Matkahuolto kuljetti joulukuussa ennätysmäärän paketteja
Matkahuolto kuljetti loka–joulukuussa yli 30 prosenttia enemmän verkkokaupan paketteja kuin vuoden 2014 vastaavana ajankohtana. Matkahuolto on kasvattanut omaa markkina-asemaansa sekä verkkokaupan että kuluttajien lähetysten kuljetuksissa.
Kasvu joulusesongin verkkokauppaostamisessa ja pakettien määrän kasvu näkyi Matkahuollossa merkittävästi edellisvuotta suurempana pakettimääränä. Kuljetusalan lakot osuivat marraskuulle ja vaikuttivat Matkahuollon pakettimäärään kasvattavasti, mutta joulukuun volyymeihin lakoilla ei juuri enää ollut vaikutusta. Vuoden lopulla kuluttajat tilasivat verkkokaupasta kiivastahtisesti ja Matkahuollon kuljettamien verkkokauppapakettien määrä kasvoi joulukuussa yli 40 prosenttia edellisen vuoden joulukuuhun verrattuna.
– Kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut siten, että verkkokaupoista ostetaan entistä enemmän ja entistä myöhemmin joululahjoja. Kuluttajat tekevät tilauksia aiempaa lähempänä joulua luottaen verkkokauppoihin ja siihen, että paketit kuljetetaan jouluksi perille. Matkahuolto lupasi kuljetusliikkeistä parhaan viimeisen lähetyspäivän ja myös tämä nosti kuljettamiamme volyymejä joulun alla, Matkahuollon Pakettipalvelujen liiketoimintapäällikkö Erkki Vehman kertoo.
Kuluttajien lähettämien pakettien määrä kasvoi Matkahuollossa loppuvuonna vielä verkkokaupan pakettejakin enemmän. Kuluttajille avautui mahdollisuus ostaa paketin kuljetus verkosta etukäteen Matkahuollon sivujen kautta. Uusi verkkopalveluista ostettava ja maksettava lähetys on ollut menestys. Palvelun kehittämisessä keskeistä on ollut vertaiskaupan, kuten nettikirpputorien tarpeiden huomiointi. Kuluttajien pakettien määrän kasvamiseen vaikutti myös Sanoman kanssa yhteistyössä toteutettu Huutopaketti.
– Olemme keskittyneet uudistamaan prosessejamme ja tehostamaan toimintojamme onnistuneesti. Sujuva käsittely- ja kuljetusketju on elinehto kasvavien pakettimäärien käsittelemiseen nopeasti ja luotettavasti, Vehman sanoo.
Matkahuolto lisäsi verkkokaupan kasvun vuoksi pakettipisteitä yli sadalla palvelupisteellä loppuvuoden aikana.