Perseidien tähdenlentoja näkyy taas

Ruskolla viime vuonna kuvattu perseidi. Ruskolla viime vuonna kuvattu perseidi. Kuva: Mikko Peussa

Perseidien tähdenlentoparvi on usein yksi vuoden näyttävimmistä ja ainoa suuri parvi, joka osuu Suomessa lämpimään vuodenaikaan. Tänä vuonna Kuu ei haittaa tähdenlentojen näkymistä. Parasta havaintoaikaa ovat yöt 10.–14. elokuuta ja aivan erityisesti torstain aamuyö 13. elokuuta.

Perseidit kuuluvat yhteen kolmesta runsaimmasta tähdenlentoparvesta joulukuun geminidien ja tammikuun kvadrantidien ohella. Perseidit ovat kuitenkin mukavimpia havaita: yöt ovat edelleen lämpimiä, eikä pilvisyys haittaa niin usein kuin talvikuukausina.

Parven tähdenlentoja eli meteoreja voidaan nähdä yötaivaalla harvakseltaan 17. heinäkuuta alkaen aina 24. elokuuta saakka, mutta valtaosa tähdenlennoista nähdään 10.–14. elokuuta. Kaikkein runsaimmin perseidejä näkyy torstaina aamuyöllä 13. elokuuta, jolloin tunnin aikana voi nähdä parhaimmillaan jopa 60 parveen kuuluvaa tähdenlentoa. Koko edeltävä viikko ja seuraavat yöt sopivat kuitenkin hyvin tähdenlentojen katsomiseen.

Kuu on Auringon suunnalla, eikä siksi häiritse loisteellaan himmeimpienkään tähdenlentojen näkymistä. Koska pohjoisen yöt ovat edelleen hyvin valoisia, perseidejä näkyy käytännössä vain Oulun eteläpuolella.

Osa perseidien meteoreista on melko kirkkaita. Niistä saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut saattavat näyttää punertavilta. Tähdenlennot iskeytyvät ilmakehään tyypillisesti noin 60 kilometrin sekuntinopeudella.

Ilmakehään putoava komeettapöly lämmittää välitöntä ilmaa ympärillään hehkuvan kuumaksi, mikä synnyttää ilmaan valoviiruja, joita kutsutaan tähdenlennoiksi. Valoilmiö sammuu tyypillisesti yli 80 kilometrin korkeudessa. Perseidien aktiivisimman vaiheen aikana voi näkyä myös poikkeuksellisen kirkkaita tähdenlentoja eli tulipalloja.

Meteorien havaitseminen on sitä helpompaa, mitä pimeämpi taivas on, mitä enemmän sitä on näkyvissä ja mitä vähemmän siellä on pilviä. Kannattaa siis hakeutua avoimelle paikalle kauas taajamien valoista. Pimeitä havaintopaikkoja voi etsiä vaikkapa Taivaanvahdin Tuhannen tähden paikkojen kartalta.

Tähdenlentoja on mukavinta havaita selällään, vaikkapa makuualustan päällä maaten. Mitä pidempään taivasta tarkkailee, sitä useampia tähdenlentoja ennättää nähdä. Vaikka ilta olisi muuten leuto, maassa makoillessa tulee nopeasti kylmä. Lämmin pukeutuminen siis kannattaa. Kiikareita tai muita havaintovälineitä ei tarvita.

Perseidit näyttävät tulevan nimensä mukaisesti Perseuksen tähtikuvion suunnalta. Perseus on elokuussa taivaalla korkeimmillaan aamuyöllä, ja siksi perseidejä näkyy eniten juuri siihen aikaan. Perseus on Auringon laskiessa melko korkealla koillistaivaalla ja pysyttelee koillisen ja idän suunnalla koko yön. Tähtikuvion tarkkaa paikkaa ei kuitenkaan tarvitse löytää voidakseen nähdä tähdenlentoja, sillä niitä näkyy ympäri taivasta.

Tähdenlennot ovat pyrstötähtien lapsia

Säännölliset meteoriparvet kuten perseidit johtuvat pyrstötähtien eli komeettojen ydinten murusista ja pölystä, joita komeetat jättävät radalleen kiertäessään Auringon ympäri. Mikäli maapallon rata avaruudessa kulkee läheltä tällaista materiaalivanaa, osa murusista voi ajautua Maan ilmakehään. Tästä syystä tähdenlentoparvet sattuvat aina samaan aikaan vuotta.

Perseidit aiheuttaa pyrstötähti nimeltä 109/P Swift-Tuttle, joka kiertää Auringon kerran 133 vuodessa. Sen ytimen halkaisija on noin 26 km. Suurikokoisen komeetan rata on kuitenkin hyvin tunnettu, eikä Swift-Tuttle ole törmäämässä maapalloon ainakaan seuraavaan 2 000 vuoteen. On arvioitu, että törmätessään Maahan sillä olisi noin 28 kertaa niin paljon energiaa kuin dinosaurusten valtakauden päättymiseen yhdistetyllä asteroidin törmäyksellä 66 miljoonaa vuotta sitten.

Samaan aikaan perseidien kanssa on aktiivisena myös kourallinen niukempia tähdenlentoparvia, kuten eteläiset delta-akvaridit, kappa-cygnidit ja aurigidit. Näiden parvien tähdenlentoja voi nähdä muutaman kappaleen tunnissa. Ne voi erottaa siitä, että ne näyttävät tulevan taivaalta eri suunnasta kuin perseidit. Myös satunnaisia, mihinkään parveen kuulumattomia tähdenlentoja voi nähdä minä tahansa yönä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Turkulainen ohjelmistoyritys voitti Vuoden joukkoliikenneteko 2026 -palkinnon

Jaakko Rintamäki Fintrafficista (vas.) sekä Jouni Pohjola ja Petri Konkka (Weasel Softwarelta). Takana vasemmalta HSL:n toimitusjohtaja Vesa Silfver ja Kotkan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen joukkoliikenneteon valintaraadista sekä Kari Ström ja Johanna Wallin eli Suomen Paikallisliikenneliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja.

Fintrafficille rakennettu Koontipalvelu on valittu Vuoden joukkoliikenneteoksi 2026. Palvelun teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen ohjelmistoyritys Weasel Software. Koontipalvelu kokoaa aiemmin satoihin eri rajapintoihin hajallaan ollutta joukkoliikennetietoa yhteen ja tekee siitä helpommin hyödynnettävää esimerkiksi reittioppaissa, matkustajainformaatiossa ja uusissa liikkumisen palveluissa.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa

Kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi.

Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta kello 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.

Wiklundin Prisma valmistuu lokakuun alkuun

Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1. lokakuuta. Wiklundin uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin kymmenen miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen.

Kuluttajat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne vahvistunut

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Lounais-Suomessa jo 541 alkutuotannon luomutoimijaa

Euroopan unionin virallista luomutuotannon päivää juhlitaan 23. syyskuuta. Luomupäivä on osa EU:n vihreän siirtymän toimeenpanoa ja luomutuotannon toimintasuunnitelmaa. Päivän tarkoitus on lisätä luomun kulutusta ja tuotantoa sekä tietämystä luomutuotannon positiivisista vaikutuksista ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan

Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja helpoista välipaloista, joiden avulla on mahdollista saada lisäproteiinia.

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli kymmenen prosenttia vuoden alusta lähtien.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.