Turusta lähtenyt Auttamisesta Arkea ylitti 200 000 euron rajapyykin
Turusta lähteneen Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelun kautta tehtyjen lahjoitusten yhteissumma on ylittänyt 200 000 euroa. Samalla palvelun kautta on tehty yli 12 500 lahjoitusta suomalaisille hyväntekeväisyyskohteille.
Yli 95 prosenttia lahjoituksista on syntynyt yritysten hankkimien hyväntekeväisyyslahjakorttien eli Lahjoituskorttien avulla. Yritykset käyttävät niitä muun muassa asiakkaiden, henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden muistamiseen perinteisten aineellisten liikelahjojen vaihtoehtona. Lahjoituskortti on samalla tuonut hyväntekeväisyyden pariin yrityksiä, jotka eivät ole aikaisemmin aktiivisesti lahjoittaneet. Yritys tekee päätöksen auttaa, mutta kortin vastaanottaja valitsee itse, mille mukana olevalle kotimaiselle hyväntekeväisyyskohteelle lahjoitus ohjataan.
Auttamisesta Arkea kokoaa yhteen satoja paikallisia ja valtakunnallisia suomalaisia hyväntekeväisyyskohteita. Palvelu on rakennettu vastaamaan kasvavaan avuntarpeeseen ja tarjoamaan järjestöille tasapuolisen rahoituskanavan tilanteessa, jossa niiden julkista rahoitusta leikataan.
Auttamisesta Arkea on valtakunnallinen lahjoituspalvelu, joka kokoaa yhteen satoja paikallisia ja valtakunnallisia suomalaisia hyväntekeväisyyskohteita. Se tekee auttamisesta helppoa, läpinäkyvää ja kannattavaa tarjoamalla yksityishenkilöille ja yrityksille erilaisia tapoja auttaa. Lahjoittaa voi suoraan itse valitsemalleen kohteelle, antaa hyväntekeväisyyslahjakortin tai hankkia Sydäntunnuksen, joiden avulla lahjoitus ohjataan käyttäjän itse valitsemalle kotimaiselle hyväntekeväisyyskohteelle.
Palvelu on rakennettu vastaamaan kasvavaan avuntarpeeseen luomalla uusia tapoja auttaa ja siirtämällä painopistettä perinteisistä aineellisista lahjoista vastuullisiin lahjoihin, joilla on samalla konkreettinen vaikutus Suomessa. Samalla se tarjoaa järjestöille tasapuolisen rahoituskanavan tilanteessa, jossa niiden julkista rahoitusta leikataan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















