Kyrsä, varilimppu ja sallatti – tunnetko varsinaissuomalaista ruokaperinnettä?
Arkean ruokapalveluissa nostetaan paikallinen varsinaissuomalainen ruokakulttuuri keskiöön teemapäivinä 13.–15. huhtikuuta. Perinteiset raaka-aineet ja maut ovat esillä myös päiväkodeissa ja kouluissa.
Alueellista ruokaperinnettä halutaan vaalia. Arkea on ollut mukana erilaisissa hankkeissa, jotka edistävät paikallista ruokakulttuuria. Teemapäivinä ruokalistoilla on tarjolla silakkaa, sianlihaa eri muodoissa, kotimaisia juureksia ja viljatuotteita.
– Haluamme esitellä asiakkaillemme perinteisiä paikallisia makuja ja muistuttaa siitä, millaisella ruoka-alueella he asuvat, kertoo Arkean palvelujohtaja Paula Juvonen.
Suomessa on ollut sekä läntinen että itäinen ruokaperinne. Varsinais-Suomi on ruokakulttuurin läntistä ydinaluetta. Vuosisatojen ajan maanviljelys ja kalastus ovat luoneet pohjan maakunnan vauraalle ruokataloudelle. Myös luonnonolosuhteet ovat suosineet aluetta. Ruokakulttuuri on muovautunut tasapainoiseksi, mutta myös vaikutteita vastaanottavaksi. Lounais-Suomessa on myös muuta Suomea aikaisemmin omaksuttu uusia ruuanvalmistustapoja.
Kala ja ennen kaikkea silakka on kuulunut varsinaissuomalaiseen ruokavalioon kautta aikojen. Myös erilaiset leivät ovat alueellista perinnettä parhaimmillaan. Varsinaissuomalaisia erikoisuuksia ovat kyrsä eli kuminalla maustettu ruisleipä sekä Varsinais-Suomen maakuntaleipä, varilimppu. Varilimppu valmistetaan imellyttämällä maltaita ja ruisjauhoja vedessä. Harvinaisen varilimpun tilalle on noussut samantyyppinen tumma ja makea saaristolaisleipä.
Aikojen saatossa vahvat alueelliset erot ruokakulttuurissa ovat tasoittuneet. Ruokakulttuuri myös muuttuu ja lisäksi monessa maakunnassa uudistetaan ruokakulttuuria monin tavoin. Arkean henkilöstöravintoloissa teeman alla tarjottavien ruokien nimet eivät varsinaisesti välttämättä viittaa perinneruokiin, mutta aterioihin on käytetty perinteisiä varsinaissuomalaisia elementtejä, esimerkiksi piparjuurta.
Päiväkodeissa tarjotaan 14. huhtikuuta silakkamurekepihvejä, perunasosetta, sallattia sekä omatekoista saaristolaislimppua.
Kouluissa on 14. huhtikuuta tarjolla Silakkaburgeri, jossa pihvinä silakkamurekepihvi ja leipänä hieman makea mallas-ruisleipä. Kasvisvaihtoehtona on punajuuriburgeri.
Henkilöstöravintolat (Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstöravintoloissa vain torstaina 14. huhtikuuta) on keskiviikkona 13. huhtikuuta rusinamakkaraa, hapankaalia, puolukkahilloketta, skånen perunaa ja tyrnipannacottaa. Torstaina 14. huhtikuuta on tarjolla haudutettua porsaanposkea, ryytisinappikastiketta, juuresmuhennosta, raparperi-ohrapaistosta ja vaniljakermaa.
Perjantaina 15. huhtikuuta on oopperasilakat, piparjuurikastiketta, paahdettuja yrttiperunoita ja kaneli-omenaherkkua.
Kaupunginsairaalan, Runosmäen vanhuskeskuksen ja Lehmusvalkaman potilasruokailussa 14. huhtikuuta on listalla lounaana sianlihakastiketta ja juuresperunasosetta sekä päivällisenä silakkalaatikkoa














