” kannustaa lapsia ja nuoria keskittymään liikenteeseen ja aikuisia tukemaan turvallista liikkumista esimerkillään. Fintrafficin tieliikennekeskus muistuttaa, että liikenneturvallisuus opitaan lapsena ja se on paljon muutakin kuin pelkät säännöt.

Menestyskomedia Kvartetti avaa Teatteri Akselin juhlavuoden syyskauden

Reggien roolissa Kvartetti-näytelmässä nähdään Kari Danielsson.

Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti (The Quartet) sai pohjoismaisen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2002 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille saleille tauotta lähes kymmenen vuotta. Kvartetti nähdään kymmenvuotisjuhliaan viettävän Teatteri Akselin päänäyttämöllä Aleksi Kauppisen ohjaamana. Näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 12. syyskuuta. Esityskausi jatkuu 17. lokakuuta saakka.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien nettiyhteydet kuntoon

Liikenne- ja viestintävaliokunnan johto vaatii junien netin kuntoon laittamista. Valiokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) ja varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) muistuttavat hallitusta, että toimivat yhteydet ovat kasvutoimia.

Kuivuusjaksot ja rankkasateet merkittävin riski vesihuollolle

Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt aiheuttavat riskin vesihuollolle.

Vesihuolto on huoltovarmuuden kannalta kriittinen toimiala, jonka toimintavarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot haastavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa.

Urheilu

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.